SRL

Kerro kaverille:
16.04.2018

16.04.2018 | Suomen Olympiakomitea ry tiedottaa

Et ole yksin -palvelu vähentää ja ehkäisee epäasiallista käytöstä ja häirintää urheilussa


Et ole yksin on Väestöliiton uusi palvelu, jonka tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä epäasiallista käytöstä ja häirintää urheilussa. Palvelu tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

– Et ole yksin on Suomen ensimmäinen kohdennettu tukipalvelu, johon seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän, epäasiallisen käytöksen tai kiusaamisen kohteeksi joutunut urheilija voi olla yhteydessä ja saada apua. Palvelu on valtakunnallinen. Tukipalvelun lisäksi hankkeessa vahvistetaan lasten ja nuorten itsemääräämisoikeutta, lisätään vanhempien sekä valmentajien tietoja nuorten kokeman kiusaamisen, seksuaalisen häirinnän ja väkivallan ehkäisystä, kertoo erityisasiantuntija Kirsi Porras Väestöliitosta.

Viime vuoden kouluterveyskyselystä kävi ilmi, että peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisista tytöistä kolmannes ja pojista reilu kymmenes oli kokenut seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. – Epäasiallisesta käyttäytymisestä urheilun parissa on vain vähän tutkittua tietoa, mutta kun yli 60 prosenttia 9-15 vuotiaista on urheilutoiminnan piirissä, ilmiö ei liene tuntematon sielläkään. Nuorten urheilussa tapahtuneet väärinkäytökset ovat globaalisti saavuttaneet suuren mediahuomion, joten olemme Väestöliitossa iloisia siitä, että suomalaiset urheilujärjestöt halusivat tarttua asiaan vahvasti, kiittelee nuorten ja parien toimintojen johtaja Tuija Rinkinen Väestöliitosta.

Jääkiekkoliiton talouspäällikkö Jaakko Luumi kertoo, että lajiliiton näkökulmasta tavoitteena on ennaltaehkäistä ja vähentää kaikenlaista epäasiallista käyttäytymistä urheilu- ja liikuntaharrastuksissa. – Et ole yksin -palvelun idea syntyi Jääkiekkoliitossa ajatuksesta, että jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla oikeus harrastaa turvallisessa ympäristössä omana itsenään. Väestöliitto oli osaamisensa vuoksi selkeä yhteistyökumppani palvelun suunnitteluun ja toteutukseen, ja on hienoa että myös muut lajiliitot lähtivät innolla mukaan. Kukaan ei saa jäädä yksin.


Epäasiallinen käytös ja sen seuraukset

Epäasiallista käytöstä voi esiintyä monella tapaa. Se voi olla fyysistä tai henkistä väkivaltaa ja kiusaamista, päihteiden käyttöön ja tarjoamiseen liittyvää käytöstä, seksuaalista häirintää tai väkivaltaa. Yleisesti tiedetään, että epäasiallinen ja loukkaava käytös aiheuttaa muun muassa häpeää, syyllisyyttä, ulkopuolisuuden tunnetta sekä ahdistuneisuutta ja pelkoa.

– Mikäli epäasiallinen käytös tapahtuu auktoriteetin taholta, valta-aseman väärinkäyttö aiheuttaa voimakkaan särön luottamuksen ja turvallisuuden tunteelle. Seksuaalisen häirinnän tai väkivallan kohteeksi joutunut nuori voi kokea pelkoa, nöyryytystä, ahdistusta ja epäluottamusta muihin ihmisiin. Häirinnästä saattaa seurata fyysisiä oireita, keskittymis- ja koulunkäyntivaikeuksia, opintojen keskeytystä, sosiaalisia ongelmia, hermostuneisuutta, masennusta, unettomuutta tai alkoholin tai päihteiden käyttöä, listaa Kirsi Porras.

Palvelu tarjoaa matalan kynnyksen tukea nettisivun kautta chatissa tai puhelimitse. Häirinnän kohteeksi joutuneiden ei tulisi kokea, että he jäävät yksin, ilman tukea ja apua. Yhteydenottajan kanssa pystytään käymään keskustelua jokaisen omista rajoista ja oikeudesta niihin. Viedään asiaa eteenpäin ja yritetään löytää ratkaisuja, kuunnellaan, annetaan oikeaa tietoa ja henkistä tukea sekä ohjataan sopivien auttamistahojen piiriin.

– Hankkeessa saamme lisätietoa tästä ilmiöstä ja näemme mihin asioihin tulee kiinnittää huomiota. Näin epäasiallinen käytös tunnistetaan entistä paremmin ja sitä voidaan tehokkaammin ennaltaehkäistä. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen ympäristöön ja kunnioittavaan kohteluun kaikilla elämän alueilla, näin myös urheilun parissa, summaavat Rinkinen ja Porras.

Miten pääsee mukaan?

Palvelussa ovat tällä hetkellä mukana: Suomen Jääkiekkoliitto, Suomen Koripalloliitto, Suomen Lentopalloliitto, Suomen Olympiakomitea, Suomen Palloliitto, Suomen Salibandyliitto, Suomen Uimaliitto, Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ja Suomen Voimisteluliitto.

Kaikki halukkaat lajiliitot voivat tulla mukaan. Palvelulle laaditaan info-/markkinointimateriaali, jota lajiliiton kautta viedään seuroihin ja sitä kautta tietoisuutta palvelusta kasvatetaan. Palvelu ei kuormita lajiliittoja, vaan käytännön toteutuksesta vastaa Väestöliitto.

Hankkeen suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Palvelu löytyy osoitteesta http://www.etoleyksin.fi

Puhelin päivystää numerossa 0800 144644 ma-ti 14-17.30 ja chat ke-to 14-17.30 (etoleyksin.fi). Palvelu on toteutettu Veikkauksen tuella.

Lisätietoja:

Kirsi Porras, erityisasiantuntija, Väestöliitto, p. 050 302 5942
Tuija Rinkinen, Nuorten ja parien toimintojen johtaja, Väestöliitto, p. 050 590 3571
Talouspäällikkö Jaakko Luumi, Suomen Jääkiekkoliitto, p. 040 749 0272