SRL

Kerro kaverille:
15.07.2017


Juulia Jyläs ja Finishing Touch Wareslage, arkistokuva

Juulia Jyläs ”Finillä” seitsemäs Saksassa isoilla esteillä

Esteratsastaja Juulia Jyläs sijoittui Saksassa Gross Viegelnin neljän tähden kilpailuissa seitsemänneksi lauantaina päivän pääluokassa 150 cm:n esteillä. Finishing Touch Wareslage hyppäsi molemmat kierrokset virheittä, mutta kontolle kertyi yksi sakkopiste ylitetystä enimmäisajasta sekä ensimmäiseltä että toiselta kierrokselta.

Jyläs on tyytyväinen tulokseen ja tunteeseen radalla.

- Koska Arezzo ei onnistunut meille kilpailuna olosuhteiden vuoksi, aloitimme Finin kanssa ulkokauden myöhässä, vasta kesäkuussa Uggerhalnen Nations Cupissa. Tämä on periaatteessa vasta kolmas ulkokisamme. Virettä ja hiomista on haettu kilpailu kilpailuilta. Nyt alkaa löytyä piste iin päälle, voimaa hypätä isoja esteitä sekä kontrollia pysyä nollalla. Tosi hieno fiilis, hyvä palaute työstä ja merkki että olemme menossa oikeaan suuntaan, Jyläs kertoo.

Voittoon luokassa ratsasti USA:n Reed Kessler hevosella Cos I Can. Toinen ja kolmas sija kotiutuvat isäntämaan ratsukoille Sven Fehnl – Lacox ja Jan Sprehe - Special One 2.

Jyläs on tällä hetkellä erittäin vahva nimi esteratsastuksen EM-kilpailuihin, jotka järjestetään Göteborgissa 21.-27. elokuuta samaan aikaan koulu- ja pararatsastuksen kanssa. Jyläksella on tarvittavat karsintatulokset myös hevosilla Courage T Z ja Copain Z.

- FIni on silmissäni ehdottomasti EM-hevonen, sillä on riittävästi kokemusta kaikkein isoimmista luokista. Kaksi muuta ovat kokemattomampia ihan korkeimmalla tasolla. Toinen niistä on EM:iin kakkoshevoseni, mutta Finin on tarkoitus tehdä EM-luokat.

Jyläs sijoittui maailmancupin pisteille Finishing Touch Wareslagella kahdesti viime kaudella ollen 12. Veronassa ja 7. Mechelenissä, Belgiassa.


Juulia Jyläs ja Courage T Z, kuva Herman van Triest

Päivitys! - Jyläs sijoittui tammalla Courage T Z hienosti viidenneksi illan 145-esteillä tehden virheettömät radat ja vauhdikkaan uusinnan. Hevonen on Jyläksen perheen oma kasvatti.

15.7. Esteratsastusta CSI4* Gross Viegeln, Saksa / www.wulschner.de

150 cm, kaksi kierrosta, sijoittuu 16/61
1) Reed Kessler - Cos I Can, USA 0-0/46.27
2) Sven Fehnl – Lacox, GER 0-0/46.86
3) Jan Sprehe - Special One 2 GER 0-0/46.90
7) Juulia Jyläs - Finishing Touch Wareslage, FIN 1-1/49.37
…52) Mikko Mäentausta - Eternety D, FIN 12/76.87
Täydet tulokset: http://reitturniere-live.de/2017/gross-viegeln/c9_result.html

145 cm perusrata ja uusinta, sijoittuu 13/51
1) Reed Kessler - Ks Stakki, USA 0-0/34.48
2) Carsten-Otto Nagel - Womanizer, GER 0-0/37.32
3) Thomas Voß - Wat nu,
GER 0-0/37.90
…5) Juulia Jyläs - Courage T Z, FIN 0-0/38.52