SRL

Kerro kaverille:
01.07.2012

Henkilökohtaiset estemestaruudet Tanskaan ja Ruotsiin

Nuorten henkilökohtainen estemestaruus Tanskaan


Nuorten henkilökohtaisen mestaruuden voitti tanskalainen Dorte Dahlmann Olsen, joka suoritti molemmat osakilpailut virheittä. Hopeasta ja pronssista uusittiin. Radalle lähti ensin Tanskan Julie Sörensen, jonka Legolas pudotti pystyesteen. Ruotsin Marcus Hägglund ja Quirado aloittivat radan takaa-ajoasemasta, mutta pudottivat yhden esteen. Loppukiri ennen maalilinjaa kannatti: Hägglund vei hopeamitalin reilun sekunnin erolla Sörenseniin.
Pitkä matka Suomeen ja sitä seurannut rankka kisaviikonloppu alkoi jo tuntua hevosissa. Kultahevonen C.Itti on vasta yhdeksänvuotias ja sillä on vielä pitkä ura edessä.
- Hevonen oli todella hyvä, mutta takana olevat radat veivät puhtia. Meille se oli eduksi: yleensä C.Itti on liiankin kuuma, mutta nyt se pysyi hyvin kuosissa, kertoi Dahlmann Olsen.
Koko mitalikolmikko työskentelee ammatikseen hevosten parissa. Kaikkien seuraavana tavoitteena on paikka EM-kisoissa. Tanskassa valinnat tehdään viikon sisällä. Hägglund antaa seuraavan näyttönsä Falsterbon kisoissa ensi viikonloppuna, ja EM-lähtijät päätetään lähempänä kilpailua.
Paras suomalainen oli Mikael Wahlman, jonka Special Rose Surprice selvitti kaikki osakilpailujen radat yhdellä pudotuksella. Lopputulokseksi kertyi yhteensä 16 virhettä, joilla ratsukko ylsi jaetulle kuudennelle sijalle.


Ruotsalaisveljeksille estejunioreiden kulta ja hopea


Junioreiden henkilökohtaisessa mestaruuskilpailussa kaikki mitalit päätyivät Ruotsiin. Kullan vei Karl Jakob Ingvarsson, joka ratsasti Cafinolla ainoana molemmat osakilpailut virheittä. Velipoika Karl Philip ja Hanna Kledsmeden olivat molemmat saaneet osakilpailuista yhteensä kuusi virhettä ja taistelivat hopeasta ja pronssista uusinnassa. Hopean otti Karl Phili Ingvarsson Come Soonilla ratsastamalla uusinnan virheittä. Hanna Kledsmen ja Selano keskeyttivät uusinnan, ja mitalin väri jäi pronssiksi.
Paras suomalaisratsukko luokassa oli Stefanie Andersin – Larosa III, joiden yhteistulos kahdelta kierrokselta oli kaksi pudotusta eli kahdeksan virhettä, tuloksena jaettu neljäs sija.

Esteellä nuorten mestari Dorte Dahlmann Olsen, palkintojen jaossa juniorimestari Karl Jakob Ingvarsson. Kuvat Fotomedia.fi

Tulokset


Junioreiden henkilökohtainen Pohjoismaiden ja Baltian estemestaruus, 135 +140 cm, lopputulos kahden osakilpailun jälkeen. 20 lähtöä, 3 sijoittuu.

1) Karl Jakob Ingvarsson – Cafino (SWE) 0, 2) Karl Philip Ingvarsson - Come Soon (SWE) 6-0/36,59, 3) Hanna Klensmeden – Selano (SWE) 6/ret.
----------------------------------------------------------------------
4) Stephanie Jörgensen - Rosina Mosebo (DEN) 8, 4) Stefanie Andersin - Larosa III (FIN) 8, 6) Nadja Kristoffersen – Cartaro (DEN) 9, 7) Amalie Hegre – Remedy (NOR) 16, 7) Kaja B Olsen - Brokers Daytona Beach (NOR) 16, 7) Julia Sjöman - Narazo de Nyze Z (FIN) 16, 7) Luise Torgensen – Alisia (SWE) 16, 11) Mie Mundberg Hansen – Rabella (DEN) 21, 12) Eveliina Talvio - Sol Y Sombra (FIN) 24, 13) Andrea Öye Grendal - Cordial CS (NOR) 30, 14) Melina Forsberg - MCB Quintessa (SWE) 36, 15) Emma Tallberg - Monday II (FIN) 38, 16) Pål Flam - RR Lord of Rings (NOR) 44, 17) Vera Elopuro – Unette (FIN) 61, 18) Veronika Gylthe – Stansfield (NOR) 62, Marie-Luise Rasmussen - Norregårds Si`Dan (DEN) 45, Maria Hjorth Fredriksen - Casino´s Son (DEN) 12
Nuorten ratsastajien henkilökohtainen Pohjoismaiden ja Baltian estemestaruus, 140+145cm, lopputulos kahden osakilpailun jälkeen.17 lähtöä, 5 sijoittuu
1) Dorte Dahlmann Olsen- C. Itti (DEN) 4, 2) Marcus Hägglund- Quirado (SWE) 8- 4/ 47,41s, 3) Julie Paludan Sörensen- Legolas (DEN) 8- 4/ 48,54s, 4) Ida Johansen- Casper 150 (NOR) 12, 4) Sanne Sofie Hansen- Cesar 45 (NOR) 12, 6) Mikael Wahlman- Special Rose Surprise (FIN) 16, 6) Evelina Tovek- Optik I (SWE) 16, 6) Renée Ulvsbjerg- Cosima (DEN) 16, 6) Iselin Gjendemsjö- Woulon L (NOR) 16, 6) Nanna Dahlmann-Christensen- Sissilocia (DEN) 16, 11) Eva Cappelen- Carrero (NOR) 17, 12) Antonia Andersson- Ouganda la Silla (SWE) 25, 13) Annina Nordström- Auxine (FIN) 28, 14) Juho Norilo- Doppsko Carimba (FIN) 36, 15) Alexandra Eriksson- Cassian 7 (SWE) 41, Trine Kihle Stenseth- Polini (NOR) ELI, Rikke Belinda Barker- Oh La`la (DEN) 15, Viivi Monto- San Antonio (FIN) 54, Petra Heikkinen- Tamara (FIN) 31, Josephine Karlsson- Lucidor (SWE) 4