SRL

Kerro kaverille:
18.09.2017


Vuokko Toivanen - Calitos, vikellyksen SM-areenalla 2016, kuva SRL Hanna Heinonen

Vikellyksen CVI NBCH, Järvenpää, Ratsastuskeskus Aino 22.-24.9.

22.-24.9. Kansainvälistä vikellystä CVI 2017 Finland, myös Pohjoismaiden ja Baltian mestaruus 2017
Viikonlopun aikana kilpaillaan Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksista yksinvikellyksessä ja joukkuevikellyksessä. Samassa yhteydessä järjestetään myös kansainvälinen CVI-kilpailu kolmella tasolla: CVI3*, CVI2*, CVI1*, joista kolmen tähden luokka on vaativin.

Kilpailu käydään kolmessa ikäluokassa: seniorit (yli 18 v.), juniorit (1418 v.) ja lapset (1214 vuotta). Toisin kuin muissa ratsastuksen lajeissa, naiset ja miehet sekä tytöt ja pojat kilpailevat omissa luokissaan. Avoimet PM-kilpailut käydään tasolla CVI3*, nuorten ja lasten PM kilpaillaan CVI2*-luokissa. Vikellyksessä tiimin kuuluu myös hevonen ja juoksuttaja, joukkueessa on mukana kuusi vikeltäjää. Sijoitus määräytyy tuomarien antamien pisteiden perusteella ja lopputulokseen vaikuttavat kaikkien suoritusten yhteenlasketut tulokset.

Suomella on edustajia kaikissa luokissa lukuun ottamatta CVI3* joukkuevikellystä. Pohjoismaisten kilpakumppanien lisäksi edustusta saapuu paikalle myös Saksasta ja Venäjältä. Mukana on kovia nimiä, kuten hallitsevat Suomen mestarit Meri Järvenpää (seniorit) ja Lotta Merinen (juniorit). Lapsivikeltäjä Moona Bäckillä on tältä kaudelta kansainvälinen voitto Flyingestä. Miehissä Suomen Oliver Spadinger saa vastaansa tanskalaisen PM-voittaja Leon Lynnerupin.

Perjantaina kilpaillaan kaikki yhden tähden luokat ja joukkuekilpailut käynnistyvät. CVI1*-luokista on mahdollista karsia mukaan lauantain CVI2*-luokkiin. Lauantai käynnistyy kahden ja kolmen tähden yksinvikellyksen perusliikkeillä ja jatkuu joukkue- ja yksinvikellyksen vapaaohjelmilla. Sunnuntain finaalipäivä alkaa yksinvikeltäjien perusliikkeillä ja kolmen tähden teknisillä ohjelmilla ja huipentuu viimeiseen vapaaohjelmakierrokseen.

Yleisölle
Perjantaina yleisölle ilmainen sisäänpääsy, lauantaina lippu 5 euroa ja sunnuntai 10 euroa, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi. Lipun voi ostaa ovelta.

Alustava aikataulu, muutokset mahdollisia

Torstai 21.9.
16:00 Hevostarkastus
19:00 Lähtövuorojen arvonta

Perjantai 22.9.
10:00 Yksinvikellys 1. kierros, perusliikkeet CVICh1*, CVIJ1*, CVI1*
13:00 Yksinvikellys 1. kierros, vapaaohjelma CVICh1*, CVIJ1*, CVI1*
15:00 Joukkuevikellys 1. kierros, perusliikkeet CVIJ2*
15:40 Joukkuevikellys 1. kierros, perusliikkeet CVI3*
16:30 Palkintoseremoniat, yhden tähden luokat

Lauantai 23.9.
10:00 Yksinvikellys 1. kierros, perusliikkeet CVI2*Ch, CVIJ2*, CVI2*, CVI3*
13:00 Joukkuevikellys 1. kierros, vapaaohjelma CVIJ2*
13:30 Joukkuevikellys 1. kierros, vapaaohjelma CVI3*
13:45 Yksinvikellys 1. kierros, vapaaohjelma CVI2*Ch, CVIJ2*, CVI2*

Sunnuntai 24.9.
9:00 Yksinvikellys 2. kierros, perusliikkeet, CVI2*Ch, CVIJ2*, tekninen ohjelma CVI3*
12:00 Joukkuevikellys 2. kierros, vapaaohjelma CVIJ2*
12:30 Joukkuevikellys 2. kierros, vapaaohjelma CVI3*
12:45 Yksinvikellys 2. kierros, vapaaohjelma CVI2*Ch, CVIJ2*, CVI2*, CVI3*
15:15 Palkintoseremoniat CVI2*Ch, CVIJ2*, CVI2*, CVI3* / Pohjoismaiden ja Baltian mestaruudet

Osallistujalista: LINKKI

Televisiointi
Livelähetys kilpailuista la ja su: http://www.haven.fi/live/

Lisätietoa
Järjestäjä:https://cvifinland.wordpress.com/
Kilpailun FB-sivu: https://www.facebook.com/cvifinland/?fref=ts
Lisätietoa vikellyksestä: http://www.ratsastus.fi/vikellys
Kansainväliset vikellyssäännöt: http://inside.fei.org/fei/regulations/vaulting