SRL

Kerro kaverille:
13.02.2017


Murton hammas.

Tiedote: Suomenhevosen varhaisvaiheiden tutkimushanke

Murton hampaat kertovat suomenhevosen historiasta – apua tutkimukseen myös muiden hevosten hampaista

Tämän tutkimuksen juuret ovat vuodessa 2009, jolloin lapualainen hevosmies ja hortonomi Hannu Korkeamäki oli yhteydessä väitöskirjaansa hevosten puunpurennasta tekevään, tuolloiseen perinnöllisyystieteen jatko-opiskelija Karin Hemmanniin. Karin oli pyytänyt Maaseudun tulevaisuudessa julkaistussa artikkelissa tietoja hevosten puunpurennasta ja kesäihottumasta, ja varsinaisten kyselytietojen lisäksi Hannu yllättäen kertoi ”tietävänsä missä Murton hauta sijaitsee” ja että hänellä oli tämän eläimen hampaita tallessa.

Myöhemmin selvisi, että mainittu Murto (reknro 2306) oli vuonna 1917 Vähässäkyrössä syntynyt ja vuonna 1936 kuollut suomenhevosori, joka aikanaan ensimmäisenä suomenhevosena alitti legendaarisen, ja kylmäveriselle mahdottomana pidetyn 1.3 minuutin kilometriajan. Murto polveutui vuonna 1864 Keuruulla, Palomäen talon Ristimäen torpassa syntyneeseen kantaoriiseen Jaakko (Tt 118), joka edustaa yhtä nykyisten suomenhevosten neljästä sukulinjasta. Murto voitti ravikuninkuuden vuosina 1926 ja 1929, ja sen 77 rekisteröidystä jälkeläisistä ravikuninkuuden saavuttivat niin ikään Eri-Aaroni (1943) ja Valokas (1945). Murto periytti jälkeläisilleen usein jalon rakenteensa lisäksi korkeita valkoisia sukkia. Hannu osasi kertoa Murtosta, että se oli kiltti ja hyväluontoinen hevonen, tyypiltään kevyt . ”Posti-Matti” piti oritta 1930-luvulla, ja sitä käytettiin ahkerasti siitosorina.

Hannu Korkeamäki on tehnyt työuransa hortonomina ja myöhemmin keraamikkona Savipaja Lintukodossa yhdessä vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Lintukoto sijaitsee Latva-Erkkilän tilalla, joka on ollut samalla suvulla vuodesta 1675. Asettuessaan vävypoikana Latva-Erkkilän tilalle Korkeamäki jatkoi appensa hevosharrastusta, ja aikoinaan tilalla oli enimmillään viisi hevosta. Hevosten pidosta luovuttiin 1990-luvulla, ja nykyisin talli on yrityskäytössä. Hannu ansioitui myös hevosten sukututkijana, ja haastatteluhetkellä 19.12.2016 Hannu muisti vuosikymmenten takaiset nimet ja yksityiskohdat vaivatta.

Murton hauta

Murto oli ähkyyn kuollessaan 19-vuotias, ja tämä kuuluisa juoksija haudattiin hevosesta huolehtineen eläinlääkärin pihaan Lapuan keskustan tietämille. Hevosen hampaiden irtiottoon johtaneiden tapahtumien kronologia ei ole tarkkaan tiedossa, mutta jossain vaiheessa eläinlääkärin pihalle tehtiin kaivantoa jossa osuttiinkin Murton hautaan. Jostain syystä työmiehet irrottivat lapiolla joitakin hevosen hampaita ja antoivat ne edelleen hevosmies Yrjö Kivekkäälle. Noin parikymmentä vuotta sitten Kivekäs antoi hampaat edelleen Korkeamäelle, joka säilytti niitä huolella renginkaapissaan. Talteen otetut hampaat koostuvat pääosin alaleuan poskihampaista, joista juuret ovat hampaita irrotettaessa jääneet leukaan. Hannu ystävällisesti luovutti hampaat edelleen allekirjoittaneille suomenhevosten DNA-tutkimusta varten.

Murton hampaiden DNA-tutkimus

Nykymenetelmin DNA:ta pystytään eristämään hyvinkin vanhoista hampaista, karvoista ja häntäjouhista. Näytteet puhdistetaan hyvin, ja DNA eristetään puhdaslaboratoriossa. Etenkin arkeologisissa näytteissä on tyypillisesti paljon maaperäisiä mikrobeja, joiden sisältämä perintöaines on eristettävä tutkittavasta kohteesta. Hyvin vanhoista näytteistä saadaan usein määrällisesti hyvin vähän DNA:ta, mistä syystä DNA yleensä monistetaan laboratoriossa eristämisen yhteydessä. Tätä monistettua DNA:ta voidaan verrata muinais-DNA:han, kuin myös nykyisin elävien suomenhevosten DNA:han. Genomin lyhyitä, peräkkäisiä toistojaksoja, niin sanottuja mikrosatelliitti-DNA-merkkejä, käytetään yleisesti polveutumisen DNA-testauksessa sekä monimuotoisuuden ja sukulaisuuksien kartoittamisessa. Hevosen koko genomi on sekvensoitu, eli sen DNA:n emäsjärjestys on selvitetty kansainvälisen tutkijaryhmän ponnistuksin. Vertailun avulla saadaan tietoa paitsi suomenhevosen kehityksestä ja sen kehittymisestä eri linjoihin, niin myös apua joidenkin suomenhevosille tyypillisten, osin perinnöllisten ominaisuuksien tutkimukseen.

