Ilona Pykäläisen Moondelight Marilyn Poninäyttelyn Best in Show
Vuoden 2010 Kansallinen Poninäyttely pidettiin 31.7. – 1.8. Vermon raviradalla Helsingissä. Näyttely huipentui sunnuntaina Best in Show’n valintaan, jossa tehtiin lähes ennennäkemätöntä historiaa. Best in Show I, II ja III -tittelit menivät kaikki oriveteläisen Ilona Pykäläisen omistamille poneille.

Moondelight Marilyn ja esittäjä Kaisa Kinnari, kuva Kansallinen Poninäyttely.
- Kun ponini joskus aiemmin on voittanut BIS-kehän, olen ajatellut, että nyt ei voi saavuttaa enää enempää. Mutta tämä saavutus on jo vähän liikaa, Ilona Pykäläinen iloitsi.
Best in Show oli lauantaina parhaaksi Suomessa syntyneeksi nuoreksi valittu 3-vuotias, welsh A-sektion tamma Moondelight Marilyn. Best in Show II oli kolmen kuukauden ikäinen, welsh C -tamma Moondelight Glory Lily, joka palkittiin aiemmin päivällä näyttelyn parhaana varsana. Kolmanneksi sijoittui Glory Lilyn emä, 14-vuotias Parvadean Golden Glory.
- Nämä ponit aion pitää itselläni ja nuoret tulevat vanhemman tamman tavoin siitoskäyttöön, Pykäläinen kertoo.
Kansallisessa Poninäyttelyssä ponit arvostellaan alkuperämaan tuomarin toimesta. Paikalla oli tuomareita Hollannista, Iso-Britanniasta sekä Ruotsista. Tuomarit olivat tyytyväisiä esitettyjen ponien kuntoon ja kehuivat suomalaisen ponikasvatuksen tasoa. Myös näyttelyn johtaja, Janina Ahola, oli silminnähden tyytyväinen koko tapahtumaan.
- Päivät ovat sujuneet erinomaisesti ja yleisöä on ollut ilahduttavan paljon. Onneksi sää suosi meitä ja saimme nauttia aurinkoisesta, muttei liian helteisestä säästä, Ahola toteaa.
- Ensi vuodelle ei ole tulossa suuria muutoksia, mutta yleisöä olisi tietysti mukava saada vielä enemmän paikalle. Katsotaan, jos sen suhteen ideoidaan jotain uutta.

Sunnuntaina kisattiin myös iän mukaan jaetuissa mini- ja juniorhandler-luokissa, joissa paremmuuden ratkaisee taidot ponin esittämisessä. Tuomari kiinnittää erityistä huomiota esittäjän ja ponin väliseen yhteistyöhön. Kuvassa Super mini junior -luokan voittaja Minka Lehtonen ja Fanta’s Blue Bounty.
Sadat kaviot kopisivat tantereella Poninäyttelyssä lauantaina
Vermon ravirata täyttyi nuorista poneista ja hyvästä säästä nauttineesta väestä, kun Kansallinen Poninäyttely pyörähti käyntiin lauantaina 31. heinäkuuta. Päivän aikana saatiin seurata eri ponirotujen näyttelymittelöjä sekä ratsastuksessa, ajossa, ohjasajossa ja agilityssä kilpailtuja luokkia.
Päivän yksi merkittävä titteli jaettiin ratsastuksessa. Kaikkien ratsastusluokkien parhaaksi, Ridden Championiksi, kruunattiin ratsukko Annaleena Virtanen ja new forest Arvilan Melinda. Ponin omistaa Sari Nyman Kausalasta. Ratsastusluokat arvosteltiin englantilaisten periaatteiden mukaisesti.
Moondelight Marilyn myös lauantain paras
Näyttelyluokat huipentuivat parhaan Suomessa syntyneen nuoren valintaan. Tuomarit punnitsivat uudelleen päivän aikana parhaiten menestyneitä poneja ja valitsivat lopulta päivän parhaaksi 3-vuotiaan welsh A-sektion tamman Moondelight Marilynin. Ponin omistaa Ilona Pykäläinen Orivedeltä.
- Meillä on näytillä tämän viikonlopun aikana yhteensä yhdeksän ponia. Moondelight Marilyn on valmisteltu tilaisuuteen samalla tavoin kuin muutkin – se on viettänyt talven pihatossa ja aikaisin keväällä on alettu harjoitella näyttelyä varten. Tamma on jo tottunut näyttelykävijä, joten se osaa toimia hyvin kehässä. Nyt poni saa levätä ennen huomista BIS-kehää, Ilona Pykäläinen totesi.
Lisätietoja ja täydet tulokset: www.poninayttely.com