SRL

Kerro kaverille:
08.08.2010

Kouluratsastuksen SM-kilpailut Hyvinkäällä 7.-8.8.

Riikka Kuosmanen ja Pin Rock’s Hannibal voittivat poniratsukoiden SM-kultaa

Anni Torkko ja Charly Brown hopealle, Sara Lehtilä ja Corinna pronssille

Poniratsukoiden kultamitalin voitti Riikka Kuosmanen welshin risteytysoriillaan Pin Rock’s Hannibal. Pari voitti ylivoimaisesti lauantain ensimmäisen osakilpailun, mutta sai sunnuntain vapaaohjelmassa tyytyä kakkossijaan. Yhteistulos riitti kuitenkin hienosti kultamitaliin.

Riikka Kuosmanen ja Pin Rock’s Hannibal, kuva Ulla Lindgren Fagerholm.

- Tänään poni olisi voinut olla hieman rennompi, hymyili iloinen voittaja, joka on ratsastanut oriilla vuoden 2007 lopusta. Viime vuonna pari osallistui ensimmäiseen SM-kilpailuunsa, tuloksena hopeamitali. Edessä on vielä yksi vuosi poniratsukoiden ikäryhmässä. Ratsukkoa valmentavat Salla Salkola ja Kiki Nyberg.

Hopealle sijoittunut mutta toisen osakilpailun voittanut Anni Torkko onnistui Charly Brownillaan erinomaisesti vapaaohjelmassa, jossa etenkin laukkaosuudella oli korkea vaikeusaste. - Olen todella tyytyväinen, tämä on varmasti paras tuloksemme. Laukkaohjelmasta saamme yleensä hyviä pisteitä, mutta nyt mielestäni kokonaisuus oli tasaisen hyvä, kertoi hopeamitalisti. Hänelläkin on ikänsä puolesta vielä yksi ponivuosi jäljellä, mutta hän on jo aloittanut uransa hevosluokissa. - En ole päättänyt vielä, jatkanko ponilla myös ensi vuonna, hän mietti.

Anni Torkko ja Charly Brown, kuva Ulla Lindgren Fagerholm.

Pronssimitalisti Sara Lehtilä ratsastaa Corinnalla viimeistä ponivuottaan. - Olen tosi tyytyväinen, etenkin raviosuuteen, mutta mielestäni kokonaisuuskin oli tasaisen hyvä.

Puheenjohtajatuomarina oli hollantilainen Else Mouw, jonka mielestä kaikki luokan osanottajat tekivät hyvää työtä radalla. - En nähnyt poniratsukoita eilen, joten lähdin tänään puhtaalta pöydältä. Vapaaohjelman voittajapari, hopeamitalistit Anni ja Charlie Brown ovat miellyttävä, harmoninen yhdistelmä. Ratsastaja tietää mitä hänen pitää ratsastaa ja hänellä on hyvä kontakti poniinsa. Poni teki hienon laukkaohjelman ja tasapainoiset vaihdot käynnin kautta. Pidin koreografiasta ja sen vaikeusasteesta, jonka ratsastaja selvitti hyvin. Hän ratsasti hienosti musiikkiinsa. Jos jotain saisin toivoa, niin lisää irtonaisuutta ponin liikkumiseen, mietti Mouw.

- Kultamitalin voittaneet Riikka ja Hannibal tekivät muuten hyvän laukkaohjelman, mutta valitettavasti viimeisen lisätyn laukan lopussa tuli iso virhe. Poni liikkuu hyvässä tasapainossa ja Riikka ratsastaa hyvin, mutta poni oli ajoittain hieman jännittynyt. Riikka saisi myös ratsastaa enemmän musiikkiinsa eikä vain sitä seuraten, kannusti Mow.

- Pronssimitalisti Sara Lehtilä istuu kauniisti ja ratsastaa pehmeästi huomaamattomin avuin. Corinna on sievä poni, mutta taivutuksissa oli hieman puutteita, totesi Mouw.

Sara Lehtilä ja Corinna, kuva Ulla Lindgren Fagerholm.

Kouluratsastuksen SM-lopputulokset 2010, 7.-8.8.2010 Hyvinkää

Ponit, tulos kahden osakilpailun jälkeen.
1) Riikka Kuosmanen /Pin Rock's Hannibal, Juankoski 138,606 %
2) Anni Torkko / Charly Brown II, Kirkkonummi 135,128 %
3) Sara Lehtilä / Corinna, Helsinki 129,817 %
4) Linda Karvonen / Casperos 127,317 %, 5) Laura Jokinen / Hunsingo's Twister 126,594 % 6) Miika Miettinen / Ladykiller II 124,733 %, 7) Vilma Vajanto - Orchid's Imeranda 121,872 % 8) Emilia Taimi / Marjac's Liberty 120,361 % 9) Eve Leppänen / Nauriskydön Adam 119,722 % 10) Wilma Vuorensivu / Brodals Elton 119,339 %, 11) Corinne Kronqvist / Asta II 118,600 % 12) Kerttu Kouri / Midnight 114,633 %

Täydet ja osakilpailukohtaiset tulokset KIPAssa: LINKKI