SRL

Kerro kaverille:
23.08.2017


Katja Karjalainen ja Dr Doolittle EM2017

Pararatsukot pärjäsivät hienosti EM-kisojen vapaaohjelmissa

Pararatsastuksen Euroopan mestaruudet saivat hienon päätöksen vapaaohjelmissa musiikin tahtiin omalla koreografialla. Kaikkiaan kolme suomalaisratsukkoa oli lunastanut jatkopaikan kahdeksan parhaan joukossa viimeiseen henkilökohtaiseen mitalikilpailuun.

Katja Karjalainen ja Dr Doolittle tekivät onnistuneen suorituksen ryhmässä I prosentein 73,2, millä irtosi viides sija erittäin kovassa joukossa. Jaana Kivimäellä oli vaikeuksia, mutta tuloksena silti Bellilenellä neljäs sija luvuin 69,91 % ryhmässä II. Kaisla Osara suoritti Kom Furikon kanssa jälleen hyvin, tulos 68,62 % ja kahdeksas sija ryhmässä IV.


Katja Karjalainen ja Dr Doolittle

Karjalaisella uskomaton hevonen, sydän täyttä kultaa

Karjalainen esitti EM-radalla uuden vapaaohjelmansa, jonka musiikki on peräisin brittisäveltäjä Simon Russellin Renaissance Unchained -musiikista.

- Oli tosi huojentavaa mennä, kun hevonen ei ollut jännittynyt. Siihen nähden, että kyseessä on minulle uusi musiikki ja vapaaohjelma, jonka olen mennyt kilpailuissa vain muutaman kerran, suoritus meni nappiin. Olen tyytyväinen, Karjalainen toteaa.

- Toope on uskomaton hevonen, vaikka se joutuu kovaan paikkaan, se on päättänyt luottaa minuun ja tekee aina parhaansa. Se on työmyyrä, rakastaa työntekoa ja ei ollenkaan väheksy sitä, että menee kanssani vain käyntiä, vaikka se on varsin pitkälle koulutettu. Sillä on sydän paikallaan, se on aivan ihana hevonen.


Jaana Kivimäki ja Bellilene EM2017

Kivimäki vaikeuksista taistellen neljänneksi

Kivimäki ei ole tyytyväinen päivän suoritukseen, lisäksi häntä on vaivannut kisapaikalla kovien hermosärkyjen ohella infektio.

- Aika heikoilla voimilla sain ratsastaa. Hevonen oli jännittynyt ja itse heikossa kunnossa, parhaamme tehtiin, siihen nähden yllättävän hyvä suoritus. Verryttelyssä Belle oli tosi hyvä ja rento, mutta heti kun menimme radalle, se jännittyi samassa katsomopäädyssä, missä se eilen säikähti. Se otti pienet lähdöt lähtömerkistä. Jouduin korjaamaan asentoani sekä tarkistamaan tarrakiinnitykset, jotka auttavat minua pysymään paikallani satulassa. En saanut Belleen kunnon yhteyttä koko radan aikana. Yllättävän hyvät prosentit saimme, ei yhtään tuntunut siltä, mutta valmentajani Hockus (Håkan Wahlman) sanoi, ettei jännitys näkynyt päälle päin, Kivimäki kertoo.

- Jäimme omasta ennätyksestämme paljon. Olen tosi pettynyt, olemme tehneet paljon parempia vapaaohjelmia. Paljoa ei jääty mitalista. Kaksi neljättä sijaa EM-kisoissa on minulle kuitenkin hyvä tulos, paras arvokisamenestykseni tähän asti. Ensimmäisenä päivänä hevonen oli mielettömän hieno, jos se olisi ollut samanlainen tänään, olisin odottanut että saamme ennätyksemme 73 prosenttia rikki.


