SRL

Kerro kaverille:

Valmentaudu tavoitteellisesti vuonna 2015

Valmennus on Ratsastajainliiton vuoden teema. Käynnistämme ja toteutamme vuoden aikana useita projekteja ja toimenpiteitä, joilla luodaan uutta, kokonaisvaltaisempaa valmennuskulttuuria ja kannustetaan valmentautumaan tavoitteellisesti. Tutustu teemavuoden projekteihin ja toimenpiteisiin alla:

1. Ratsastajainliiton valmennusjärjestelmän uudistus
Liiton valmennusjärjestelmä uudistuu vuoden aikana Kaviouralla-strategian ja huippuratsastuksen kehitysohjelman mukaisesti. Tahdomme ottaa lähivuosien aikana määrätietoisen rytminvaihdoksen kohti kokonaisvaltaisempaa, huipulle tähtäävän nuoren ja kokeneemmankin ratsastajan valmennusta. Tähän arkiharjoittelun kehittämistyöhön kutsumme mukaan kunnianhimoisia, ammattitaitoisia, valmennuksen ja oman valmennustaitonsa kehittämistä tahtovia, valmentajien väliseen yhteistyöhön luottavia valmentajia. Tavoitteena on kehittää ja ylläpitää suomalaista valmennusjärjestelmää. Valmennusjärjestelmän avulla luodaan edellytykset kansainväliseen menestykseen ratsastuksen eri lajeissa ja ikäryhmissä joukkueena ja henkilökohtaisessa kilpailussa. Tavoitteen saavuttamiseksi koulutetaan valmentajia ja ohjaajia, järjestetään maajoukkue- ja aluevalmennusta sekä kasvatetaan omaa tietotaitoa mm. eri lajien ja kansainvälisten yhteyksien kautta.

Tutustu strategiaan
Lue lisää kehitysohjelmasta (Tulossa!)

2. 365-ohjelma

365-ohjelma tähtää tavoitteellisen ratsastajan valmentautumisen kokonaisvaltaiseen uudistukseen. 365 tarkoittaa arkivalmentautumisen laatua jokaisena vuoden päivänä. Ratsastajana kehittymisen polku tarkoittaa samalla myös urheilijana kasvun polkua. Liitolla on laatimansa kehitysohjelman mukaisesti tärkeä rooli huippuratsastajien ja nuorten lahjakkuuksien uran tukemisessa. Tavoitteena on, että vähintään 50 %:lla maajoukkueryhmien urheilijoista on kokonaisvaltainen 365 -valmennussuunnitelma tavoitteineen (vuositaso-kausi-/kuukausitaso – viikkotaso – päivätaso) valmiina 15.12.2015 mennessä. Samalla uudella työotteella kehitetään myös aluevalmennusta.

Tavoitteena on luoda urheilijan etenemisvaiheeseen tarkoituksenmukainen kokonaisuus, jossa huomioidaan lajivalmennus, urheilijan fyysinen valmennus sekä keskeisten tukipalvelujen ja tavoitteellisen urheilun ja muun elämän yhteensovittaminen. Kokonaisvaltainen valmennus ottaa huomioon urheilijan yksilönä ja toteutuu urheilijan, hänen valmentajiensa ja muun urheilijan arkeen vaikuttavan lähipiirin hyvässä vuorovaikutuksessa

Lue lisää

3. Equestrian Team Finland
Huippuratsastuksen kehitysohjelman tavoitteena on, että urheilijat saavuttavat hyvää kansainvälistä menestystä useassa eri lajissa sekä yksilö- että joukkuetasolla. Päätavoite on joukkuetoiminnassa ja joukkueena menestymisessä. Päivittäisen valmennuksen laatua rakennetaan aktiivisessa yhteistyössä ratsastajan lähipiirin kanssa. Tavoitteena on vahvistaa valmentajien kokonaisvaltaista vastuunottokykyä ja syventää osaamista. Valmentajien verkostoitumista ja eri lajien yhteistyötä ratsastuksessa kehitetään. Hevosenomistajien ja lahjakkaiden ratsastajien yhteistyötä edistetään aktiivisesti. Näiden vahvuuksien perustalle syntyy rakenteiltaan ja toimintatavoiltaan joustava, tavoitteiltaan kunnianhimoinen ”suomalainen malli”. Menestysmittarina toimii vertailu pohjoismaiseen tasoon.

Päätavoite vuonna 2015 on lajien EM- ja MM-tason kilpailuissa, Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailuissa sekä menestymisessä este-, koulu- ja kenttäratsastuksen Nations Cup -tasolla ja maailmancupeissa. Tavoitteisiin pääsemistä tuetaan erillisprojektein, pääpainopiste on kuitenkin joukkuekilpailemisessa. Olympialajien EM-kilpailut ovat kvalifikaatiomahdollisuus Rion olympialaisten joukkuepaikkoihin. Henkilökohtaisia paikkoja tavoitellaan olympiarankingin kautta kansainvälisissä kolmen tähden ja sitä ylemmissä kilpailuissa. Urheilijat sitoutuvat yhteiseen tekemiseen hyvässä joukkuehengessä.

Lue lisää (Tulossa!)

4. Talent Program
Talent Program on kilparatsastajan uraa edistävä valmennuksen laatuohjelma. Ohjelma käynnistettiin vuonna 2013 pilottiprojektina, ja nyt teemavuoden kunniaksi tavoitteena on tuplata mukana olevien seurojen määrä. Talent Program on tarkoitettu seuroille ja talleille sekä lapsille ja nuorille ratsastajille perheineen. Talent Program ei rajoitu lahjakkuuksien löytämiseen, vaan tarjoaa laadukasta valmennusta kaikille tavoitteellisesta toiminnasta kiinnostuneille. Ohjelman tavoitteena on mm. aktivoida seurat, ratsastuskoulut ja valmennuskeskukset järjestelmälliseen ja kannustavaan kilpaurheiluvalmennukseen, kannustaa laadukkaaseen arkiharjoitteluun ”365”, edistää hevostaitoja, ja kouluttaa valmentajia ja opettajia.

Lue lisää

5. Ride My Horse

Ride My Horse (RMH) on Ratsastajainliiton johtama huippu-urheiluhanke. Hankkeen tarkoituksena on mahdollistaa huippuhevosten löytäminen ja käyttöön saaminen suomalaisille huippuratsastajillemme tekemällä huippuhevosten omistajuus ja Suomen väreissä kilpaileminen kiinnostavaksi. Hankkeen tavoitteena on kansainvälisten huippuhevosten varmistaminen suomalaisten huippuratsastajiemme käyttöön ja lupaavien kotimaisten ja nuorten hevosten saaminen suomalaisratsastajien käyttöön.

Lue lisää

6. Ratsastusvalmentajien klubi, Equestrian Trainers Finland
Ratsastajainliitto tekee yhteistyötä uuden Equestrian Trainers Clubin kanssa tavoitteenaan lisätä valmentajien osaamista. Yhdistyksen tavoitteena on kehittää lajimme valmentajuutta, vaikuttaa arjen toimintaan sekä kehittää hevosurheilua ja valmentajien koulutusta.

Lisätietoja yhdistyksestä ja toiminnasta:
Anu Korppoo, puheenjohtaja
040-8607611 tai anu.korppoo@hevosopisto.fi
www.suomenvalmentajat.fi/jäsenyydet/henkilojaseneksi-liittymislomake/.
FB:ssa Equestrian Trainers Finland