SRL

Kerro kaverille:
06.05.2018


Emma Tallberg - Arven, SRL:n pääsihteeri Fred Sundwall, SRL:n hallituksen edustaja Thomas Stenius,
kilpailun johtaja Anu Siimes, tuomariston puheenjohtaja Anu Tuomi ja LähiTapiolan edustaja Veronica Lempinen.

Emma Tallberg kiritti Arvenin voittoon LähiTapiola GP-estesarjan
avauksessa Tuusulan Derbyssä Järvenpäässä

Esteratsastuksen LähiTapiola Grand Prix -sarjan ensimmäisestä osakilpailusta muodostui tiukkaakin tiukempi ottelu. Yksikään ratsukko ei selvinnyt kahdesta kierroksesta ilman puomia, joten kilpa ratkesi tiukassa kirissä maalikameran linjalle. Kilpailu hypättiin Tuusulan Derbyssä Järvenpäässä Ratsastuskeskus Ainossa sunnuntaina.


Emma Tallberg - Arven, kuva SRL Heidi Lammi www.heidilammi.com

Kirkkonummelaisen Team Nissalan Emma Tallberg lähti toiselle, 150 cm:n ratkaisevalle kierrokselle tammalla Arven viimeisenä ja virhepisteittä, jolloin puhdas rata olisi riittänyt voittoon. Puomi radan toisella esteellä pisti kuitenkin suunnitellut tiet ja askelmerkit hetkessä uusiksi, ja toinen kierros taittui menestyksekkäästi ajassa 50.81 sekuntia.

- Kun sain pudotuksen niin alkuradasta, tiesin että pitää laittaa puhtia päälle. Ratsastin kaikki tiet tiukemmin, että saisin kiinni niin paljon aikaa kuin mahdollista. Tein mm. viimeiselle esteelle kahdeksan askelen sijaan vain seitsemän laukka-askelta. Olimme Suskin kanssa silti loppupelissä saman sekunnin sisällä, Tallberg summaa voittonsa ainekset.

Ratsukko on upeassa vedossa, hallussa on mm. voitto Ainon kahden kansainvälisitä esteiltä maaliskuussa. Tähtäimessä tälle kaudelle on keskittyminen opintojen ohella kotimaisen GP-sarjaan ja SM-esteille. Toisella hevosellaan Dobbelt Quidam Tallberg sijoittui tänään yhdeksänneksi.


Susanna Granroth - Baccara, kuva SRL Heidi Lammi www.heidilammi.com

Toisen ja kolmannen sijan GP-esteillä otti janakkalalaisen Hattel Ridersin edustaja Susanna Granroth. Baccara selvitti ratkaisukierroksen tiukassa ajassa 51.37 Anatevkan kellottaessa 51.60. Baccara sai matkaansa yhden puomin ensimmäisellä radalla ja Anatevka toisella. Leopoldolla Granroth oli yhdestoista.

- Olen tosi tyytyväinen. Baccara teki kummatkin rundit erittäin hyvin, se yksi keppi kolmoissarjalla oli oma virheeni. Anatevka palasi nyt radoille pitkän tauon jälkeen, ja se tuntui tänään todella hyvälle, mistä olen iloinen. Myös Leopoldo hyppäsi hyvin. Olen hyvillä mielin, kaikki hevoset ovat hyvässä vedossa, pitää vain itse yrittää olla yhtä skarppina, Granroth hymyilee.

Granroth hallitsi viime kautta suvereenisti voittaen mm. molemmat GP-sarjat, SM-kultaa sekä Volkswagen Leading Rider -kilpailun pääpalkinnon, 50.000 euron arvoisen Volkswagen Amarok auton. Seuraava GP-sarjan osakilpailu Korpikylässä Lahdessa kolmen viikon päästä jää ratsastajalta väliin, sillä hän on mukana Suomen Nations Cup -edustusjoukkueessa, joka kilpailee samaan aikaan Tanskan Uggerhalnessa.

Kaikkiaan viisi ratsukkoa selvitti GP-osakilpailun neljällä virhepisteellä, neljäntenä Someron Janna Jensen Bleu Ladylla (53.97) ja viidentenä Kirkkonummen Eveliina Talvio Chelsealla (54.10).


Susanna Granroth - Anatevka ja yleisöä jännittämässä, kuva SRL Sonja Holma

Tuusulan Ratsastajien perinteikkäällä Tuusulan Derbyllä on pitkä historia. Ensi kerran kilpailu järjestettiin 1940–50-luvuilla, ja yhtäjaksoisesti se on jatkunut vuodesta 1981, mistä lähtien ratamestari Teppo Hakala on myös ollut mukana järjestelyissä. Ratsastajien ohella aurinko ja yleisö suosivat tapahtumaa.

- Oikein hyvää urheilua nähtiin ja kilpailu oli jännittävä. Vaikka radalla ei tullut tuplanollia, joukossa oli paljon hyviä suorituksia, hevoset hyppäsivät hyvin ja näyttivät viihtyvän. Olemme olleet seurassa ylpeitä hyvin järjestetyistä kilpailuistamme, joihin perinnekin velvoittaa. Runsaslukuinen talkooväkemme on uurastanut kolme päivää, mistä kaikille suuri kiitos. Yleisömäärää oli komea katsella kentältä käsin, Hakala iloitsee.