Kaisla Osara - Kom Furiko, EM Goteborg 2017

Valoisa, nuori Osara päivän prinsessana

Kaisla Osaran pää pysyi kylmänä paahtavassa helteessä, ja hän ratsasti tasaisen varmasti läpi kilpailun suomalaissyntyisellä FWB-ratsullaan Kom Furiko.

- Omat tavoitteet ovat täyttyneet täysin, taso on täällä superkova ja tietää taas mitä harjoitella. Seitsemäntoista ratsukon seurassa jo finaalipaikka oli hieno saavutus. ”Hantti” on ollut ihan super täällä, ylittänyt itsensä. Se oli tänään kuitenkin selkeästi jo väsyneempi, on menty kovaa, ja kuumuus on myös verottanut voimia, Osara toteaa.

- Laukkaosuus onnistui yllättävän hyvin. Olemme vaikeuttaneet vastalaukkakuviota ja koko laukkaohjelmaa , laukassa Hantti keräsi itseään ja tuntui paremmalle. Ja se ei ole ikinä kävellyt noin puhtaasti ja hyvin kuin tänään. Ravissa sain esitettyä kaikki liikkeet, mutta en saanut näytettyä siitä miten hevonen oikeasti pystyy liikkumaan kuin murto-osan.

Osara ratsasti uuden vapaaohjelman Disneyn Frozen-elokuvan musiikkiin.

-”Hantti” on aika leijonakuningas ja edellinen kür (vapaaohjelma) oli sen teemalla. Tänään oli minun prinsessahetkeni vuoro, Osara hymyilee.

Pararatsastuksessa kilpaillaan kouluratsastuksessa. Kilpailijat luokitetaan toiminnallisin perustein viiteen ryhmään sen mukaan, missä määrin vamma vaikuttaa ratsastukseen. Ryhmä I on käyntiluokka, ryhmissä II ja III ratsastetaan käyntiä ja ravia ja ryhmissä IV ja V kilpaillaan myös laukassa. Aiempi ryhmäjako oli 1a, 1B, II, II ja IV.

23.8.2017 Henkilökohtainen mitalikilpailu, vapaaohjelmat

Vapaaohjelma, ryhmä I (8 lähti – 5 sijoittui)
1) Julie Payne – Athene Lindebjerg GBR 80,393 %, 2) Rihards Snikus – King Of The Dance LAT 77,360 %, 3) Elke Philipp – Regaliz GER 76,433 %, 4) Sara Moranti – Royal Delight ITA 75,380 %, 5) Katja Karjalainen – Dr. Doolittle FIN 73,200 %.
Täydet tulokset: http://results.hippodata.de/2017/1380/docs/r_p7.pdf

Vapaaohjelma, ryhmä II (6 lähti – 5 sijoittui)
1) Stinna Tange Kaastrup – Horsebo Smarties DEN 77,060 %, 2) Nicole den Dulk – Wallace N.O.P. NED 76,720 %, 3) Alina Rosenberg – Nea’s Daboun GER 71,413 %, 4) Jaana Kivimäki – Bellilene FIN 69,906 %.
Täydet tulokset: http://results.hippodata.de/2017/1380/docs/r_p8_app.pdf

Vapaaohjelma, ryhmä IV (8 lähti – 5 sijoittui): Susanne Jensby Sunesen – CSK’s Que Faire DEN 77,125 %, 2) Louise Etzner Jakobsson – Zernard SWE 74,425 %, 3) Sanne Voets – Demantur NED 74,300 %... 8) Kaisla Osara – Kom Furiko FIN 68,615 %
Täydet tulokset: http://www.longinestiming.com/#!/equestrian/2017/1380/html/en/longinestiming/resultlist_P10.html

SRL:n arvokisasivuilta aikataulut, kisan kulku, esittelythttp://www.ratsastus.fi/arvokisat2017
Järjestäjä: www.gothenburg2017.com
Tulospalvelu ja lähtölistat:
www.longinestiming.com/#!/equestrian/2017/1380/html/en/longinestiming/index.html