SRL

Kerro kaverille:
08.08.2010

Kouluratsastuksen SM-kilpailut Hyvinkäällä 7.-8.8.

Merita Kelo ja Saluut varmistivat kultamitalin

SaaraToivonen ja Don Jonson hopealle, Edvin Stadigh ja Heslegård’s Rollo pronssille

Juniorien vapaaohjelmassa lauantain tasainen kärkikolmikko säilytti asemansa ja järjestys pysyi muuttumattomana. Merita Kelo ja Saluut voittivat kultamitalin ennen hopealle sijoittunutta ratsukkoa Saara Toivonen ja Don Jonsson ja pronssimitaliratsukkoa Edvin Stadigh Heslegård’s Rollo.

Merita Kelo ja Saluut, kuva Ulla Lindgren Fagerholm.


Johtoasemasta viimeisenä radalle lähtenyt Kelo myönsi hieman jännittäneensä tilannetta, jossa hän tiesi paljonko pisteitä oli saatava, jotta ykkössija säilyisi.

- Aluksi leikittelin että viimeisenä on hyvä lähteä, mutta jännitys nousi kuitenkin. Päätin että nyt mennään paras mitä tänä päivänä voidaan tehdä. Hevosen vahvuudet ovat laukanvaihdot silloin kun ne onnistuvat hyvin. Kultamitali oli kyllä yllätys ja tämän vuoden tähtihetki. Prosentuaalisesti tämä taisi olla paras saamamme tulos, kertoi 16-vuotias iloinen sipoolainen, joka ratsastaa Nina Pölösen valmennuksessa. Juniorivuosia on vielä edessä kaksi.

- Ei minulla oikeastaan ole aikaisempi mitaleja, hän sanoo, mutta myöntää kuitenkin, että yksi shetlanninponien mestaruus hänellä on pikkuponivuosilta.


Saara Toivonen ja Don Jonson, kuva Ulla Lindgren Fagerholm.

Saara Toivonen oli ehtinyt valmentautua vain viikon täysipainoisesti ennen SM-kisaa.

- Hevoseni Don Jonsson on ollut tauolla, sitä on hoideltu ja tarkkailtu. En missään tapauksessa hävinnyt kultaa, vaan voitin hopeaa, Merita teki hyvän työn. Omassa suorituksessani parasta oli ehkä kokonaisuus, selvisimme ilman suurempia virheitä, aika lailla suunnitelmien mukaan omalla tasollamme, mietti Kiki Nybergin valmentama ratsastaja, jolla on ponivuosilta yksi SM-kultamitali.

Pronssimitalisti Edvin Stadigh oli tyytyväisempi suoritukseensa sunnuntaina kuin lauantaina. - Heslegårds Rollo jaksoi paremmin tänään, teimme myös lyhyemmän verryttelyn. Uuden Tanskasta löytyneen hevosensa myötä Stadighin ratsastus lähti selvään nousuun ja hän voitti nyt ensimmäisen mitalinsa. Hänen valmentajiaan ovat Kikka Suomio, Kiki Nyberg ja Arthur Kottas.

- Kaikilla valmentajilla on sama systeemi. Kottas keskittyy paljon istuntaan, jota olenkin joutunut korjaamaan aika paljon, luonnehti Stadigh.

Edvin Stadigh ja Heslegård’s Rollo, kuva Ulla Lindgren Fagerholm.

Luokan tuomari Irmeli Summanen totesi että junioriluokan kärkipäässä oli paljon kivoja ohjelmia, joissa juniorit olivat nähneet vaivaa suunnitellessaan koreografiaa.

- Kärki on kuitenkin aika kapea ja monen ongelmana on että hevonen ei ole koossa eikä kanna itseään. Meritan suoritus oli siisti ja tasapainoinen ja hänen hevosensa liikkui hyvässä muodossa, Summanen totesi.

- Saaran hevosella ei ole valtavan suuri liike, mutta sekin liikkuu hyvässä tasapainossa ja tasaisessa muodossa. Edvinin hevonen on laadukas, mutta ohjelma oli vaikeusasteeltaan vielä melko vaatimaton ja hevonen saisi olla paremmin koottu ravissa, Summanen totesi.

Kouluratsastuksen SM-lopputulokset 2010, 7.-8.8.2010 Hyvinkää

Lopputuloksissa ensimmäisen ja toisen osakilpailun tulosprosentit yhteenlaskettuina.

Juniorit, kokonaistulos kahden osakilpailun jälkeen
1) Merita Kelo / Saluut, Sipoo 133,769
2) Saara Toivonen / Don Jonson, Hyvinkää 132,604 %
3) Edvin Stadigh / Helsegård's Rollo, Helsinki 131,650 %
4) Tia Mutikainen / Four Elise 129,072 % 5) Ella Tanhuanpää / Armada 124,404 % 6) Melinda Ignatius / Quadroneur 123,281 % 7) Emmi Moilanen / Senators 120,541 % 8) Ksenja Karahka / Minet 118,034 % 9) Eve Leppänen / Furst Ferdinant 114,393 % 10) Noora Kiiski / Maybe Fussy 112,961 % 11) Elin Björndahl / Andiamo 112,636 % 12) Henna Alanko / Moonlight Illusion 112,265 %
Täydet ja osakilpailukohtaiset tulokset KIPAssa:LINKKI