Suomen Ratsastajainliitto palkitsi vuoden 2010 parhaat
Nina Fagerström Vuoden ratsastaja 2010!
Suomen Ratsastajainliitto palkitsi vuoden 2010 menestyneitä urheilijoita ja muita ratsastusurheilun hyväksi toimineita juhlavassa Ratsastusgaalassa Vierumäellä lauantai-iltana. Tänä vuonna yleisöllä oli mahdollisuus äänestää netissä suosikkiaan kolmessa kategoriassa: Vuoden ratsastaja, Vuoden hevonen ja Vuoden kilpailun järjestäjä / kilpailu. Ääniä annettiin toista yli 1.400. Loput palkittavat valitsi tuomaristo, joka koostui ratsastustoimittajien, ratsastuksen lajien, Ratsujalostusliiton, Suomen Hippoksen sekä Ratsastajainliiton edustajista.
Esteratsastaja Nina Fagerström, maailmanlistan sijalla ennätysmäisesti suomalaisittain 46. tällä hetkellä, nimettiin nyt toista kertaa perättäin Vuoden ratsastajaksi. Vuoden ratsastusteon teki Katja Karjalainen ottamalla MM-pronssia. Vuoden lupaus oli nuori lahjakkuus Anna-Julia Kontio, joka ratsasti syksyllä Helsinki GP:ssä yhdeksänneksi. Vuoden kilpailutapahtumaksi valittiin Suomenratsujen Kuninkaalliset Ypäjällä.
Nina ja Talent Helsinki Horse Show'ssa syksyllä, kuva Sonja Holma.
Vuoden hevonen oli Arja Mikkosen legendaarinen MM-valjakkohevonen SG Oberon, Savijärvi Gårdin kasvatti. Vuoden kasvattajaksi valittiin Jukka Kallunki, jonka kasvatti Pushkin oli puolestaan hevosissa Tulevaisuuden lupaus. Vuoden hevosenomistajina kunnostautuivat Sinituote Oy:n taustahahmot Monica ja Ilkka Brotherus, joiden ansiosta Emma Kanervalla on käytössään kansainvälisen huipputason kouluhevonen Sini Spirit.
Vuoden Ratsastustalliksi nimettiin omassa kilpasarjassaan Oulunsalon Ratsastuskoulu. Seuratoiminnassa kunnostautuivat Kangasalan Ratsastajat, Helsingin Ratsastajat, Alavuden Ratsastajat, Iron Team Riders sekä Kajaanin Ratsastusseura.
Tilaisuudessa jaettiin myös kouluratsastaja Kyra Kyrklundin kannustuspalkinto nuorelle Emilia Kaikkoselle, juniori Merita Kelolle ja poniratsastaja Riikka Kuosmaselle.
Suomen Ratsastajainliiton sääntömääräinen kevätkokous pidetään Scandic hotellissa Vierumäellä sunnuntaina 17.4. klo 12 alkaen. Kokouksessa käsitellään mm. edellisen vuoden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä ansiomerkkiehdotukset.
Suomen Ratsastajainliiton Vuoden palkittavat 2010 - yleisöäänestys
Vuoden ratsastaja 2010 - Nina Fagerström
Yleisöäänestyksen voitti kansainvälisillä kisakentillä menestynyt esteratsastajaNina Fagerström, joka on noussut maailmanlistalla kovimman sijoituksen ottaneeksi suomalaisratsastajaksi kautta aikojen. Fagerström
voitti Vuoden ratsastaja -tittelin jo toistamiseen viime vuoden jälkeen. Vuonna 2010 tilille kirjattiin maailmanlistalla nousun takana kaksi sijoitusta maailmancupissa, kaksi GP-voittoa ja seitsemän GP-sijoitusta sekä yksitoista kansainvälistä merkittävän tason luokkavoittoa! Fagerström asuu nykyään Belgiassa työskennellen kilpatalli Stephexin ykkösratsuttajana.
Ehdolla olivat myös:
Kouluratsastaja Emma Kanerva, asuinpaikka Saksa
Vammaisratsastaja Katja Karjalainen, Mäntsälä
Arja Mikkonen ja SG Oberon MM-kisoissa 2010, groomina Clara Romberg. Kuva Anna E. Vähäkuopus.
