SRL

Kerro kaverille:
04.08.2010

Ypäjän massiivinen kisaviikko onnistui yli odotusten

Hevosopiston kilpailuviikolle 27.7.-1.8. ilmoittautui yhteensä 781 este-, kenttä- tai kouluratsukkoa. Luokkia tapahtumassa oli yhteensä 43 – näissä ratkottiin myös aluejoukkueiden kenttämestaruudet sekä poniratsukoiden, junioreiden ja senioreiden este- ja kouluderbyt.

Kuusipäiväisen tapahtuman aikana nähtiin yhteensä 1373 starttia, näistä esteradalla 580 ja koulukentillä 418. Kenttäkisassa starttasi 125 ratsukkoa, jotka osallistuivat kolmeen osakokeeseen.

Palkintojenjakoja järjestettiin 45 kappaletta, ja ruusukkeet ojennettiin yhteensä 338 sijoittuneelle ratsastajalle.

Erilaisissa toimihenkilötehtävissä oli noin 170 henkilöä, mukana oli Hevosopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa sekä vapaaehtoisia mm. Ypäjän Ratsastajista. Opiskelijoista 22 osallistui myös kilpailuun tapahtuman aikana. Opiskelijoiden startteja kertyi yhteensä noin sata.

- Kilpailun luokkavalinnat onnistuivat hyvin, joten päivät pysyivät kohtuullisen mittaisina sekä ratsastajille että toimihenkilöille. Kokonaisuutena järjestelyt sujuivat varsin hyvin: opiskelijoille antaisin erityisesti kiitosta, he pärjäsivät todella hyvin tehtävissään ja oppivat paljon, sanoo tapahtumasta päävastuun kantanut kilpailusihteeri Heidi Heikkilä.

Kisaviikolla on oma leppoisa tunnelmansa.

- Kilpailu käydään sellaisella tasolla, että tunnelma pysyy rennompana. Kisaviikko on totta kai kilpailu, joka otetaan vakavasti, mutta sillä on muitakin merkityksiä. Kisaviikko on jotain, mitä nuoret odottavat, se on monille kesän kohokohta. He pääsevät ratsastamaan nurmelle, hyvälle maastoradalle ja hyväpohjaisille koulukentille, mutta myös tapaavat muita ratsastajia ja tutustuvat toisiinsa. Tämä on rentoa menoa, jatkaa Heikkilä.

Vuoden 2011 kisaviikko ratsastetaan heinä-elokuun taitteessa. Päivämäärät varmistuvat syksyn 2010 aikana.