SRL

Kerro kaverille:
21.04.2012

Suomen Ratsastajainliiton vuoden palkittavat 2011

Suomen Ratsastajainliitto on jakanut Vuoden palkittavat -palkintoja jo vuosien ajan, palkintokategoriat ovat hieman vaihdelleet. Nyt teemavuoden kunniaksi uutena ryhmänä palkitaan Vuoden vapaaehtoinen. Jäsenistö on tehnyt palkittavista esityksiä, joista tuomaristo ja suuri yleisö ovat valinneet voittajat. Voittajat julkistettiin Ratsastusgaalassa lauantaina 21. huhtikuuta Tampereella.

Nina ja Talent - vuoden ratsastaja ja vuoden hevonen 2011! Kuva SH.

Yleisöäänestyksessä valitut

VUODEN RATSASTAJA – Nina Fagerström

Vuoden ratsastajaksi valittiin jo kolmannen kerran perättäin esteratsastaja Nina Fagerström. Fagerström on ratsastanut kansainvälisillä kisakentillä voitosta ja sijoituksesta toiseen ja noussut esteratsastuksen maailmanlistalla parhaimmaksi suomalaisratsastajaksi kautta aikojen. Vuoden 2011 huipputuloksia olivat mm. neljäs sija Helsingin maailmancupissa, Mechelenin viiden tähden GP:n voitto ja neljäs sija nuorten hevosten MM-kisoissa.

Ehdolla olivat myös kouluratsastaja Mikaela Lindh ja matkaratsastaja Ritva Lampinen Jämsänkoskelta.

TULEVAISUUDEN LUPAUS - Mikael Wahlman

Lahtelainen Mikael Wahlman on nuori esteratsastajalupaus, joka osoitti todelliset kykynsä voittamalla mm. senioreiden Suomen mestaruuden. Nuorena lupauksena palkitaan alle 30-vuotias ratsastusurheilija, jolla on edellytyksiä menestyä tulevaisuudessa sekä on sijoituksia vaikealla tasolla ja kansainvälistä kokemusta. Palkinnon voi voittaa vain kerran.

Mikael Wahlman ja Wilantos van Bon Cheval. Kuva fotomedia.fi, Mika Koivunen.

Ehdolla olivat myös kenttäratsastaja Sanna Siltakorpi Niinisalosta ja matkaratsastaja Joona Mickelsson Urjalasta.

VUODEN HEVONEN – Talent

Vuoden hevoseksi äänestettiin Nina Fagerströmin hieno ja menestyksekäs esteratsu Talent, joka paikkaa kapasiteettinsa rajoitteet suurella sydämellään ja halullaan taistella ratsastajansa puolesta. Ehdolla olivat myös Mikaela Lindhin kouluratsu Skovlunds Más Guapo sekä Fagerströmin toinen huippuratsu Mouse.

Tuomariäänestyksen perusteella valitut


Kouluratsastuksen Suomen PM-kultajoukkue Julia Alfthan, Kikka Suomio,
Fia Lindh ja Alexandra Malmström. Kuva SH.

VUODEN RATSASTUSTEKO - Suomen kouluratsastusjoukkueen PM-kulta

Suomen kouluratsastuksen seniorijoukkue teki Ypäjällä historiaa ratsastamalla historiamme ensimmäisen Pohjoismaiden kultamitalin. Joukkueessa ratsastivat Mikaela Lindh - Skovlunds Más Guapo, Alexandra Malmström - Md Waterford (Kauniainen), Julia Alfthan-Kilpeläinen – Chirocco (Espoo) ja Kikka Suomio – Flourian (Espoo). Joukkuemestaruudet ratkaistiin ohjelmassa Grand Prix. Hopeaa otti Tanskan joukkue ennen Norjaa ja Ruotsia.

Ehdolla vuoden ratsastusteoksi oli myös Mikaela Lindhin henkilökohtainen PM-kulta samoissa kilpailuissa sekä Nina Fagerströmin viiden tähden GP-voitto Mechelenissä hevosella Viva.

VUODEN RATSASTUSKILPAILU - Hyväntekeväisyyskilpailu Uotilan tallin hyväksi

Uotilan Ratsastajat ry järjesti Nurmijärvellä palaneen Uotilan Ratsastuskoulun avuksi esteratsastuksessa aluetasolla hyväntekeväisyyskilpailun, johon osallistui ratsastajia, toimihenkilöitä ja vapaaehtoisväkeä ympäri maata. Tempaus tuotti yli 14.000 euroa. Tuotolla Uotilan Ratsastajat osti mm. kaksi siirtotallia, joihin majoitettiin kahdeksan ratsastuskoulun tuntikäytössä olevaa hevosta. Näin koulu pystyi jatkamaan toimintaansa, ja paikkakunnan lapsilla ja nuorilla säilyi paikka sekä harrastaa että opetella taitoja elämää varten.

Ehdolla olivat myös Team Eurohorses ry, jonka kisoissa viihtyvät niin vapaaehtoiset kuin ratsastajatkin sekä Siilin Ratsastajat ry, suosittu kilpailunjärjestäjä, joka järjesti useita eritasoisia kilpailuita erinomaisella menestyksellä.