Vuoden hevonen 2010 - SG Oberon
Suomalainen puoliveriruuna SG Oberon on osallistunut kaikkiin valjakkoyksiköiden tähänastisiin MM-kilpailuihin, kaikkiaan kuusi kertaa! Hevonen voitti yksiköiden ensimmäisen kullan 1998, minkä jälkeen se on voittanut kuskinsa kanssa joukkuehopeaa 2002 ja 2004. Lisäksi sillä on lukuisia sijoituksia MM-tasolla ja kansainvälisissä kilpailuissa. Vuonna 2010 MM-kilpailuissa se sai erikoispalkinnon ainutlaatuisesta kilpailu-urastaan. SG Oberon on syntynyt 1990, isä Argwohn II, emä SG Komtesse ja emänisä ei. Escargot. Kasvattaja Savijärven kartano
Sipoossa, omistaa Arja Mikkonen. Ehdolla olivat myös:
Eafons Escape, (HAN) 1998, Espri-Golfclub, om. Jari Laikko, kasv. Herm Heissenbuettel
Donnperignon (FWB) 1999, Donnerhall-Mozart II, om. Bettina & Cecilia Räsänen, kasv. Pekka Räsänen
SG Oberonin kasvattaja, valjakkoajon Grand Old man Rolf Simonsén.
Vuoden ratsastuskilpailu / kilpailun järjestäjä 2010 - Suomenratsujen Kuninkaalliset
Vuoden ratsastuskilpailu 2010 on Ypäjän Hevosopiston Suomenratsujen Kuninkaalliset. Kilpailutapahtuma on järjestetty vuodesta 2002 alkaen, ja se kerää vuosittain parhaat suomenhevosratsut ja suuryleisön Ypäjälle. Kilpailu on tunnettu myös ainutlaatuisesta tunnelmastaan. Ohjelmassa on perinteisesti mm. este- ja koulumestaruus suomenhevosille, laatuarvostelut 3-5-vuotiaille ratsuille sekä Tapiola-kasvattajakilpailu kuusivuotiaille suomenhevosille koulu- ja esteratsastuksessa.
Ehdolla olivat myös:
Hyppää Venetsialaisiin -esteratsastuskisat ja Rannikon Ratsastajat ry
Team Eurohorses ry, joka vastasi viime vuonna neljän merkittävän kansallisen esteratsastuskilpailun järjestämisestä, mukana mm. Tapiola GP:n finaali.
Suomen Ratsastajainliiton Vuoden palkittavat 2010 – tuomariston valinnat
Vuoden ratsastusteko 2010 - Katja Karjalainen, MM-pronssia
Mäntsäläläinen Katja Karjalainen otti vammaisratsastuksessa Kentuckyssa MM-pronssia ja aiemmin samana vuonna PM-hopeaa. Mitaleiden kirkkautta korostaa tieto, että ratsastaja onnistui näissä suorituksissa poikkeuksellisen tiiviillä
aikataululla, mm. vain puolen vuoden valmistautumisella uudella hevosellaan Rosie menetettyään Pekingin paralympialaisten ratsunsa Callanin edellisenä syksynä.
Ehdolla olivat myös:
Nina Fagerströmin sisukas venyminen Helsinki Horse Show’n maailmancupissa
Arja Mikkonen ja SG Oberon, kuudennet MM-valjakkokilpailut vuonna 2010
Katja Karjalainen ja Rosie MM-kisoissa, kuva Julia Rau.
Tulevaisuuden lupaus 2010 - Anna-Julia Kontio
Ylöjärveläinen Anna-Julia Kontio, 20, on ehdoton esteratsastajalupaus , lahjakas ja kunnianhimoinen kilpailija, joka työskentelee lujasti ja määrätietoisesti kohti kansainvälistä huippu-uraa. Kontio nousi viime vuonna kansainvälisestikin katsoen erittäin nuorena Nations Cup -edustusjoukkueeseen tehden vakuuttavaa työtä – mm. Barcelonan finaalissa suomalaistiimin parhaan tuloksen. Kauden 2010 huipputuloksiin kuuluu myös yhdeksäs GP-sija sekä luokkavoitto Helsinki Horse Show’ssa. Ratsastaja voitti myös nuorten GP-estesarjan sekä bonuskisan, Leading Rider –finaalin voittoautoineen.