Suomalaiset tutkijat ovat mukana nykyisen suomenhevosen koko genomin avaamisessa, sekä myös kansainvälisissä hevosen jalostuksen esihistoriaa käsittelevissä tutkimusprojekteissa. Kuitenkin vuosisadan alun suomenhevosista on hyvin vähän näytteitä saatavissa, ja näin ollen Murton hampaat ovat arvokas lisä tutkimukselle.

Onko sinulla tietoa ja/tai näytteitä vuosisadan alkupuolella eläneiden suomenhevosten jäänteistä? (1800-luvun loppu - 1960)

Murton hampaat ovat uskomattoman hieno alku suomenhevosen varhaisvaiheita käsittelevälle tutkimukselle, jolle me allekirjoittaneet toivomme jatkoa. Tätä varten pyydämmekin tietoja aineistoista, joista voisimme saada uusia DNA-näytteitä. Näitä ovat:

- karvat ja jouhet
- taljat
- hampaat, luut
- tiedot siitä, mihin näitä hevosia on haudattu

Viimeksi mainittua tietoa tullaan käyttämään mahdollisesti hevosten hautojen arkeologiseen tutkimukseen, jossa tavoitteena on saada näytteitä yleensä parhaiten säilyvästä luuaineksesta eli hampaista. Tunnettujen hevosten hautoja on esim. raviratojen yhteydessä.

Näytteitä voi olla kotiarkistoissa, tallien vinteillä, maalaistaloissa, jäämistöissä, museoissa tai koulujen kokoelmissa. Esimerkiksi Eri-Aaronin pääkallo ja talja ovat Laihian museossa. Tässä poikkitieteellisessä tutkimuksessa kerättävät näytteet tutkitaan ja analysoidaan Helsingin yliopistossa yhteistyössä alan suomalaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa. Tutkimukselle haetaan rahoitusta niin koti- kuin ulkomaisistakin lähteistä.

Hankkeelle on tehty tiedonkeruuta ja -jakelua varten Facebook-sivut https://www.facebook.com/groups/1739756833002506/
(Suomenhevosen varhaisvaiheiden tutkimushanke)

Karin Hemmann, FT, biologi
karin.hemmann@helsinki.fi

Tuija Kirkinen, FM, arkeologi
tuija.kirkinen@helsinki.fi

********************************************
Lähteet:
Sukuposti http://www.sukuposti.net/hevoset/murto/386
Hevosia hyviä, rahoja kuin jyviä- hevoshistoriaa Keski-Suomesta, toim. Mikko Korpela
Suomenhevonen -arjen sankari, toim. Sari savikko
Suomenhevonen- toim. Markku Saastamoinen

Lisätietoa tutkimuksesta

Tämän tutkimuksen kohteena on kansallisrotumme suomenhevonen, joka täyttää tänä vuonna 110 vuotta. Tavoitteenamme on saada uutta tietoa suomenhevosen alkuperästä sekä erityisesti 110 vuotta sitten tehdyn kantakirjauksen ja rodunjalostuksen vaikutuksista nykyiseen suomenhevoskantaan. Työtä tullaan tekemään yhteistyössä varhaisempaa arkeologista aineistoa sekä nykyhevosen genetiikkaa tutkivien tahojen kanssa, jolloin kokonaisprojekti tuottaa aivan uudenlaista tietoa suomalaisen keskeisen kotieläimen menneisyydestä ja nykyisyydestä.

Suomenkirjan kantakirjan perustamisen (1907) jälkeen suomenhevosesta on kehitetty juoksijoiden, ratsujen, työhevosten ja suomenpienhevosten neljä päälinjaa. Nämä linjat polveutuvat neljään kantaoriiseen Kirppuun (s. 1879 Rovaniemellä), Einoon (syntyi 1888 Kuopiossa, nykyisin sen kohdalla puhutaan myös Lohdutus-linjasta), Uljaanpoikaan (syntyi 1924 Valkjärvellä) ja Jaakkoon (syntyi 1864 Keuruulla). Kantakirjaus on ymmärrettävästi kaventanut suomenhevosen geeniperimää, ja rodun monimuotoisuus väheni edelleen kun suomenhevosten määrä romahti nopeasti muutamassa vuosikymmenessä 1950-luvun 400 000 hevosesta 1980-luvun 14 000 yksilöön.

Kantakirjauksen jälkeen rotuun ei saanut sekoittaa muita rotuja, vaikkakin rodun taustan tiedetään olleen hyvin monimuotoinen: Esimerkiksi 1700-luvuilla suomalaiseen hevoseen sekoittui todennäköisesti läntisen Suomen alueella skoonelaista hevosainesta sekä ardennerhevosta. Tässä tutkimuksessa tavoitteemme on saada 1800-1900- luvun vaihteen näyte kaikista neljästä pääsukulinjasta sekä kerätä näytteitä eri puolelta Suomea, jotta silloiset paikalliset suomenhevostyypit olisivat hyvin edustettuina aineistossamme.

Kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut molekyylibiologian menetelmien kehitys on laajentanut ymmärrystämme biologisten systeemien monimutkaisuudesta ja saattanut tutkimuksen piiriin uudenlaisia lähdemateriaaleja. Aivan viime vuosina on tullut mahdolliseksi myös DNA:n eristäminen hyvinkin vanhoista hampaista, karvoista ja häntäjouhista. DNA:n eristäminen vanhoista luista vaatii puhdaslaboratorion lisäksi erityisosaamista- ja -laitteistoa.

Domestikaatiossa on kyse myös ympäristön vaikutuksesta ja eläimen suotuisina pidetyistä luonteenpiirteistä, ja testaammekin DNA-analyysissämme myös epigeneettisten ominaisuuksien kartoitusta. Epigenetiikalla tarkoitetaan, että jotkin ympäristötekijät aiheuttavat muutoksia geenien säätelyssä, ja nämä muutokset voivat siirtyä myös seuraaville sukupolville. Esimerkiksi emän kokema stressi tai harjoitus voivat olla tällaisia ympäristön tekijöitä (Gim et al. 2015). Toistaiseksi ympäristön vaikutuksesta hevosten epigeneettisiin prosesseihin tiedetään hyvin vähän.

1800-1900-lukujen vaihteen hevoshautojen tutkimus on historiallisen ajan bioarkeologiaa, jolla on melko lyhyt historia maailmalla. Historiallisten hevoshautojen arvoa tutkimukselle ei ole juurikaan ymmärretty, ainoastaan USAssa on tutkittu vuonna 1967 kuolleen Native Diver –nimisen kuuluisan ravihevosen hauta (Linthicum 2014).

Teemme osallistavaa tutkimusta

Näytteitä ja tietoja hevosten hautapaikoista on edelleen olemassa, mutta tämän tiedon haltijat alkavat olla melko iäkkäitä ja tästäkin syystä tämän ainutlaatuisen tutkimusmateriaalin keräämisellä alkaa olla kiire. Tekemämme alustavan selvityksen perusteella näytteitä on mm. yksityisten henkilöiden kotiarkistoissa, hevosjalostusyhdistyksillä ja paikallisissa museoissa. Tieto saatavilla olevasta tutkittavasta materiaalista onkin tavoitteena kerätä kansalaisten ja hevosihmisten ystävällisellä myötävaikutuksella vuoden 2017 aikana. Myös arkeologiset hautakaivaukset toteutetaan yhteistyössä kiinnostuneiden historia- ja hevosharrastajien kanssa.

Tavoitteet
• Tutkimuksemme tuottaa yksityiskohtaista tietoa suomenhevosen historiasta ja geneettisestä alkuperästä sekä auttaa ymmärtämään rodunjalostuksen vaikutuksia geneettiseen diversiteettiin.

• Toisena päätavoitteena on saada merkittävää tietoa ominaisuuksien kehittymisestä ja niiden säätelystä kotieläinten domestikaation aikana. Tutkimme joitakin suomenhevosen sopeutumiseen ja kehittymiseen liittyviä kandidaattigeenejä, eli geenejä, joilla tutkimusten mukana on merkitystä domestikaation kannalta laajemminkin.

• Historiallinen bioarkeologia ja arkeologisen genetiikan tutkimus on Suomessa uutta, ja tämän tutkimuksen puitteissa tehtävä metodologinen kehitystyö vahvistaa osaltaan maatiaisrotujemme tutkimusta Suomessa.

• Tavoitteena on koota talteen merkittävä biologinen lähdemateriaali tutkimusta varten ja arkistoida se myös tulevaisuuden tutkijoiden käyttöön.

Näytteistä analysoidaan mitokondrio-DNA:ta (emän perimää), Y-kromosomaalista (isän perimää) ja autosomaalisia DNA-merkkejä. Populaatiogenetiikan tilasto-ohjelman avulla arvioidaan suomenhevosen varhaisen populaation geneettistä vaihtelua ja verrataan sitä nykyisten suomalaisten, balttilaisten ja pohjoismaisten hevosrotujen ilmentämään geneettiseen vaihteluun sekä tutkitaan geneettisessä vaihtelussa tapahtuneita ajallisia muutoksia.

Karin Hemmann on biologi, jonka väitöskirja käsitteli hevosten häiriökäyttäytymisen geneettisiä ja fysiologisia tekijöitä. Tuija Kirkinen on kokenut arkeologi, joka on johtanut omia kaivauksia. Hän viimeistelee väitöskirjatyötään, joka käsittelee eläinjäännösten (karvat ja nahat) arkeologista tutkimusta ja analyysimenetelmiä. Yhteistyökumppaneistamme Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Juha Kantanen on tunnustettu alkuperäisrotujen tutkija. Markku Niskanen Oulun yliopistosta toimii osteologisena asiantuntijana.