Tuija Rosenqvist ja Nabucco
kenttäratsastuksen Suomen mestarit 2012
Lempäälän Ratsastajien Tuija Rosenqvist teki Nabuccolla virheettömän maastoesteradan Keravan kenttäratsastuksen SM-kisoissa varmistaen kultamitalin nimiinsä. Ratsukko oli johdossa lauantain koulu- ja rataestekokeen jälkeen. Lopputulokseksi kirjattiin 58,8 virhepistettä.
Rosenqvistin iloa lisää se, että hänen avopuolisonsa Aki Karhapää ratsasti pronssille ruunalla Ibis-A. Hopeaa otti Kuopion Ratsastajien Johanna Sokka hevosella Saturn III (67,4) päihittäen Karhapään vain puolen pisteen erolla.
Kultamitali on Rosenqvistin ensimmäinen.
- Nyt oli ensimmäinen kerta kun osallistuin SM-kisoihin, viime vuosina olemme olleet ulkomailla kisan aikaan. Olen erityisen tyytyväinen, että kaikki osakokeet onnistuivat hevosen tasoon nähden niin hyvin kuin mahdollista. Se on ollut minulla vasta vuoden ja tehnyt tähän asti hyvin lyhyen kenttäuran. Sillä on hypätty isoja esteitä, mutta muuten sen peruskoulutus on ollut puutteellinen, varsinkin koulu on sille haasteellinen. Se teki täällä kauden parhaat koulupisteensä, tuore Suomen mestari kertoo.
Kymmenvuotiaan angloarabiori omistaa saksalainen pariskunta, ja se löytyi ratsastajan saksalaisvalmentaja Adam Liedermannin avulla, kun edellinen ratsu Jillaroo jäi eläkkeelle. Hevonen kerää toistaiseksi meriittejä kilparadoilla, minkä jälkeen se siirtyy jossain vaiheessa siitosoriiksi.
- En ole törmännyt hirveästi angloarabeihin kenttäratsastuksessa. Se on kyllä tosi hieno hevonen, nopea, rohkea ja hyvä luonteeltaan, tosi kiva! Omistajat pitävät viikoittain yhteyttä, soitin juuri ja olivat uutisesta todella iloisia. He pitävät siitä miten hoidan ja ratsastan hevosta.
Pariskunnalla on Lempäälässä oma ratsastuskouluyritys, Ratsuniitty. Molemmat työskentelevät myös valmentajina ja ratsuttajina. Myös Karhapäälle SM-mitali on ensimmäinen.
- On tosi hieno homma, kun tätä työkseen tekee, se on myös itselle palkinto, antaa voimia ja draivia jaksaa taas pari räntäsadepäivää, Karhapää iloitsee.
Yhdeksänvuotias trakehnerruuna on ollut hänellä kaksi vuotta.
- Uskon paljon tähän hevoseen. Periaatteessa se on valmis kolmeen tähteen, mutta en halua viedä sitä liian nopeasti eteenpäin, sitä on tehty tosi rauhassa pikkuhiljaa. Haluan että kilpaileminen on sille kahdessa tähdessä kuin leikkiä, ennen kuin se nousee seuraavalle tasolle - ja pysyy siellä! En halua että se saa missään vaiheessa näpeilleen, vaan että sen pää on niin hyvässä kunnossa, että se kestää sitten kovemmankin paikan.
Pariskunta suuntaa seuraavaksi Eurooppaan kilpailemaan kahden tähden tasolla, kierroksena Breda – Langenhagen – Varsseveldt.
Johanna Sokka ratsasti hopealle edellisen kerran kaksi vuotta sitten.
- Jos vielä kerran saan hopeaa, vaihdan lajia kouluratsastukseen, ratsastaja virnistää.
- Sinänsä kyllä hienoa, sillä hevonen on sairastanut jalkavaivaa ja meillä jäi viime kausi väliin. Tänä vuonna meillä on uusi kouluvalmenta, Inga Bjugg, ja prosentit ovat sitä myötä parantuneet paljon.
Ratsastaja ei säästele sanojaan hevosesta puhuessaan.
- Se on aika lähellä täydellistä, jos jalat olisivat paremmat, se olisi sitä! Se ei koskaan mieti mihin sitä on viemässä, se on äärettömän luottavainen ja rohkea, se on aina mukana ja jos teen pienen virheen, se paikkaa ja jos se vähän kolhaisee itseään, minä taas rohkaisen sitä.
Ratsukko seuraava etappi on kolmen tähden tasolla kahden viikon päästä Ruotsin mestaruuksissa, josta tarkoitus on hakea kvaali pitkän kolmen tähden -kisan tasolle.
Tuloksia kenttäratsastuksen Suomen mestaruuskilpailu, Kerava 12.8.
Kenttäratsastuksen avoin mestaruus, mitalistit 2012
1. Tuija Rosenqvist - Nabucco
2. Johanna Sokka - Saturn III
3. Aki Karhapää - Ibis-A
Luokkatulos Vaativa A, yhteistulos kolmen osakokeen jälkeen
1) Tuija Rosenqvist / Nabucco 58,8, 2) Johanna Sokka / Saturn III (KuoR), 67,4, 3) Aki Karhapää / Ibis-A (LmR), 67,9, 4) Laura Koivula / Hurricane Tw (TRS), 75,7, 5) Martina Häggblom / Malevich (PeuRa), 77,8, 6) Lotta Välimäki / Desert Rock xx (WBR), 104,9, 7) Sara Hakala / Coquette La Belle (KERRA), 105,7, 8) Cajus Aminoff / My Laptop (NXR), 109,5, 9) Sari Haijanen / Kec Chocaholic (TS Ratu) , 9) Jenna Koski / Cassiopeia II (JAZZ)
Täydet tulokset: http://online.equipe.com/sv/competitions/4806
Kilpailun kotisivu: www.kerra.fi
Ilmoittautuneet, lähtölistat ja tulokset Kipa -kisapalvelu: LINKKI