SRL

Kerro kaverille:
09.06.2017

Hankkija Finnderby 8.-11.6.2017


Katja Karjalainen ja Dr Doolittle, kuva SRL Sonja Holma

Katja Karjalaiselle SM-kultaa pararatsastuksessa

Para- eli vammaisratsastuksen Suomen mestaruudet ratkottiin Finnderbyssä Ypäjällä perjantaina. Menestyksekäs paralympiaratsastaja Katja Karjalainen tanssitti Dr Doolittlen ylivoimaiseen voittoon uudessa vapaaohjelmassa, jonka musiikki on peräisin brittisäveltäjä Simon Russellin Renaissance Unchained -musiikista. Kahden osakilpailun yhteistulos oli mäntsäläläisratsukolla 145,79 pistettä prosentein 73,11 küristä ja 72,68 torstain ohjelmasta. Karjalainen ratsastaa ryhmässä I.

Hopealle nousi lohjalainen Kaisla Osara FWB-ruunalla Kom Furiko (137,80) ja pronssille Tammisaaren Johanna Lindblad suomenhevosella Kain Aapeli (133,82).

Kun Karjalainen voitti Ypäjällä SM-kultaa vuosi sitten, hän kertoi päättävänsä uransa Rion paralympialaisiin. Tausta- ja tukijoukot saivat onneksi ratsastajan pyörtämään päätöksensä.

- Oli sydämen päätös lopettaa, ajattelin, että aikansa kutakin. Hevoselle oli kansainvälinen ostajaehdokas, ja kaiken piti olla selvää. Mieheni halusi minun kuitenkin jatkavan, ja myös lääkärini sanoi, ettei minulle riitä pelkkä harrastus, minun pitää haastaa itseni. Asetin nyt tavoitteeksi Tokion, siihen on vielä kolme vuotta, mutta se aika menee nopeasti, Karjalainen hymyilee.

- Toopen ja minun yhteistyö on parantunut koko ajan. Se on hyvin luottavainen ja tekee mielellään, oikea työmyyrä ja uskomaton luonne, Karjalainen kehuu ratsuaan.

Tämän kauden päätavoitteena ovat PM-kilpailut kesä-elokuun vaiheessa Hammarössä ja EM-kisat elokuussa Göteborgissa Ruotsissa.

Hopea- ja pronssimitalistit kertovat olevansa myös käytettävissä edustustehtävään, jos kutsu tulee. Osara ja Kom Furiko ovat tuomareiden kommenttien mukaan kehittyneet hienosti. Ratsukko kilpailee ryhmässä IV.

- Olen hevoseen tyytyväinen, se suoritti hyvin, vaikka nämä olivat ensimmäiset ulkokisamme ja olosuhteet vaikeat. Se ei pitänyt eilisestä vesisateesta, tänään se oli rennommalla ja iloisemmalla mielellä, Osara kertoo.

Osara opiskelee parhaillaan tradenomiksi. Häntä valmentaa kotioloissa hevosen kasvattaja Anna-Leena Meller sekä maajoukkuevalmentaja Janne Bergh.

Lindblad luokitettiin uudelleen ja hän kilpailee nyt ryhmässä III.

- Oli upeaa olla täällä, Suomen satavuotisjuhlavuotena suomenhevosella palkintojenjaossa. Lopputulokseen olen tyytyväinen, vaikka en itse suorituksiin, Lindblad sanoo.


Katja Karjalainen ja Dr Doolittle, Kaisla Osara ja Johanna Lindblad, kuva SRL Sonja Holma

Finnderby 8.-11.6.2017


PARARATSASTUS

Para- eli vammaisratsastuksen Suomen mestaruus, kokonaistulos 2. osakilpailun jälkeen, lähti 9 ratsukkoa. Henkilökohtainen ohjelma, eri ryhmien (I-V) ratsastavat samassa luokassa.
1.osakilpailu/2. osakilpailu = Yhteensä
1) Katja Karjalainen - Dr Doolittle, KKR 72,679/73,111 = 145,79
2) Kaisla Osara - Kom Furiko, LSR, 68,049/69,75 = 137,799
3) Johanna Lindblad - Kain Aapeli, BR 65,49/68,333 = 133,823
4) Jessica Kerttunen – W, UHU 64,309/67,458 = 131,767
5) Sanna Koskiluhta – Kasta, VH 59,35/65,500 = 124,85
6) Sari Kaijanmäki – Sandmann, Lu-SaR 59,96/63,292 = 123,252
7) Pia Reitti – Riplaus, HyvUra 59,268/56,792 = 116,06
8) Marja Mikola - Goudsjeblom fan ´e Tsjonger, OKRA 59,902/54,667 = 14,569
Johanna Höglund - Kom Black Label, TKR 60,041/kesk