SRL

Kerro kaverille:
13.08.2017


Susanna Granroth ja Anatevka VW-finaali 2017, kuva Sonja Holma.

Susanna Granroth hyppäsi historiaan ja Amarokin
– Janna Jensen jäi voitosta kaksi kymmenystä

Esteratsastuksen Grand Prix -viikonvaihteen loppuhuipennuksessa, Volkswagen Amarok Leading Rider -kilpailussa, nähtiin taidokasta taistelua voitosta ja palkintoautosta usean ratsukon välillä. Susanna Granroth jatkoi historian tekemistä voittamalla myös sunnuntaina pääluokan hevosella Anatevka. Janakkalaisen ratsastajan nimiin kirjattiin jo lauantaina molempien LähiTapiola GP-sarjojen voitto ja finaaliluokkien voitot. Vastaavaan ei ole pystynyt kukaan aikaisemmin.

Kilpailussa Amarokista Janna Jensen ja Bleu Lady jäivät aivan hiuksenhienosti ajassa toisiksi ja viime vuoden voittoratsukko Julia Engblom ja Verdi oli kolmas.


Susanna Granroth, Anatevka ja iso halaus, kuva Sonja Holma


Fred Sundwall, Janne Nieminen, Susanna Granroth – Anatevka, Laura Airaksinen, Kenneth Wrede, Pirjo Huru ja Ilona Karppinen

Susanna Granroth ja Anatevka VW-finaali 2017, kuva Sonja Holma-8606

Susanna Granroth - Anatevka, GP-finaali 2017, kuva SRL Hanna Heinonen

-En taida vielä käsittää kokonaisuutta, mutta hyvältähän tämä tuntuu. Auto oli iso ja miellyttävä ajaa, voittaja tuumasi heti palkintojenjaon ja palkintoautolla, Volkswagen Amarokilla tehdyn kunniakierroksen jälkeen.

- Kun Anatevka on parhaimmillaan, se tekee radalla kaikkensa. Se tietää missä puomit on, hyppää juuri sopivasti, ei liikaa tai liian vähän ja se on yllättävän nopea, vaikka onkin vähän kankea ja kömpelö.


Volkswagen Hyötyautot, markkinointipäällikkö Janne Nieminen luovuttaa avaimet Susanna Granrothille, kuva SRL Hanna Heinonen

Susanna Granroth sekä voittoauto Amarok kunniakierroksella, kuva Sonja Holma-7383


Susanna Granroth ja Anatevka Team Hattelin onniteltavana, kuva Sonja Holma

Kilpailussa hypättiin kaksi kierrosta 145 ja 150 cm:n korkeudella. Haastavan ensimmäisen kierroksen hyppäsi virheittä viisi ratsukkoa ja tuplanollaan ylti kolme parasta. Ensimmäisen tuplanollan teki salolainen Engblom.

-Lähdin radalle enemmänkin tavoittelemaan nollaa. Jälkeeni oli vuorossa todella kovia hevosia. Vaikka Verdikin on nopea, se täytyy esimerkiksi ennen sarjaa ottaa takaisin ja saada takajaloilleen. Olen tosi tyytyväinen, vaikka Amarok olisi myös maistunut, omaa valmennustallia Perniössä pitävä Engblom totesi.


Julia Engblom - Verdi, GP-finaali 2017, kuva SRL Hanna Heinonen

Hetkeä myöhemmin somerolainen Jensen ja tällä kaudella 150-tasolla noussut Bleu Lady hyppäsivät kärkeen virheittä ja yli seitsemän sekuntia Engblomia nopeammassa ajassa.

-Hevoseni on luonnostaan nopea. Kiersin viimeisen esteen sarjalle tullessani ja hävisin siinä voiton parilla kymmenyksellä. Ne ovat elämäni tähän asti kalleimmat kymmenykset, Jensen manailee.

Janna Jensen - Bleu Lady, GP-finaali 2017, kuva SRL Hanna Heinonen.