Ehdolla olivat myös:
Emma Kanerva, Saksa
Miisa Pulkkanen, Jalasjärvi
Juuli ja Escape Helsinki GP:ssä syksyllä, kuva Sonja Holma.
Tulevaisuuden hevonen 2010 – Pushkin
Tulevaisuuden hevoseksi valittiin suomalaissyntyinen puoliveriruuna Pushkin, joka on laadukas tulevaisuuden kouluhevonen, Tapiola Breeder's Prizen kouluratsastuksen voittaja 2010. Pushkin on syntynyt 2004. Sen on kasvattanut Skyhorses Oy ja omistaa Aija Leinonen. Hevosen isä on Playboy ja emänisä Kyra Kyrklundin kuulu kilparatsu Matador.
Ehdolla olivat myös:
Skovlunds Más Guapo, 1998, (DWB), Master - Cannon Row XX, omistaa Mikaela Lindh
Meadow Lily, 2004, (FWB)Lados - Diamond Lad, om. Kauniaisten Ratsastuskeskus Oy, kasv. Anne-Maj Grönroos-von Rettig
Pushkinin omistaja Aija Leinonen ja ratsastaja Heta Leinonen.
Vuoden kasvattaja 2010 - Jukka Kallunki
Jukka Kallunki, Taivassalo, on hevoskasvatuksessa lukuisin tavoin ansioitunut monitoimimies, jonka tuoreimpiin meriitteihin kuuluu mm. Breeders-voittaja Pushkinin kasvatus. Hän on myös arvostettu ja tunnettu oriinpitäjä, jonka Skyhorses tallissa astuvat tällä kaudella mm. ykkös
palkinnolla palkitut Pius Paccelli ja Mozart sekä Donaukaiser, St. Payano ja Madrigal xx.
Ehdolla olivat myös:
Heidi Hagelstam, Porvoo, kasvattanut useita menestyksekkäitä ratsuhevosia, kuten vuonna 2010 GP-tasolla menestynyt Hagels Achat.
Pekka Räsänen, Espoo. Kasvatti Donnperignon menestyi hienosti Kentuckyn MM-kisoissa saksalaisen Christoph Koschelin kanssa.
Vuoden kasvattaja Jukka Kallunki
Vuoden hevosenomistaja 2010 - Monica ja Ilkka Brotherus
Monica ja Ilkka Brotherus ovat yrityksensä Sinituotteen kautta mahdollistaneet kouluratsastaja Emma Kanervan nousun kansainväliselle huipputasolle, mm. MM-kisojen 24. sijalle, antamalla hänen käyttöönsä hevosen Sini Spirit. Brotherukset ovat uskoneet nuoreen lahjakkuuteen ja tukeneet ratsastajaa pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti.
Ehdolla olivat myös: 
Arja Mikkonen, asuinpaikka Ruotsi
Eeva-Liisa Penttilä, Pälkäne
Emma Kanerva ja Sini Spirit MM-kisoissa, kuva Julia Rau.
Kyra Kyrklund -palkinto kolmelle kouluratsastajalle

Emilia Kaikkonen Wettiner Prinz pikkukierroksen finaalissa Horse Show'ssa, kuva Sonja Holma.
Suomen Ratsastajainliiton hallitus perusti kouluratsastaja Kyra Kyrklundin kunniaksi vuonna 2008 kannustuspalkinnon, joka jaetaan vuosittain nuorelle,
juniorille tai poni-ikäiselle kouluratsastajalle. Palkinnon kokonaisarvo on 5.000 euroa. Palkinto voidaan jakaa 1-3 henkilölle, kuitenkin vain yhdelle ikäryhmää kohti. Palkinnon tarkoituksena on tukea ja kannustaa nuorta jatkamaan kohti huippu-urheilijan uraa, ja se on kohdennettu kilpailu- ja valmentautumiskustannuksiin. Tänä vuonna palkinnon saavat nuori ratsastaja Emilia Kaikkonen Vantaalta (2.500 €), juniori Merita Kelo Sipoosta (1.500) sekä poniratsastaja Riikka Kuosmanen Juankoskelta (1.000). Palkinto jaettiin viime vuonna palkinto ensimmäisen kerran ja silloin palkinnot menivät Julia Tallbergille, Emmi Autiolle ja Riikka Koljoselle.
