SRL

Kerro kaverille:
16.03.2017

Vaikuttava hevosala – tuhti tietopaketti julki

Hevosala on mittava osa suomalaista yhteiskuntaa. Juuri julkaistussa Hevostalous lukuina 2016 -katsauksessa käy ilmi, että hevonen koskettaa harrastuksen tai elinkeinon kautta puolta miljoonaa suomalaista. Vaikutukset leikkaavat läpi yhteiskunnan aina liikunnasta ja urheilusta kisakatsomoihin, kuntoukseen ja hyvinvointiin.

Taloudellinen taantuma on näkynyt myös hevostaloudessa. Virkistymisen merkkejä on nyt ilmassa, siitä kertoo esimerkiksi suomenhevostammojen astutusmäärän kääntyminen lievään nousuun.

Hevostalous lukuina -julkaisuun on koottu Mahdollisuuksien hevosen ja Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tietoa suomenhevosten panoksesta talvi- ja jatkosodassa. Talvisodan päättyessä oli virallista tietä otettu palvelukseen 72.000 hevosta eli lähes Suomen tämänhetkinen hevosten määrä.

Hevostalous lukuina 2016 -tietopaketti sisältää hevostalouden tunnusluvut niin ravi- ja ratsastusurheilusta, kasvatuksesta, hevosavusteisesta terapiasta, maataloustuista kuin esimerkiksi hevosenlihan käytöstä.

Katsaus on toteutettu Mahdollisuuksien hevonen -verkoston yhteistyönä palvelemaan alan sidosryhmiä ja järjestöjä.

Hevoset vahvasti mukana Suomen 100-vuotisjuhlassa

Hevosala juhlii näyttävästi 100-vuotiasta Suomea ja suomenhevosen 110-vuotista taivalta. Tänään ja tulevaisuudessa hevonen on urheilija, suomalaisten liikuttaja, kuntouttaja, kasvattaja ja ystävä. Yhteiskunta muuttuu, mutta ihmisen ja hevosen välinen kumppanuus säilyy.

Hevosalan Mahdollisuuksien hevonen -projekti on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Tavoitteena on kertoa hevosen ja hevostalouden merkityksestä yhteiskunnassa suomenhevosen ollessa juhlavuoden kirkkain tähti.

Juhlavuosi rakennetaan yhteistyössä suomalaisten hevosalan harrastajien ja ammattilaisten kanssa, kaikkiaan järjestetään yli tuhat hevostapahtumaa ympäri Suomen. Niissä tuodaan esille hevosen merkitys työssä, sodassa, urheilussa ja harrastuksessa maamme historiassa, mutta samalla myös nykypäivässä. Juhlavuoden järjestelyistä vastaa laaja joukko hevostoimijoita. Pääkoordinaattorina toimii Hippolis ry yhdessä Suomen Hippoksen ja Suomen Ratsastajainliiton kanssa.

Juhlavuoden suurtapahtuma Hevoset Kaivarissa toukokuussa

Helsingin Kaivopuisto täyttyy hevosista lauantaina ja sunnuntaina 20.-21. toukokuuta. Hevoset Kaivarissa on ainutlaatuinen, ilmainen koko perheen suurtapahtuma. Se tarjoaa kattavan näköalan maamme hevostoimintaan, kiinnostavaa ohjelmaa, kokeilemisen iloa sekä hauskoja yllätyksiä. Viikonlopun aikana peräti sata hevosta esittelee hevosurheilua näytöksissä ja kilpailuissa. Paikalle odotetaan ainakin 30.000 kävijää.

Suomenhevonen on kulkenut suomalaisten rinnalla koko historiansa ajan, läpi sodan ja rauhan. Se on mukautunut moneen tehtävään: mm. työhevoseksi, ravuriksi, ratsuksi ja terapiakäyttöön. Suomenhevonen esittäytyykin Kaivarissa useassa roolissa, ja sunnuntai on sen erityinen juhlapäivä.

Kaivarissa nähdään myös eri hevosrotuja, este- ja kouluratsastusta, islanninhevosia ja vikellystä. Tapahtumassa otetaan myös lähituntumaa hevosiin, niitä pääsee harjaamaan ja halaamaan sekä ottamaan vaikkapa selfien. Liikunnan riemua koetaan Suomen suurimmalla keppihevosareenalla. Tarjolla on talutusratsastusta lapsille ja aikuisille sekä kärryajelua. Paikalla on myös lasten maailma ja kotieläinpiha.

Suurella Expo-alueella voi tutustua hevosalan toimijoihin, kuten yhdistyksiin ja talleihin, ja tarjolla on myös houkuttavat ostosmahdollisuudet. Ja notkuvat herkkupöydät ovat tärkeä osa keväisen Kaivarin kattauksessa.

Yksi tapahtuman huipennuksista on Suomen ensimmäiset cityravit. Kaivopuistoon rakennetaan ravisuora, jossa lämminveriset ja suomenhevoset ottavat yhteen omissa sarjoissaan. Osallistujat kerrotaan toukokuun alkupuolella.

HUOM! Tarkempaa tietoa tapahtumasta ensi viikon tiedotteessa. Ensi viikolla esittelyssä myös tapahtuman omat, valloittavat kummihevoset!

Hevostalous lukuina 2016 -katsaus LINKKI

Tilastotietoa ratsastuksesta: http://www.ratsastus.fi/tilastotietoa

Mahdollisuuksien Hevonen, hevosalan Suomi 100 -juhlavuosi

Juhlavuosi: http://www.hippolis.fi/juhlavuosi
Hevoset Kaivarissa: http://hippolis.fi/hevoset_kaivarissa/ ja www.facebook.com/hevosetkaivarissa
Päätapahtumia 2017: http://hippolis.fi/juhlavuosi/paatapahtumia/

Hevosalan järjestöt osallistuvat itsenäisyyden juhlistamiseen yhteisellä Mahdollisuuksien hevonen -kokonaisuudella, joka on osa Suomi 100 -ohjelmaa. Projektin koordinoinnista vastaa Hippolis. Suunnittelussa ja toteutuksessa ovat mukana Suomen Ratsastajainliitto, Hippolis – Hevosalan Osaamiskeskus ry, Suomen Hippos ry, Suomen Hevosurheilumuseo ry, Suomenhevosliitto ry, Hevosopisto Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu, Luonnonvarakeskus, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry, Suomen Hevosurheilulehti Oy, Vermon ravirata Oy, Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto ry ja Satakunnan Hevosjalostusliitto ry. Lisätietoa: LINKKI