Kunniajäsen Matti Kuusta muistaen

8.5.2024

Pitkän uran ratsastuksen järjestö- ja kilpailutoiminnassa tehnyt tamperelainen Matti Kuusi on kuollut. Kuusi oli Ratsastajainliiton ja seuransa Tampereen Ratsastusseuran kunniajäsen. Hänen antama panoksensa niin seuransa kuin lajin puolesta on laajalti arvostettua.

Matti Kuusi. Kuva Anna Aalto.

 

Puolustusvoimista eläkkeelle jäänyt Kuusi menehtyi 82 vuoden iässä. Hän teki pitkän uran ratsastuksen parissa. Kuusi toimi lähes 20 vuotta kansainvälisen ratsastajainliiton FEI:n stewardina. Hänellä oli myös esteratsastuksen puheenjohtajatuomari- ja ratamestarioikeudet.

M6:na tunnettu Kuusi oli monessa asiassa edelläkävijä, hän oli aktiivisesti luomassa tulospalveluohjelmia ja Kipa-järjestelmää ja puhui hevosten hyvinvoinnin puolesta. Hän toimi pitkään liitossa pidettynä ja arvostettuna kouluttajana ja historia-komitean jäsenenä. Kuusi osallistui aktiivisesti esteratsastussääntöjen kirjoittamiseen.

Ratsastajainliitossa muistamme lämmöllä ja kiitollisuudella kunniajäsentämme M6:sta kaikista hänen vuosistaan. Otamme osaa hänen lähimmäistensä ja laajan ystäväpiirinsä suruun.