SRL

Kerro kaverille:
26.02.2012

Nina Fagerström Talentilla yhdestoista Göteborgin maailmancupissa

Nina Fagerström päätti mahtavan kisaviikonloppunsa Göteborgissa yhdenteentoista sijaan maailmancupin esteillä. Ratsu Talent antoi aivan kaikkensa, ja ylitti haastavan radan puhtaasti aivan loppumetreille saakka. Hipaisu viimeisen esteen takapuomiin keikautti sen alas ja pudotti ratsukon uusinnasta. Nopea aika nosti kaksikon kuitenkin hyvälle sijoitukselle.

- Se oli tosi hyvä suoritus meiltä, rata oli ihan maksimimitoissa sekä esteiden korkeudelta että leveydeltä. Tällaisella radalla hevonen tarvitsee paljon hyppyvoimaa, en siis tarkoita lihasvoimaa, ja sitä Talentilla ei ole tarpeeksi luonnostaan. Talent taisteli joka hetken, antoi kaikkensa ja vähän enemmänkin, viimeisetkin voiman rippeensä. Ei voi kuin ihmetellä sen suurta sydäntä, miten se hyppää kaikkensa, ei voi kuin kiittää sitä, Fagerström liikuttuu.

- Talent otti pienen hipaisun viimeisen okserin takakulmaan, jolle se tuli vähän vinosti edellisestä sarjaesteestä ja vaikeasta radan kulmasta johtuen. Pudotus ei jäänyt harmittamaan, enemmän harmittaa ettei Talentilla ole rinnallaan toista hevosta jakamaan vastuuta isoista luokista. Se on mennyt läpi kauden kisoissa gp:tä ja world cupia, joutunut tosi koville, hän toteaa.

Länsi-Euroopan liigan kauden viimeisessä maailmancupin osakilpailussa 160 cm:n perusradalta uusintaan selvitti tiensä vain viisi ratsukkoa. Niistä nopeimman virheettömän radan teki Saksan Marco Kutcher oriilla Satisfaction FRH. Toiseksi ratsasti Belgian Ludo Philippaerts, jonka taktiikkana oli tehdä rauhallinen ja puhdas suoritus hevosellaan Kassini Jac, aikaeroa kertyi lähes kuusi sekuntia. Ranskan Kevin Staut lähti taistelemaan voitosta, mutta riskinotto kostautui pudotuksena. Aika olisi riittänyt lyömään Kutcherin kahdella sekunnilla.

Länsiliigan kauden voittajaksi nousi Göteborgin sijoutuksellaan Ranskan Kevin Staut 88 pisteellä. Toisena on Ruotsin Rolf-Göran Bengtsson (79) ennen Irlannin Denis Lynchiä (77). Fagerström keräsi sarjassa 27 pistettä, joilla hän oli siinä 27. sijalla. Finaaliin 's-Hertogenboschiin, Hollantiin 18.-22. huhtikuuta jatkaa 18 parhaan kärki.

Fagerström puhdisti palkintopöytää urakalla

Vaikka maailmancupissa ei tullut aivan täysosumaa, Fagerström ratsasti Göteborgissa mahtavan kisan ottaen upeat kolme luokkavoittoa ja kolme kovaa sijoitusta. Viimeinen niistä tuli sunnuntaiaamun Speed Final -aikaratsastuksessa 145 esteillä, jossa Fagerström oli kolmas uskomattomalla Mousella, jolla hän otti aiemmin jo kaksi voittoa ja yhden kakkossijan.

Lentävä suomalainen voitti Göteborgin "Speed" Athlete Awardin”, missä mukaan laskettiin viiden nopeutta vaativan luokan tulokset 140-145-tasolla. Kilpailujen nopein urheilija palkittiin henkilöautolla, minkä lisäksi voitoista ja sijoituksista kertyi kaikkiaan yli 27.000 euroa. Ja tietenkin tilille kertyi mukavasti myös maailmanlistapisteitä.

Esteratsastustuloksia Göteborg Horse Show

Sunnuntai 26.2.

Esteratsastuksen maailmancup, Länsi-Euroopan liigan 12. ja viimeinen osakilpailu
160 cm perusrata ja uusinta, lähti 38, sijoittui 12. Table A 1m60 with one jump, FEI Art. 238.2.2
1) Marco Kutscher - Satisfaction FRH 0-0/39.40
2) Ludo Philippaerts - Kassini Jac, BEL 0-0/45.35
3) Kevin Staut - Le Prestige St Lois De Hus, FRA 0-4/37.41
…11) Nina Fagerström - Talent, FIN 4/76.09

Luokka 9, 145 cm Speed Final aikaratsastus. Mukana 30 parasta luokasta 5, sijoittui 12.
1) Simon Delestre - Quiness du Mezel, FRA 0/55.94
2) Angelica Augustsson - Maurice Ullrich, SWE 0/56.09
3) Nina Fagerström – Mouse, FIN 0/56.35

Maailmancupin Länsi-Euroopan liigan sarjatilanne
Finaaliin Hollantiin huhtikuussa jatkaa 18 parasta.
1) Kevin Staut, Fra 88
2) Rolf-Göran Bengtsson, Swe 79
3) Denis Lynch, Irl 77
4) Marco Kutscher, Ger 73
5) Patrice Delaveau, Fra 60
6) Pius Schwizer, Sui 55
7) Steve Guerdat, Sui 51
8) Ludger Beerbaum, Ger 49
9) Malin Baryard-Johnsson, Swe 49
10) Nick Skelton, Gbr 48
11) Edwina Tops-Alexander, Aus 47
12) Luciana Diniz, Por 46
13) Marcus Ehning, Ger 45
14) Philipp Weishaupt, Ger 44
15) Scott Brash, Gbr 43
16) Ludo Philippaerts, Bel 42
17) Harrie Smolders, Ned 42
18) Emilie Martinsen, Den 41
…27) Nina Fagerström, Fin 27

Koko sarjataulukko: LINKKI

Fagerströmin esittely: http://www.ratsastus.fi/kilpailut/tulokset/urheilijaesittelyt/esteratsastajia/nina_fagerstrom

Leading Speed Athlete Award: http://results.scgvisual.com/2012/goteborg/Leading%20Speed%20Athlete%20Award.pdf

Järjestäjä: www.goteborghorseshow.com
Tulospalvelu: http://results.scgvisual.com/2012/goteborg
Fagerströmin kotisivut: www.ninafagerstrom.com