Ratsukon yhteistyö on kestänyt vasta vuoden.

- Se on pieni, punainen, rautias tamma parhaimmillaan, taistelija, laittaa korvat luimuun ja tsemppaa, enemmän varovainen, mutta riittävän skoupikas myös.

Suomen itsenäisyyden satavuotisen juhlavuoden kunniaksi luokan pääpalkintona jaettiin 49.000 euron arvoinen auto. Toisesta sijasta tienasi 4.000 ja kolmannesta 2.500 euroa.

Viimeisenä radalle lähtenyt Granroth aloitti toisen kierroksen samaan tahtiin Jensenin kanssa, mutta oikaisi ratkaisevan kaarteen seuraavalle sarjaesteelle sisäkautta. Päätös oli ratkaiseva, sillä Granroth ja Anatevka ylittivät maalilinjan niukat 0,18 sekuntia nopeammassa ajassa.

-Ajattelin, etten lähde ihan hulluna ratsastamaan aikaa. Liian tiukalle meni. Kuulin, kun Sanna [Backlund] huusi kentän laidalta ”vauhtia”, mutta en saanut enää oikein korjattua loppuradasta. Pientä jännitystä kyllä oli, Granroth mietti.


Sanna Backlund ja Wilhelmina VW-finaali 2017, kuva Sonja Holma-

Sanna Backlundilla vahva merkitys voittokolmikon menestykseen

Granroth on työskennellyt kuusi vuotta ratsuttajana Sanna Backlundin Hattel Horse -valmennustallissa. Myös Engblom on ollut jo seitsemän vuotta Backlundin valmennuksessa. Jensen on puolestaan Backlundin pitkäaikainen ystävä ja kollega. Ajatuksia ja mielipiteitä vaihdetaan tiiviisti.

Koko kärkikolmikko kiittelikin vuolaasti neljänneksi Wilhelminalla sijoittunutta Backlundia saamastaan opista, tuesta ja avusta. Junioreiden ja nuorten maajoukkuevalmentajanakin toimivalla Backlundilla oli finaaleissa mukana iso joukko valmennettavia, jotka menestyivät loistavasti. Kaiken kiireen keskellä hän vielä ehti itsekin keskittyä kilpailemiseen.

-Olen tällainen keski-ikäinen keskinkertainen ratsastaja, Backlund vitsailee.

- Olen kilpailuhenkinen ja haluaisin pärjätä, mutta olen tehnyt päätöksen, että minulla on selkeästi paljon annettavaa tälle lajille maasta käsin, valmentajana. Kivaa, että omakin ratsastus kulkee, olen tosi tyytyväinen. Olen hirveän onnellinen kaikkien kolmen puolesta. Kaikesta huolimatta ratsastajan pitää itse siellä satulassa toimia, ja nämä naiset ovat kaikki todella taitavia, Backlund totesi.


Janna Jensen, Sanna Backlund, Susanna Granroth ja Julia Engblom, VW-finaali 2017, kuva Sonja Holma

Järjestäjän kotisivut: https://suomenkenttaratsastusseura.wordpress.com/
GP-sarjan voittajat kautta aikojen: http://www.ratsastus.fi/gp-estesarjojen_voittajia
Online-tulospalvelu: http://online.equipe.com/
Sarjakilpailujen tarkemmat säännöt: LINKKI


Laakson ratsastusstadion ilmasta, kuva Johannes Hyrsky


Yleisöä, kuva Sonja Holma-7346

GP Finaali / Helsinki, Laakson ratsastusstadion
Tulokset sunnuntai 13.8.

