Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 6.9. päätöksiä

8.9.2021

Liiton hallitus kokoontui maanantaina 6.9. Talin Kartanolla Helsingissä. Kaikki hallitusjäsenet osallistuivat kokoukseen joko paikan päällä tai etänä. 

Puheenjohtaja Marjukka Manninen eteni kokouksen asialistaa ripeästi, koska päivä jatkui vielä liiton laajemmalla suunnittelukokouksella.

Jäsenmäärä
Toiminnanjohtaja Jukka Koivisto kertoi, että liiton jäsenmäärä on noin tuhat jäsentä vähemmän kuin edellisvuonna elokuun lopussa. Pudotusta on tapahtunut seniorijäsenissä. Kokonaisjäsenmäärän arvioidaan olevan noin 44 000 vuoden lopussa. Työ vakuutuksen uudelleen muotoilun osalta on aiemmin ilmoitetun mukaisesti käynnistynyt ja tulevien uudistusten toivotaan korjaavan tilannetta ensi vuonna. 

Syyskokousviikonloppu 20.-21.11.
Hallitus vahvisti syyskokouksen päivämääräksi sunnuntain 21.11.2021. 

Kokous järjestetään etäkokouksena äänestysmahdollisuuksineen. Varsinaisella kokouspaikalla on vain hallituksen jäseniä, uusia hallitusehdokkaita, asioiden esittelijöitä ja toimihenkilöitä. Erillisiä alueellisia kokoontumisia ei järjestetä. Kaikki äänestäminen tapahtuu sähköisesti. 

Lauantain 20.11. aamupäivän ohjelmaan on suunniteltu urheilu- ja ratsastusfoorumi, iltapäivään lajiseminaareja ja muita kokoontumisia ja alkuiltaan hallituksen kyselytuntia. 

Hevosopisto Oy:n yhtiökokous 10.9.
Päätettiin, että Marjukka Manninen edustaa SRL:n kannatusyhdistystä Hevosopisto Oy:n yhtiökokouksessa 10.9.

Hyvän hallintotavan (HHT) päivitystyö
HHT-työryhmän Carina Nyholm esitteli päivitystyön etenemistä. Työryhmässä ovat mukana Osmo Metsälä, Terhi Koipijärvi ja Jukka Koivisto. Ryhmä on kokoontunut seitsemän kertaa toukokuun lopusta lähtien. Hallitus kävi keskustelun tärkeimmistä avoimista kysymyksistä. Työ jatkuu. Luonnos laitetaan sen valmistuttua kommenttikierrokselle. 

Kilpailu- ja tapahtumakaluston selvitysryhmä
Liitto omistaa suuren määrän kilpailu- ja tapahtumakalustoa, mm. siirtokarsinoita, estemateriaalia, kouluaitoja, kontteja, perävaunuja, ajanotto- ja äänentoistolaitteita, tietokoneita sekä muuta pienelektroniikkaa. Kaluston ylläpito ja kuljetusten järjestely on pääosin ulkoistettu liiton sopimuskumppaneille.

Päätettiin esteratsastuskomitean esityksestä perustaa työryhmä selvittämään kaluston käytön ja huollon nykytilaa sekä tekemään hallitukselle esityksiä kehitystoimenpiteiksi. 

Työryhmään valittiin Juho Norilo, Tomas Kiviranta, Aki Karhapää, Hanna Anttonen ja Jukka Koivisto. Toimeksianto on voimassa 31.12.2021 asti. 

Stipendit EM-kenttäratsastajille
Hallitus päätti urheilujohtajan esityksestä jakaa 500 euron stipendit menestyneille kenttäratsastajille Veera Manniselle (7. sija nuorten kenttäratsastuksen EM-kilpailuissa)  ja Anselmi Laiholle (13. sija poniratsukoiden kenttäratsastuksen EM-kilpailuissa). 

Kurinpitoasiat
Liitossa on avoimena kuusi kurinpitoasiaa. Uusin tapaus liittyy hevosen rokotuksiin, joiden ajankohtia on mahdollisesti yritetty muuttaa.

Kurinpitolautakunnan päätökset vievät aikaa, minkä vuoksi voi jäädä vaikutelma, että rikkeistä ei seuraa rangaistuksia. Päätettiin selvittää keinoja nopeuttaa prosesseja. Yksi kurinpitoasia on viivästynyt poliisitutkinnan vuoksi.

Toimihenkilöoikeudet
Hallitus vahvisti seuraavat toimihenkilöoikeudet:
Weckman Mari, MEHE, esteratamestari C
Hirvonen Jenni, KRS, estestewardi
Lehtomurto Outi, MeLaRa, stewardi
Grönholm Tuisku, KuoR, valmentaja taso I
Kallio Jenni, TR, valmentaja taso I
Rauhala Elina, MT-TEAM, valmentaja taso I
Kolkkala Jenni, PRRC, valmentaja taso I
Hakkarainen Emma, JRS, valmentaja taso II (este)

Seura-, talli- ja aluepalvelut, Setap

Hallitus kävi lyhyen keskustelun seura- ja tallipalveluiden aluetyöryhmän (Setap) ja sen jakamien seuratukien tulevaisuudesta. Toimiston valmistelema esitys merkittiin tiedoksi. Todettiin, että keskustelua jatketaan hallituksen ja APU:n yhteiskokouksessa.

 

Paikalla kokouksessa olivat: 

Hallitus:
Marjukka Manninen, puheenjohtaja 
Kari Kallonen
Aki Karhapää  
Terhi Koipijärvi  
Osmo Metsälä  
Carina Nyholm 
Salla Varenti 

Toimisto:
Jukka Koivisto
Jutta Koivula (urheiluasiat)
Katri Klinga, kokouksen sihteeri

 

Kokous kesti tunnin, minkä jälkeen hallitus jatkoi suunnittelukokoustaan laajemmalla kokoonpanolla. Seuraava kokous järjestetään maanantaina 4.10.