SRL

Kerro kaverille:
15.07.2012

Kenttäratsastuksen PM-kilpailut Norjassa:

Seniorijoukkueelle hopeaa, poniratsastajille pronssia

Suomen kenttäratsastajat ottivat kaksi joukkuemitalia viikonvaihteessa Norjan Starumissa järjestetyissä PM-kilpailuissa. Seniorien joukkue ylsi hopealle poniratsastajien saadessa pronssia. Juniorien ja nuorten yhdistetty joukkue jäi neljänneksi.

Seniorien kilpailussa kulta meni Tanskaan, pronssi Ruotsiin. Suomen hopeamitalijoukkueessa ratsastivat Aki Karhapää - Ibis A, Tuija Rosenqvist - Nabucco ja Johanna Sokka - Saturn III. – Hopeamitali oli hyvä tulos kun huomioimme, että kokeneimmat ratsastajamme kuten Sanna Siltakorpi ja Maija Yli-Huhtala eivät olleet mukana. Mutta nytkin henkilökohtainen mitali olisi ollut aivan mahdollinen, joten siinä mielessä seniorien panos oli hieman alakanttiin, totesi joukkueenjohtaja Seppo Laine. Tuija Rosenqvist oli ensimmäinen ei-sijoittunut.

Ponijoukkueen pronssimitaliin Laine oli tyytyväinen. – Meillä ei viime vuosina ole ollut ponijoukkuetta PM-kisoissa ja nyt mukana ollut joukkue oli varsin vihreä. Maastorata oli haastava, selvästi vaikeampi kuin aikaisempina vuosina, Laine kertoi. Henkilökohtaisesti Aino Lavonen - Sedna nousi viidenneksi. Myös ponien joukkuekilpailussa tanskalaiset voittivat kultaa ruotsalaisten ottaessa hopeaa.

Myös juniorien ja nuorten yhdistetyssä kilpailussa Tanska voitti joukkuekultaa niukasti ennen Ruotsia ja Norjaa. Suomi jäi neljänneksi. Henkilökohtaisesti Jenna Torikka – Jam olivat ennen viimeistä rataestekoetta kiinni pronssimitalissa, mutta sai esteradalla kiellon ja pudotuksen ja jäi mitalien ulkopuolelle.

Yhteenvedossaan joukkueenjohtaja Seppo Laine peräänkuulutti lisää järjestelmällisyyttä ja jämäkkyyttä kotiharjoitteluun ja perustyöskentelyyn. – Koulukokeessa pitäisi olla tarkempi eikä antaa pisteiden valua pois. Puutteellisuudet koulutyöskentelyssä heijastuvat myös estekokeeseen. Perusratsastuksessa pitää seurata oikeita peruslinjoja, Laine painottaa.


Tuloksia
Henkiklökohtaiset kilpailut
CIC** Senior, NBC
1) Hastrup, Mia (DEN) Odin 48,7
2) Nielsen, Louise (DEN) Hooker Skovgaard 55,4
3) Saks, Siret (EST) Wiplala S 66,7
... 7) Rosenqvist, Tuija (FIN) Nabucco 71,5
8) Karhapää, Aki (FIN) Ibis A 71,6
9) Sokka, Johanna (FIN) Saturn III 73,9
Kiviniitty, Ann-Niina (FIN) Zinnia ELI
Hakala, Sara (FIN) Coquette La Bella ELI

CCI * Junior/YR, NBC
1) Sandberg, Michaela (SWE) Down to the Light 55,0
2) Eriksson, Oscar (SWE) Liandor Heart Breaker 57,4
3) Joergensen, Benjamin (DEN) Desiree 57,8
... 7) Torikka, Jenna (FIN) Jam 69,3
9) Häggblom, Martina (FIN) Malevich 71,1
Vänskä, Renja (FIN) Lord Major ELI

CCIP * Ponni, NBC
1) Christiansen, Mette Rise (DEN) Camelot Damgaard 53,8
2) Kaas, Mai (DEN) Kalybso OX 55,1
3) Våge, Maren Aurora (NOR) Electric Entertainer 59,1
… 5) Lavonen, Aino (FIN) Sedna 63,5
12) Palmgren, Lotte (FIN) Medusa II 123,6
Malin, Jessica (FIN) Scan ELI
Kerminen, Roosa (FIN) Tullybeg Sarah ELI

Joukkuekilpailut
CIC ** Seniorit
1 Tanska 150,9 (1) 162,9 (1) 171,7
2 Suomi 170,2 (2) 186,2 (2) 217,0
3 Ruotsi 176,3 (3) 213,2 (3) 234,0

CCI * Juniorit/Nuoret
1 Tanska 149,4 (1) 190,5 (3) 190,5
2 Ruotsi 167,5 (4) 192,5 (4) 192,5
3 Norja 164,4 (3) 187,9 (2) 273,5
Suomi 152,2 (2) 128,8 (1) ELI

CCIP* Ponit
1 Tanska 153,9 (1) 411,9 (4) 435,1
2 Ruotsi 170,0 (2) 405,4 (3) 455,0
Suomi 181,9 (3) 279,9 (1) ELI
Norja 183,7 (4) 307,1 (2) ELI

Täydelliset tulokset, LINKKI

Järjestäjän sivut:


www.starumhestesport.no