Merita Kelo
Vuoden talli- ja seurakilpailut 2010
Vuoden ratsastustalli 2010 - Oulunsalon Ratsastuskoulu 
Vuoden Ratsastustalli valitaan Ratsastajainliiton jäsentalleista tallitarkastajien ehdotusten perusteella. Jokainen tallitarkastaja valitsee alueeltaan 5-10 tallia, joista pisteytetään henkilökunnan ohella tilat, hevoset, hevostaidot sekä talli-ilmapiiri. Eniten pisteitä kerännyt talli on voittaja.
Oulunsalon Ratsastuskoululla on siisti ja viihtyisä ympäristö, asiallista, turvallista ja monipuolista toimintaa aina hevosjalkapallosta kilpailumatkoihin sekä aktiivinen ja innovatiivinen työporukka. Ratsastuskoulua kehitetään jatkuvasti ja se on saanut paljon kiitosta myös rennosta ja mukavasta ilmapiiristään.
Oulunsalon Ratsastuskoulu, yrittäjät Helena ja Kari Mattila.
Vuoden ratsastusseurat 2010
Valtakunnallinen Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu toteutettiin nyt toisen kerran niin, että palkinnot jaettiin viideltä osa-alueelta, jotka olivat kilpailutoiminta, hevostaidot ja turvallisuus, koulutukset ja tapahtumat, liikunta ja kuntoilu, seura- ja kilpailutoiminta. Kukin voittajaseura saa 1.000 euroa. Lisäksi alueiden parhaimmat ratsastusseurat palkittiin vielä kukin 500 eurolla.
Kilpailuun osallistui 46 seuraa ympäri Suomea Ratsastajainliiton kahdeksalla alueella. Sekä alueellinen että valtakunnallinen kilpailu käytiin seurojen täyttämien arviointilomakkeiden perusteella. Toimintaa arvioitiin
laajasti aina nuoriso-, harraste- ja kilpailutoiminnasta yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen.
Vuoden Ratsastusseura, Kilpailutoiminta - Kangasalan Ratsastajat ry
Kangasalan Ratsastajat ry on yli neljänsadan jäsenen ratsastusseura. Se tarjoaa monipuolista valmennus- ja kilpailutoimintaa kaikenikäisille sekä kouluttaa jäsenistöään ahkerasti. Seura järjestää useita kilpailuja aina harjoituksista kansallisiin kilpailuihin. Seura tekee yhteistyötä alueen ratsastuskoulujen sekä muiden ratsastusseurojen kanssa, ja se palkitsee toimijoitaan ja menestyneitä kilpailijoitaan ahkerasti. Seura erottui kilpailussa monipuolisella toiminnalla joka osa-alueessa.
Kangasalan Ratsastajat, Sirpa Viitanen, Ari Erikson, Saija Leppänen ja JP Leskinen.
Vuoden Ratsastusseura, Liikunta ja kuntoilu - Helsingin Ratsastajat ry
Helsingin Ratsastajat ry on noin kolmen sadan jäsenen ratsastusseura Etelä-Suomessa. Se on yksi Suomen vanhimmista ratsastusseuroista, perustettu vuonna 1930. Seuraa ovat edustaneet vuosien varrella monet maamme huippuratsastajat, mm. Kyra Kyrklund.
Seura järjestää ratsastuksen ohella kattavaa oheistoimintaa ja eri lajien lajikokeiluja sekä tekee tiivistä yhteistyötä paikallisten ratsastuskoulujen kanssa. Seura panostaa ratsastajan alkuverryttelyyn ja kannustaa jäseniään terveellisiin elämäntapoihin. Seura on valveutunut myös lasten ja nuorten liikunnallisuuden lisäämiseksi.
Helsingin Ratsastajat Susa Laine ja Nina Heikinheimo.
Vuoden Ratsastusseura, Seuratoiminta - Alavuden Ratsastajat ry
Alavuden Ratsastajat ry on noin kahdensadan jäsenen, joka on myös Nuoren Suomen Sinettiseura. Se on ansioitunut monipuolisella toiminnalla ja saanut kiitosta tavastaan kehittää toimintaansa tavoitteellisesti ja laaja-alaisesti. Seura erottui kilpailussa myönteisellä yhteistyöllä useiden muiden seurojen ja ratsastuskoulujen kanssa. Seura kantaa myös yhteiskunnallista vastuuta ja tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden osallistua seuratoimintaan. Alavuden Ratsastajat on menestynyt hienosti seurakilpailuissa vuosien varrella
Alavuden Ratsastajat Jutta Neste ja Kaisa Jokela.
