SRL

Kerro kaverille:
09.08.2017

Tiedote: Suomen Islanninhevosyhdistys, Anu Siivonen


Arnella Nyman - Thór från Järsta Helsinki Horse Show'ssa, kuva SRL Heidi Lammi

Islanninhevosten MM-kilpailut starttasivat hyvissä tunnelmissa viileässä säässä

Islanninhevosten MM-kilpailut alkoivat maanantaina Hollannin Oirschotissa. Kilpailut jatkuvat koko viikon aina sunnuntaihin 13.8. asti, jolloin ratsastetaan askellajiluokkien finaalit. Osallistujia on yli 300, 19 maasta. Paikan päälle odotetaan saapuvan 50.000 katsojaa kannustamaan suosikkejaan.

Tiistaina starttasivat sporttiluokat koko päivän kestävällä nelikäynnillä, johon suomalaisista osallistui ainoastaan seniori Arnella Nyman Thór från Järstalla.

”Nelikäynti toimi meidän lämmittelylajina, ja hevonen tuntui pirteältä ja hyvältä. Pisteskaala oli tiukka, ja siirtymisissä tuli pari virhettä. Tämän takia pisteet jäivät aavistuksen normaalia alemmaksi, tuloksena 6.53 ja seniorein 17. sija. Nyt valmistaudumme päälajiamme Töltti T.2 :sta varten, ja innolla odotan jo perjantaita. Tunnelma täällä on mahtava ja kannustava!”, kertoo Arnella kuulumisia Hollannista.

Luokkaan osallistui 58 ratsukkoa, sekä senioreita että nuoria ratsastajia. Molemmat ikaluokat kuitenkin palkitaan erikseen. Senioreissa luokkaa johtaa saksalainen Johanna Tryggvason Fönix frá Syðra-Holtilla pistein 7,47.

Koko Suomen joukkue oli saapunut paikan päälle viime perjantaihin mennessä ja aikataulussa on ollut valmistautumista omiin suorituksiin sekä eläinlääkärin tarkastukset.

Senioreiden Katie Sundin Brumpton teki lopullisen hevosvalintansa viikonloppuna vasta kisapaikalla, sillä hän oli kvaalautunut kahdella hevosella mukaan. Katie kertoo valinnan olleen todella vaikea, molemmat hevoset, sekä Drós että Smári, olivat tuntuneet erittäin hyviltä treeneissä.

"Päädyin Drósiin "vatsa ja sydän" tuntumalla. Tulee olemaan mahtavaa startata Drósilla huomenna viisikäynnissä ja extrahienoksi sen mielestäni vielä tekee se, että se on suomalaisen kasvatuksen tulosta.”

MM-kilpailuiden yhteydessä järjestetään aina myös MM-jalostusnäyttely, jonka rakennearvosteluosio aloitti kilpailuviikon maanantaina. Suomesta jalostuspuolella ainoana hevosena kilpailee yli 7-vuotiaiden oriiden joukossa loppilaisen kasvatuksen hedelmä Freir frá Kaakkola. Freirin esittää Sölvi Sigurdarsson, joka esitti oriin myös keväällä jalostunäyttelyssä Tanskassa huippupistein.

Hollannissa ori nosti rakennearvostelun pisteitään vielä hieman entisestään. Rakennepisteet ovat nyt 8,31. Sopusuhtaisuudesta Freir sai jopa 9,0 pistettä. Sen kehuttiin olevan sopusuhtainen, pitkäjalkainen ja sylinterimäinen. Myös paksua materiaalia olevat kaviot että ryhdikäs ja korkea säkä toivat pisteitä 8,5:teen. Freirin 1. ratsastusominaisuuksien arvostelu on keskiviikkona. Ratsastusominaisuudet ovat orin vahvuus ja ne vaikuttavat 60 % kokonaispisteisiin.

Keskiviikkona suomalaiset tulessa:
- F1 viisikäyntiluokassa Katie Sundin Brumpton / Drós frá Kuuma sekä Desireé Alameri / Þeyr fra Guldbæk
- Jalostusnäyttelyn 1. ratsastusarvostelussa Freir frá Kaakkola esittäjänä Sölvi Sigurdarsson

Suomen joukkue Hollannissa:
Arnella Nyman (seniori) – Thór från Järsta
Annika Kyrklund (seniori) – Jara frá Horni
Katie Brumpton (seniori) – Drós frá Kuuma
Oona Ylipuranen (nuori) – Yngvi från Åleby
Desiree Alameri (nuori) - Theyr frá Guldbaek
Veera Siren (nuori) – Jarl frá Mid-Fossum
Ingrid Väyrynen (nuori) – Kolfinna frá Efri-Raudalaek

MM-jalostuspuolella mukana Freir frá Kaakkola, esittäjänä Sölvi Sigurdarsson

Joukkueenjohtaja: Camilla Hed ja Piia Ralli
Joukkueen valmentaja: Hjalti Gudmundsson
Joukkueen fysioterapeutti: Julia Wejberg

Seuraa MM-kilpailuita:
Suomen askellajiratsastuksen maajoukkueen fb-sivu: https://www.facebook.com/askellajiratsastus/
MM-kilpailuiden nettisivut: http://wk2017.nl
Seuraa livelähetystä (30 euroa koko viikko): http://wk2017.nl/livestream-wc2017/