LähiTapiola Grand Prix -sarja etenee Korpikylän jälkeen Ypäjälle kesäkuun Finnderbyyn sekä heinäkuussa Savonlinnaan ja Saloon. Sarjakauden huipennuksessa GP-finaalissa elokuussa Helsingissä Laakson ratsastusstadionilla ratkotaan sarjojen voittajat sekä hypätään suosittu Volkswagen Amarok Leading Rider -kilpailu, jonka pääpottina on tänäkin vuonna jymypottina Volkswagen Amarok. Mukaan karsivat kaikki GP-sarjan osakilpailuissa ja finaalissa toisen kierroksen hyväksytysti suorittaneet ratsukot sekä senioreiden ja nuorten SM-mitalistit.

LähiTapiola Future Challenge hypätään tänään myöhemmin, sen tulostiedot päivitetään osoitteeseen www.ratsastus.fi.


Volkswagen Amarok komisti kenttää, kuva Sonja Holma

GP-sarjaa uudistettiin kehittämään ratsastajia
kohti kansainvälistä tasoa ja mestaruuksia

GP-sarjaa on uudistettu tälle vuodelle tavoitteena, että se valmisteli ratsastajia paremmin kohti kansainvälisiä kilpailuja. Avoin sarja finaaleineen hypätään molemmilla kierroksilla 150 cm:n radalla, vain kahdessa osakilpailussa ensimmäinen kierros on 145 cm, eli estekorkeutta on nostettu viime vuodesta.

Mukaan on lisätty myös 140-tason karsintaluokka, josta pitää saada hyväksytty tulos ennen pääsyä GP-sarjan esteille. Toisen ison luokan hyppääminen samassa kilpailussa palvelee kehittymistä pidempiin tapahtumiin, sillä kansainvälisissä mestaruuksissa, SM- ja PM-tasolla hypätään aina useampi iso rata, samoin kansainvälisissä kilpailuissa ylipäänsä.

LähiTapiola Future Challenge on tänä vuonna avoin vain nuorille ja junioreille, kun viime vuonna sinne pääsivät myös alle 25-vuotiaat ratsastajat. Tarkoitus on kannustaa viimeistä ryhmää mukaan avoimen sarjan isommille esteille.

Sarjapisteet kertyvät tänä vuonna jälleen ratsukkokohtaisesti. Viiden viime vuoden sarjassa otettiin huomioon ratsastajan pisteet parhaalla tuloksella, mikäli tällä oli mukana kilpailussa useampi kuin yksi hevonen.


Janna Jensen - Bleu Lady, kuva SRL Sonja Holma

Tuusulan Derby, 4.-6.5. Järvenpää

6.5. Esteratsastuksen LähiTapiola Grand Prix -sarjan 1. osakilpailu

LähiTapiola GP 145 cm + 150 cm, toiselle kierrokselle 10 parasta, 19 lähtijää ja 10 sijoittuu
1) Emma Tallberg– Arven 0-4/50.81-4, , Ratsastusseura Team Nissala ry 2) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Baccara 4-0/51.37-4, 3) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Anatevka 0-4/51.60-4, 4) Janna Jensen, Jcc Riders ry – Bleu Lady 0-4/53.97-4, 5) Eveliina Talvio, Cool Riders ry – Chelsea 4-0/54.10-4, 6) Sanna Backlund, Hattel Riders ry – Elano 4-4/51.49-8, 7) Sanna Backlund, Hattel Riders ry – Euro-Star Blue 0-8/61.20-8, 8) Henna Vahantila, Hattel Riders ry – Zino 8-4/55.63-12, 9) Emma Tallberg, Ratsastusseura Team Nissala ry – Dobbelt Quidam 4-8/55.71-12, 10) Joonas Oranta, Björkboda Dressage ry/Rf – Calazio 170 4-8/67.46-12
….
11) Susanna Granroth, Hattel Riders ry – Leopoldo 200 8/82.54-8, 12) Sanna Kröger, Golden Riders ry – Stormreaver FP 8/83.22-8, 13) Ville Kulkas, Hyvinkään Urheiluratsastajat r – Nepton 8/85.37-8, 14) Elena Merivirta, Salo Riding Club ry – Astro 12/83.27-12, 15) Linda Palin, Ypäjän Ratsastajat ry – Tricolore 111 Z 16/83.14-16, 16) Roosa Rajamäki, Hattel Riders ry – Scapa d'Airsain 16/85.41-16, 17) Salla Jokela, Tallitiimi ry – Survivor 22/97.54-22, 18) Lotta Sinisalo, Kaarinan Kenttäratsastajat Kak – Paramount Hyl., 18) Antti Linna, Salon Ratsastusseura ry – Voltano Kesk.
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/301108
Tulospalvelu, kaikki luokat: https://online.equipe.com/fi/competitions/24197

LähtiTapiola Grand Prix -sarjatilanne sama kuin ensimmäisen osakilpailujen sijoittuneiden järjestys

Järjestäjä: http://www.tuusulanratsastajat.fi/ ja kilpailupaikka http://ratsastuskeskusaino.fi/
Kilpailukutsu: LINKKI / Sarjojen säännöt LINKKI
Voittajia: http://www.ratsastus.fi/gp-estesarjojen_voittajia

Televisioinnit:

Livelähetykset netissä: http://www.haven.fi/live/
Jälkitallenteena GP-sarjan osakilpailut: https://www.youtube.com/user/ratsastajainliitto