Vuoden Ratsastusseura, Hevostaidot ja turvallisuus - Iron Team Riders ry
Iron Team Riders ry on reilun sadan jäsenen ratsastusseura Rautalammilla. Seura on Nuoren Suomen Sinettiseura, ja sillä on monipuolista toimintaa kaikenikäisille. Se on kiinnittänyt toiminnassaan erityistä huomiota hevostaitoihin sekä turvallisuuteen. Seura järjestää useita koulutuksia sekä tarjoaa jäsenistölleen vankkaa yhteistyötä paikallisten ratsastuskoulujen ja tallien kanssa. Seura osallistuu aktiivisesti sekä alue- että liittotason toimintaan. Iron Team Riders otti seurakisan voiton nyt jo toistamiseen.
Vuoden Ratsastusseura, Koulutukset ja tapahtumat - Kajaanin Ratsastusseura ry
Kajaanin Ratsastusseura ry on noin kolmensadan jäsenen ratsastusseura ja Nuoren Suomen Sinettiseura. Se on toiminut seuratoiminnan edelläkävijänä jo vuosia, ja se on onnistunut kehittämään toimintaansa monipuolisesti kaikilla osa-alueilla. Seura erottui kilpailussa panostuksellaan laajamittaisiin ja monipuolisiin koulutuksiin ja tapahtumiin. Myös Kajaanin Ratsastusseura on tuttu näky palkittavien joukossa.

Kajaanin Ratsastusseura Sari Nieminen, Esa Mikkonen ja Mirja Leppänen.
Alueiden parhaat seurat 2010:
Etelä-Suomi - Punametsän Ratsastajat ry
Häme - Hämeen Ratsastajat ry
Itä-Suomi - Iron Team Riders ry
Kaakkois-Suomi - Mäntyharjun Ratsastajat ry
Keski-Suomi - Ratsastusseura Aramara ry
Lounais-Suomi - Laitilan Ratsastajat ry
Pohjanmaa - Alavuden Ratsastajat ry
Pohjois-Suomi - Kajaanin Ratsastusseura ry
Ratsastuksen parhaat 2010 – lyhyt lista
Ratsastuksen parhaat 2010
Vuoden ratsastaja - Nina Fagerström
Vuoden hevonen - SG Oberon
Vuoden ratsastuskilpailu / kilpailun järjestäjä - Suomenratsujen Kuninkaalliset
Vuoden ratsastusteko - Katja Karjalainen, MM-pronssia
Tulevaisuuden lupaus - Anna-Julia Kontio
Tulevaisuuden hevonen – Pushkin
Vuoden kasvattaja - Jukka Kallunki
Vuoden hevosenomistaja - Monica ja Ilkka Brotherus
Kyra Kyrklund -palkinto
Nuori ratsastaja Emilia Kaikkonen 2.500 €
Juniori Merita Kelo 1.500 €
Poniratsastaja Riikka Kuosmanen 1.000.
Vuoden talli- ja seurakilpailut 2010
Vuoden ratsastustalli - Oulunsalon Ratsastuskoulu
Vuoden ratsastusseura, Kilpailutoiminta - Kangasalan Ratsastajat ry
Vuoden ratsastusseura, Liikunta ja kuntoilu - Helsingin Ratsastajat ry
Vuoden ratsastusseura, Seuratoiminta - Alavuden Ratsastajat ry
Vuoden ratsastusseura, Hevostaidot ja turvallisuus - Iron Team Riders ry
Vuoden ratsastusseura, Koulutukset ja tapahtumat - Kajaanin Ratsastusseura ry
Alueiden parhaat seurat 2010
Etelä-Suomi - Punametsän Ratsastajat ry
Häme - Hämeen Ratsastajat ry
Itä-Suomi - Iron Team Riders ry
Kaakkois-Suomi - Mäntyharjun Ratsastajat ry
Keski-Suomi - Ratsastusseura Aramara ry
Lounais-Suomi - Laitilan Ratsastajat ry
Pohjanmaa - Alavuden Ratsastajat ry
Pohjois-Suomi - Kajaanin Ratsastusseura ry