SRL

Kerro kaverille:
26.11.2017


Christina Sillman, Kirsi Siivonen, Laura Airaksinen, Timo Ajanto, Dorrit Burmeister, Mia Maukonen, kuva SRL Sonja Holma

Seitsemälle kultainen ansiomerkki syyskokouksessa

Syyskokouksen aluksi palkittiin seitsemän ansioitunutta kultaisella ansiomerkillä. Kokous jatkuu edelleen.

Suomen Ratsastajainliiton istuva puheenjohtaja, muuramelainen Laura Airaksinen palkittiin kultaisella ansiomerkillä pitkäaikaisesta, merkittävästä työstä ratsastuksen hyväksi. Airaksinen on moniosaaja, joka on tuonut laajaa yrityselämän kokemustaan järjestöelämän käyttöön ja hyödyksi. Airaksinen on toiminut ratsastuksen luottamustehtävissä vuosien ajan, viimeiset kolme vuotta hallituksen puheenjohtajana vastaten mm. Hyvä hallintotapa -työstä.

Airaksisella on laajaa ratsastuskokemusta ja omia hevosia 1970-luvun lopulta asti, hän on ansioitunut myös useiden ratsastuskilpailuiden johtajana. Airaksinen on Hevosopisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hänen kotiseuransa on Korpilahden Ratsastajat ry. Airaksisen toimikausi Ratsastajainliiton puheenjohtajana päättyy vuoden lopussa.

Espoolainen ratsastuksenopettaja ja valmentaja Timo Ajanto on edistänyt ratsastusta monin tavoin. Hän on työskennellyt espoolaisissa ratsastuskouluissa 1960-luvulta alkaen auttaen useita ratsastajia nousemaan Suomen esteratsastuksen huipulle ja kansainväliselle tasolle asti. Hän oli Ratsastajainliiton esteratsastuksen maajoukkuevalmentaja poniratsukoille 80- ja 90-luvuilla sekä junioreille ja nuorille 2000-luvulla. Ajanto on itsekin kokenut ja menestynyt esteratsastaja.

Espoolainen Kilon Tallin pitäjä Dorrit Burmeister on edesauttanut ratsastusta tarjoamalla yrityksensä kautta erinomaiset puitteet ja kaluston sekä ammattimaisen henkilökunnan. Kilon Tallilta hyvän lähtökohdan uralleen ovat saaneet useat eri lajien kilparatsastajat samoin kuin alan ammattilaiset. Burmeister on osallistunut aktiivisesti hevosten jalostustoimintaan ja tukenut urheilua myös antamalla hevosensa kilpailukäyttöön. Hän oli Kilon Ratsastuskerhon hallituksessa vuoteen 1999 ja on myös kilpaillut aktiivisesti kansallisella tasolla kouluratsastuksessa.

Hankolainen ratsastuksenopettaja ja valmentaja Mia Maukonen on työskennellyt Hankoniemen Ratsastajat ry:n ratsastuskoululla vuodesta 1988. Hän on ollut mukana järjestämässä erittäin suosittua Hangon SeaHorse Weekiä alusta, vuodesta 1997 asti, nyt pidemmän aikaa kilpailunjohtajana. Maukonen toimii myös aktiivisesti esteratsastuksessa tuomarina, ratamestarina ja stewardina. Maukonen on seuransa nuorisovastaava ja vaalii hevostaitoja kaikessa tekemisessä. Maukonen valittiin vuoden ratsastuksenopettajaksi vuonna 2009 ja hän sai Hangon kaupungin vuoden kunniamaininnan 2015 pitkäjänteisestä työstä ratsastusurheilun kehittämiseksi Hangossa.

Mynämäkeläinen Kirsi Siivonen on toiminut Ratsastajainliiton Lounais-Suomen Ratsastusjaostossa vuodesta 2005 sekä alueen puheenjohtajana vuodesta 2015 alkaen. Siivonen on osallistunut aktiivisesti niin liiton kuin alueenkin toimintaan. Hän on ollut liiton seura- ja tallipalveluiden alueryhmän jäsen sen perustamisesta lähtien, kuuluu liiton valtakunnallisiin seurakehittäjiin ja on mukana alueen puheenjohtajistossa. Siivonen on myös ahkera toimihenkilö, esteratsastuksen tuomari ja stewardi sekä koulustewardi.

Forssalainen Christina ”Stina” Sillman on toiminut useita vuosia Ypäjän Ratsastajien hallituksessa ja puheenjohtajana. Hän on myös ollut Forssan Ratsastajien puheenjohtaja. Sillman tehnyt tuhansia talkootunteja vuodesta 1977 lähtien Ypäjän Ratsastajien ja myös muiden seurojen kilpailuissa. Hän on vaikuttanut suuresti kilpailujen onnistumiseen rautaisella osaamisellaan etenkin kilpailukansliassa. Sillman on myös vaikuttanut vuosia estetuomarina.

Porilainen valmentaja, esteratamestari ja kilparatsastaja Minna Suuriniemi aloitti ratsastuksen kymmenvuotiaana ja on ollut siitä alkaen aktiivisesti mukana lajissa monin tavoin. Hän kilpaillut kenttä- ja esteratsastuksessa menestyksellä kansallisella tasolla asti ja kilpailee edelleen niiden lisäksi myös koulu- ja matkaratsastuksessa. Suuriniemi on kouluttanut useita hevosia nuoresta alkaen kilpakentille. Hän valmentaa aktiivisesti ja vie myös ratsastajia tavoitteellisesti eteenpäin kilpaurille. Suuriniemi jalkauttaa matkaratsastusta Satakunnan alueelle ja on mukana kehittämässä Yyterin Ratsastuskeskusta.