SRL

Kerro kaverille:
23.07.2017

Jouni ja Lea Heikinheimo ja El Carillo päättivät upean kilpauransa Savijärven PM-kilpailun kultamitaliin. Kuva: SRL / Heidi Lammi.

Heikinheimolle ja Holmastolle PM-kultaa valjakkoajossa

Valjakkoajon PM-kilpailut Sipoossa olivat loppuun saakka tasokkaat. Kansainvälisten luokkien taso oli kova ja kilpailijatkin olivat tyytyväisiä Savijärvi Top Drivingin kilpailulliseen antiin. Kotimaiset kuskit tekivät kovia tuloksia, mutta ylitse muiden nousee hevosparivaljakoiden PM-kullan voittanut Tove-Maria Holmasto.

Hänellä oli groomina kokenut Jarmo Tauriainen. Pornaisissa asuva pariskunta kehui hevosiaan, että Pluto Hires ja Siglavy Cicero olivat koko viikonlopun vahvoja ja innokkaita. MM-kisoihin matkaavat kolme ruotsalaisvaljakkoa eivät voineet suomalaisille mitään.

- Tämä oli hieno voitto ja jännittävän kilpailun jälkeen aivan tärisin. Yhteistyö sujui hyvin ja maratonin 45 sekunnin voittomarginaali loi pohjan tälle voitolle. Se oli kyllä huikea esitys ja kyllä tarkkuusosuuskin oli vahvaa tekemistä hevosilta, Holmasto sanoi.

Tauriainen on itse kilpailutauolla, mutta PM-kulta oli hänelle kolmas peräkkäinen.

- Kaksi tuli omilla hevosilla ja nyt groomina. Tove-Marian kanssa olemme voittaneet 2015 PM-joukkuekultaakin. Tämä oli kyllä mahtava voitto, Tauriainen sanoi.

- Ikävä kyllä joukkuekilpailuun ei saatu nyt muita suomalaisia. Olemme valmiita lähtemään MM-kilpailuihin Saksaan reilun muutaman viikon päästä. Tosin lajiliitto ei ole vielä ilmoittanut lähtijöitä, mutta olemme hyvässä iskussa ja valmiita lähtemään sinne, Holmasto sanoi.

Holmaston hevoset ovat unkarilaisia Lipizzoja ja oreja molemmat. Hän sanoo, että näiden kahden kanssa on tehty töitä ja nyt ovat hyvässä iässä.

- Pariskuntana työskentelyssä on tässä kohtaa etunsa, molemmat osaavat lajin hyvin, Holmasto sanoo.

Heikinheimon ja Carillon upea finaali

Hevosyksiköissä saatiin kokenut suomalaisvoittaja, kun uransa Sipooseen päättänyt Jouni Heikinheimo ja hevosensa El Carillo olivat ykkösiä.

- Hevonen teki viimeisessä kisassa loistavaa työtä, vaikka tarkkuuskokeessa tuli muutama virhe liikaa. Saimme hyvät lähtökohdat maratonin jälkeen ja olen onnellinen voitosta. Tämä jää nyt aivan varmasti viimeiseksi kilpailukseni, joten hevonenkin saa jäädä eläkkeelle. Kyllä sillä ratsastetaan, mutta valjakkokisoihin emme enää lähde, se päätös pitää, Heikinheimo sanoin haikein mielin.

Suomen joukkue (Heikinheimo, Talvikki Järvinen ja Ben Simonsén) jäi kullasta vain 0,8 pistettä ja hopea oli pienoinen pettymys hevosvaljakkokuskeille.

Poniyksiköissä sipoolainen kotimaisemissaan kilpaillut Leena Vähä-Erkkilä onnistui nappaamaan ponillaan S.W. Summer's Dream Prince ensimmäisen henkilökohtaisen PM-mitalin.

- Olen PM-hopeaan tyytyväinen, sillä johtopaikka koulukokeessa oli hyvä. Maratonille ei nyt vain voinut mitään, sillä siitä myrskystä ja raekuurossa selviytyminen oli jo voitto. Hevonen liukastui sateessa ja otimme lopun varovaisesti, niin lähtökohdat tarkkuuskokeeseen olivat kaksijakoiset. Päätöspäivänä ”Sami” oli hyvä ja rata oli jouhevasti ajettava, hyvät kisat kokonaisuudessaan, Vähä-Erkkilä sanoi.

Poniyksiköissä oli hyvä kokonaisuus Suomen joukkueelta, sillä Raisa Takkinen toi PM-pronssia ja joukkue (Vähä-Erkkilä, Takkinen ja Hannu Kalalahti) voittivat PM-kultaa.

Suomalaisittain hyvää työtä teki myös poniparivaljakoissa ainoana suomalaisena ajanut Mia Ventoniemi poneillaan Lizalie Miris ja Najad. Hekin toivoisivat näkevänsä tulevaisuudessa myös muita kotimaisia ponipareja kisaamassa.

Nuorissa poniyksiköissä Annika Tamminen hevosellaan Gnomas otti PM-hopeaa ja Luna Suhonen ja ponilla Ai.Ka Cheelia pronssia. Junioreiden poniyksiköissä PM-kultaa voitti Laura Haapakoski ja Kokonas, hopeaa Eveliina Koivula ja Urafas sekä pronssia Tuuli Liski ja Arvalon Golden Scarlett.

Lasten poniyksiköiden PM-hopeaa nappasi Wilma Karhusaari ponillaan Beniamin. Suomi sai PM-hopeaa nuorten joukkueesta (Karhusaari, Koivula, Haapakoski, Tamminen ja Suhonen).

tulokset: http://www.topdriving.org/_media/teams.pdf

http://www.topdriving.org/_media/individual.pdf

Tove-Maria Holmasto ja Jarmo Tauriainen ottivat parivaljakkoluokan voiton. Kuva: SRL / Heidi Lammi.

Talvikki Järvinen ja Danser T ottivat neljännen sijan. Kuva: SRL / Heidi Lammi.

Leena Vähä-Erkkilä ja S.W. Summer's Dream Prince, PM-hopeaa. Kuva: SRL / Heidi Lammi.

Raisa Takkinen ja Kooihuster Harry, PM-pronssia. Kuva: SRL / Heidi Lammi.