Volkswagen Amarok Leading Rider 145+150 cm, kaksi kierrosta. 20 lähtijää ja 5 sijoittuu.
1) Susanna Granroth – Anatevka, Hattel Riders ry 0-0/55.64, 2) Janna Jensen – Bleu Lady, Hattel Riders ry 0-0/55.82, 3) Julia Engblom – Verdi, Ratsastusseura Merata ry 0-0/63.58, 4) Sanna Backlund – Wilhelmina, Hattel Riders ry 0-4/54.31, 5) John Antell – Osaka Hästak, Husön Ratsastajat ry 4-4/56.78, 6) Susanna Granroth – Leopoldo 200, Hattel Riders ry 4-8/55.79-12, 7) Sanna Kröger – Stormreaver FP, Golden Riders ry 8-4/65.49, 8) Hanna Tardiveau – Wetrichta, Ratsastusseura Aino ry 0-12/69.19, 9) Susanna Granroth – Baccara, Hattel Riders ry 6, 10) Antonia Hartwall – Sunland de Thieusies, Eriksnäsin Ratsastajat 8, 11) Venla Keränen – Claire II, Husön Ratsastajat ry 8/99.82-8, 12) Antti Linna – Spendrup L, Salon Ratsastusseura ry 8/102.87-8, 13) Maria Isolauri – Upona Z, Nurmijärven Ratsastajat ry 8/117.26-8, 14) Henna Kaaro – Doctro, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat 12/93.98-12, 15) Emma Tallberg – Dolce Vita Crosby, Ratsastusseura Team Nissala ry 16/93.71-16, 16) Linda Palin – Tricolore 111 Z, Ypäjän Ratsastajat ry 16/99.43-16, 17) Jukka Rantanen – Carlos Santana 15, Ypäjän Ratsastajat ry 24/92.55-24, 18) Krista Tamminen – LRK Axel V, Ratsastusseura Aino ry (30)/125.37-30, 19) Antti Linna – Voltano, Salon Ratsastusseura ry Hyl., 19) Mikael Forsten – Sikais, Tuomarinkylän Ratsastajat ry Kesk.


Susanna Granroth ja Leopoldo VW-finaali 2017, kuva Sonja Holma

135 cm, aikaratsastus. 14 lähtijää ja 4 sijoittuu.
1) Ville Kulkas – Nepton, Hyvinkään Urheiluratsastajat ry 0/82.48, 2) Ville Kulkas – Joli van de Groenendyck, Hyvinkään Urheiluratsastajat ry 0/88.46, 3) Markus Backlund – Lawinium, Hattel Riders ry 0/90.16, 4) Susanna Granroth – Carmanda, Hattel Riders ry 0/91.06, 5) Tuisku Kivikoski-Vainio - Carolus, Ratsastusseura Kiva ry – 4/86.09, 6) Jukka Rantanen – Cadanz, Ypäjän Ratsastajat ry 4/88.26, 7) Janna Jensen – Elinea VDL, Hattel Riders ry 8/79.93, 8) Sophia Jurmo – Catalunya, Vitträskin Ratsastajat ry 8/85.95, 9) Mikael Wahlman – Jackpot van de Kievitsdriesen, Korpikylän Ratsastajat ry 8/88.81, 10) Venla Keränen - Dorette B, Husön Ratsastajat ry 8/89.16, 11) Wilma Heikkinen – Diamond O.T. Lowlands Z, Hattel Riders ry 16/88.70, 12) Petra Heikkinen – Luxury Limited Edition, Pohjois-Karjalan Urheiluratsastajat 16/89.74, 13) Wilma Heikkinen – Barco M, Hattel Riders ry Hyl., 13) Okko Pöllänen – Dermalogica Pure Power, Tuusulan Ratsastajat ry Kesk.

Talent finaalin II osakilpailu 80/90/100 cm, taitoarvostelu. 3 lähtijää ja 1 sijoittuu.
1) Mette Suolammi – Martell, Tampereen Ratsastusseura ry 31.5/59.53, 2) Meri Ojala – Lucy III, Ratsastusseura Primus ry Hyl., 2) Ellen Molin – Shanbo Lily, Kyrkslätt Idrottsförening Rf Hyl.


Susanna Granroth sekä voittoauto Amarok, kuva Sonja Holma