VUODEN VAPAAEHTOINEN - Olavi Vainikainen

Vapaaehtoisuuden teemavuoden kunniaksi palkittiin turkulainen Olavi ”Ville” Vainikainen, ahkera puurtaja, joka esimerkillään kannustaa, auttaa ja luo hyvää mieltä ympärilleen. Valjakkoajon ”The Man” Ville Vainikainen on aina paikalla ja tekee mitä on tarpeen - ja sitten vielä loputkin hommat. Vainikainen on myös ansioitunut turvallisuuskouluttaja, ja hän on opastanut monia uusia turvallisuuspäälliköitä pitämään huolta kilpailijoista, hevosista ja yleisöstä.

Ehdolla olivat myös siilinjärveläinen Sanna Ruotsalainen, Siilin Ratsastajien varapuheenjohtaja todella monipuolinen ”supertoimihenkilö” sekä lappeenrantalainen Osmo Metsälä, Kaakkois-Suomen alueen pitkäaikainen puheenjohtaja, kokenut koulutuomari ja ratsastuskouluyrittäjä,joka auttaa ja neuvoo mielellään jokaista kisajärjestäjää.

VUODEN KASVATTAJA - Heidi Sinda


Heidi Sinda kasvattinsa Hessin Jeviirin ohjaksissa, kuva Suomenratsut ry.

Vuoden kasvattajaksi nimettiin urjalalainen Heidi Sinda, jonka Hessi-suomenhevoset ovat niittäneet mainetta ja menestystä myös kansainvälisesti. Hessin Vihtori voitti Unkarissa valjakkoponiluokan ja edusti ensimmäisenä pienhevosena Suomea valjakkoajon poniyksiköiden MM-kisoissa. Sinda on paneutunut jalostustyöhön ansiokkaasti ja edistänyt samalla valjakkoajoa lajina.

Ehdolla olivat myös Pekka Räsänen, huipputason kansainvälisen kouluratsu Donnperignonin kasvattaja sekä Marja Haula, jonka kasvatteja on syntynyt jo yli neljäkymmentä. Niistä menestykseen ovat nousseet mm. Hanne-Mari Kiutun kouluratsu Rodin GP-tasolla ja Montserratin jälkeläinen Donnperignon.

TULEVAISUUDEN HEVONEN - Funkel Diamant


Mette Jensen ja Funkel Diamat, kuva fotomedia.fi, Mika Koivunen

Esteratsastuksen Breeders Prize -voittaja Funkel Diamantin katsottiin omaavan eniten kykyä tulevaisuuden tähdeksi. Seitsenvuotiaan, suomalaissyntyisen FWB-tamman omistaa helsinkiläinen Mette Jensen, ja sen on kasvattanut ypäjäläinen Tiina Vähämäki. Hevosen isä on Centimor III ja emänisä Dinard L. Tulevaisuuden hevoseksi valitaan 6-8-vuotias, suomalaisomistuksessa oleva ratsu. Palkinnon voi voittaa vain kerran.

Ehdolla olivat myös kouluratsastuksen Breeders-voittajaCayenne, omistaja ja kasvattaja Marjatta Kilpi, sekä kaksitoista kansallista koululuokkaa voittanut Laponius, jonka omistavat Katariina Pajari ja Seija Salomäki.

VUODEN HEVOSENOMISTAJA - Stephan Conter
Nina Fagerströmin
entistä työnantajaa Stephan Conteria käy kiittäminen siitä, että hän on antanut nuorelle ja lahjakkaalle ratsastajallemme mahdollisuuden kilpailla tallin kilpailu- ja myyntihevosilla ympäri Euroopan.

Ehdolla olivat myös hyvinkääläiset Monica ja Ilkka Brotherus, kouluratsastaja Emma Kanervan Sini Spirit-hevosen omistajat sekä urjalainen Nina Mickelsson, joka on antanut matkaratsastushevosiaan kilpailukäyttöön oman tiiminsä ulkopuolelle ja nuorille nouseville ratsastajille kotimaassa ja ulkomailla.

Kyra Kyrklund -palkinto Anni Torkolle ja Miika Miettiselle

Kyra Kyrklund -kannustuspalkinto, 5.000 euroa, jaettiin kirkkonummelaisen juniori Anni Torkon ja kuopiolaisen poniratsastaja Miika Miettisen kesken. Palkinto jaetaan 1-3 lupaavalle nuorelle kouluratsastajalle edellisen kauden menestyksen perusteella. Yhdessä ikäryhmässä palkinnon voi saada vain kerran.

Suomen Ratsastajainliiton vuoden palkittavat 2011

Vuoden ratsastaja – Nina Fagerström
Tulevaisuuden lupaus - Mikael Wahlman
Vuoden hevonen – Talent
Vuoden ratsastusteko - Suomen kouluratsastusjoukkueen PM-kulta
Vuoden ratsastuskilpailu - Hyväntekeväisyyskilpailu Uotilan tallin hyväksi
Vuoden vapaaehtoinen - Olavi Vainikainen
Vuoden kasvattaja - Heidi Sinda
Tulevaisuuden hevonen - Funkel Diamant
Vuoden hevosenomistaja - Stephan Conter

KUVIA RATSASTUSGAALASTA

Ratsastusgaalasta päivitetään kuvia sunnuntaina klo 14 mennessä sivulle: www.ratsastus.fi/gaalakuvat_2012