SRL

Kerro kaverille:
03.03.2017

Tiedote: Hippolis ry

Erikoistumista vai monipuolistamista
– keskustelussa hevosyritysten menestystekijät

Maaliskuun Hevosyrittäjäuutisten luento- ja keskustelusarjassa pohditaan, miksi toinen hevosyritys pärjää ja toinen ei. Menestyvä hevosyrittäjä harkitsee yhä enemmän mihin keskitytään ja keitä ovat asiakkaat. Joskus erikoistuminen on valttina, toisinaan monipuolistaminen.

Ratsastus- ja liikuntakeskus Equstomissa Nurmijärvellä 21.3. järjestettävässä tilaisuudessa asiantuntijana on monialaiseen yrittäjyyteen ja innovaatioihin perehtynyt Leena Rantamäki-Lahtinen Helsingin Yliopistosta.

- Hevosalan yrityksen kehittämisen kannalta keskeinen kysymys on mitä palveluja tarjotaan ja kenelle. Moni yrittäjä pohtii kannattaisiko keskittyä ja erikoistua vain yhteen osa-alueeseen? Vai olisiko kuitenkin parempi tarjota useampia erilaisia palveluita? Puheenvuorossani pyrin valottamaan molempien toimintatapojen vahvuuksia ja ongelmia tutkimustulosten avulla, kuvailee Leena Rantamäki-Lahtinen esityksensä punaista lankaa.

Ratsastus- ja liikuntakeskus Equstomin yrittäjä Sanna Siekkinen kertoo ajatuksia ratsastuspalveluiden muutoksista ja Equstomin tarinan.

- Hevosala on aikamoisessa murroksessa, asiakkailla on erilaiset tarpeet ja intressit harrastamiseen liittyen. Tarvitaan erilaisia tapoja toimia ja ajatella. Asiakkaat toivovat erikoistumista ja hyvää laatua - mielestäni palvelun ja erikoistumisen tulisi näkyä myös hinnoittelussa. Meidän ammattikuntana pitää arvostaa enemmän itseämme, juttelee Sanna Siekkinen, Equstomin yrittäjä.

Paikan päällä yrityskohteessa on paikkoja rajoitetusti, joten kannattaa ilmoittautua pian.

- Kuten Hevosyrittäjäuutisten henkeen kuuluu, luentoja voi seurata livenä Periscope TV:n välityksellä tai katsoa videoina jälkikäteen YouTube-kanavalta. Päivä alkaa klo 9.30 ja päättyy klo 13 aikaan, summaa Hämeen ammattikorkeakoulun Sirpa Pussinen, järjestävänä tahona olevasta Uudistuva hevostalous-hankkeesta.

Maaliskuun Hevosyrittäjäuutiset 21.3.2017, klo 9.30 – 13
UUDISTUVA HEVOSYRITYS: ERIKOISTUMISTA, MONIPUOLISTAMISTA VAI JOTAIN IHAN MUUTA

Paikka: Ratsastus- ja liikuntakeskus Equstom, Leppälammentie 307, 05100 Röykkä, Nurmijärvi
Ilmoittautumiset. Tilaisuus on maksuton. Livelähetys Periscope TV:n kautta www.periscope.tv/uusihevostalous/

Tilaisuuden järjestää Uudistuva hevostalous-hanke / Hämeen ammattikorkeakoulu yhteistyössä Luonnonvarakeskus Luken ja Hippoliksen kanssa.

Lisätietoja: Sirpa Pussinen, Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK), puh. 050 5749 207, sirpa.pussinen@hamk.fi ja Anne Laitinen, Hippolis, puh. 040 7660 830, anne.laitinen@hippolis.fi

Uudistuva hevostalous-yhteistyö- ja tiedonvälityshanke on saanut rahoitusta EU-osarahoitteisesta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta (2014-20)

www.hippolis.fi/uusihevostalous

www.facebook.com/uusihevostalous