Islanninhevosten PM-kisojen tulostaso korkea
P2:n nuorten kaksi nopeinta Ruotsista
Sama kolmikko juhli sijoituksia speedpassissa kuin passijuoksussakin. Tällä kertaa voitto kuitenkin meni Ruotsiin. Louisa Enblom Töfrar från Bolandetilla kiihdytti toisella juoksullaan nopeimmaksi ajakseen 7,70 sekuntia. Ruotsi nappasi myös hopean Albin af Klintbergin ja Nítróglusserín från Hellan ajalla 8,20.
Pronssia tuli norjalaiselle Liv Runa Sigtryggsdottirille ja Svadilfari fra Bergkåsalle, jotka onnistuivat vain toisessa juoksussa saaden ajan 8,49. Viivi Soimes Magnus fra Guldbækilla sijoittui viidenneksi ajalla 9,16.
Suomalaissyntyinen Hrynjandi fra Fageräng ja Gry T1:n voittoon
Gry Hagelund ja Hrynjandi frá Fageräng taistelivat kynsin ja hampain kovassa seurassa T1:n voitosta. Mestariksi päästiin pisteillä 7,71, toiseksi tulleen norjalaisen Anne Stine Haugenin ja Kveikur fra Lianin jäädessä heille vain neljä sadasosapistettä. Työtöltin jälkeen kilpailua johti Anne Kveikurilla. Ennen lisättyä tölttiä johtopaikkaa piti Dorte Rasmussen Gumi frá Strandarhöfðillä, mutta harmiksi hevoselta tippui ensimmäisen suunnan aikana kenkä, joten lisätyn töltin pisteet jäivät mitättömiksi tiputtaen ratsukon taistosta.
Jaettua toista sijaa pitivät siinä vaiheessa Gry ja Anne. Hrynjandin upea lisätty töltti toi voiton lopulta Grylle. Ja myös suomalaiselle jalostukselle. Hrynjandihan on suomalaisen jalostuksen tulos ja syntynyt Suomessa, vaikkakin sittemmin myyty Norjaan.
Yleisö eli ratsukon voittohuumassa kuin se olisi oman maamme joukkueessa. Liehuipa Gryn kädessä jopa Suomen lippu Norjan lipun rinnalla kunniakierroksella.
Nils Christian nelikäynnin voittoon - Hrynjandi nousi pronssille
Senioreiden nelikäynnin a-finaali oli norjalaisten kansoittama, mukaan mahtui sentään yksi tanskalaisratsukko. Nils-Christian Larsenin hevosessa, 8-vuotiaassaa oriissa Reyr frá Dalbæssa, on harmonista elastisuutta, jota voi vain katsoa huokaillen. Norjalainen ratsukko ratsasti mestaruuteen pisteillä 7,79. Kaikki askellajit olivat erinomaisesti ratsastettu, valttikorttina vielä työtöltti, josta liikeni 8,23 pistettä.
Finaalin ainoa tanskalainen, Dorte Rasmussen Gumi frá Strandarhöfðillä kiilasi hopeamitalille norjalaisten keskelle kokonaispisteillä 7,51. Läsipäinen ori oli suorituksessaan paras laukassa, vaikkei siinä pärjännytkään Gry Hagelundin ratsastaman Hrynjandi frá Fagerängin laukalle. Hrynjandin joustava ja isoin ponnistavin askelin etenevä laukka arvosteltiin 8,5 pisteen arvoiseksi. Hrynjandi oli noussut b-finaalista mukaan a-finaali mittelöön ja paransikin reilusti sijoitustaan vieden pronssisijan kokonaispisteillä 7,41.
Lisätietoja, kuvia, tunnelmia kisasivuilta: http://www.nc2010.fi/
Tiedote: PM tiedotus, Tiina Hämäläinen