Mestaruutta puolustava Christian Ahlmann avasi pistetilinsä Leipzigissa
Maiju Mallatille pudotuksia perusradalla
Viime kevään maailmancup-finaalin voittaja, saksalainen Christian Ahlmann avasi kauden pistetilinsä vasta yhdeksännessä osakilpailussa. Voittoon vaikuttivat sekä kotiyleisön tuki että voittoratsun Taloubet Z:n paluu puolen vuoden sairaslomalta. Ahlmann ja siitosori Taloubet Z ottivat Leipzigissa täydet 20 pistettä vietyään voiton nopeimmalla uusintaradalla. Mukana oli myös ripaus onnea, sillä kolmen kärki, kaikki saksalaisia, oli kahden sekunnin kymmenyksen sisällä toisistaan.
Toiseksi sijoittui nuori lupaus Katrin Eckermann ja Carlson ja kolmas oli mc-finaalin kolminkertainen voittaja Marcus Ehning Sabrinalla. Suomea edustanut Maiju Mallat sai Gran Carthagolla neljä pudotusta perusradalla. Tulos 16 virhepistettä riitti 35. sijaan 39 lähtijän joukossa.
Rolf-Göran Bengtsson, joka nousi ensimmäisenä ruotsalaisena maailmanlistan kärkeen, hallitsee myös maailmancupin sarjakilpailua 20 pisteen erolla toisena olevaan Denis Lynchiin. Kolmas on Kevin Staut.
Ahlmann ei hämmentänyt sarjataulukon kärkeä, sillä hän otti Leipzigissa kauden ensimmäiset mc-pisteensä, kuten myös Eckermann. Ehning nousi kolmannen sijansa avulla Länsi-Euroopan liigan 14. tilalle, Ahlmann on 26. ja Eckermann 30.
Nina Fagerström on ainoana suomalaisena saanut kaudella mc-pisteitä. Hän on nyt 39. tilalla. Ensimmäistä mc-kauttaan kilpailevalla Mallatilla ei ole mc-pisteitä. Liigassa on jäljellä kolme osakilpailua. Finaaliin 's-Hertogenboschiin pääsee liigan 18 parasta ratsastajaa.
Tulokset 22.1.
CSI5*-W Leipzig, Saksa
Maailmancup, 155 cm, yksi uusinta. Lähti 39, sijoittui 12.
1) Christian Ahlmann/Taloubet Z, GER 0-0/40.60
2) Katrin Eckermann/Carlson, GER 0-0/40.77
3) Marcus Ehning/Sabrina, GER 0-0/40.86
…35) Maiju Mallat/Gran Carthago, FIN 16
Täydet tulokset: http://eventcontent.hippoonline.de/557/sta_erg/08_ergDEU.htm?style=engarde_leipzig
Järjestäjä: www.engarde.de/events/index.php?eventID=100
Mallatin kotisivut: www.phpoint.fi/mallat/maiju.html
Maailmancupin pistetilanne, kun osakilpailuja on hypätty 9/12.
1) Rolf-Göran Bengtsson, SWE 74 p.
2) Denis Lynch, IRL 54
3) Kevin Staut, FRA 53
4) Steve Guerdat, SUI 51
5) Pius Schwizer, SUI 48
…39) Nina Fagerström, FIN 13
Tarkempi sarjatilanne: http://eventcontent.hippoonline.de/557/docs/wcj1112_9.pdf
Esteratsastuksen maailmancup, Länsi-Euroopan liiga, jäljellä olevat kilpailut kausi 2011/12
10) Zürich 27.-29.1.
11) Bordeaux 3.-5.2.
12) Göteborg 23.-26.2.
FINAALI: 's-Hertogenbosch, Alankomaat 18.- 22.4.
CSI Amsterdam, Hollanti
Tulokset 22.1.
Grand Prix 160 cm, yksi uusinta. Lähti 45, sijoittui 12.
1) Jessica Kürten/Vincente, IRL 0-0/34.76
2) Gerco Schröder/Eurocommerce California, NED 0-0/34.79
3) Steve Guerdat/Jalisca Solier, SUI 0-0/34.92
…28) Nina Fagerström/Talent, FIN 12
Täydet tulokset: http://results.scgvisual.com/2012/amsterdam/r8.html
Järjestäjä: www.jumpingamsterdam.nl
Fagerströmin kotisivut: www.ninafagerstrom.com/