SRL

Kerro kaverille:

Vikellyksen Pohjoismaiden mestaruutta tavoitteli suuri joukko suomalaisvikeltäjiä

Suomella oli tänä vuonna vikellyksen Pohjoismaiden mestaruuskisoissa harvinaisen suurilukuinen edustus. Mestaruudesta yksinvikellyksessä kilpailivat Katja Holopainen, Meri Järvenpää, Liia Ahola, Emma Kalliomaa, Paula Grönroos ja Viivi Koivu. Myös Paula ja Petra Grönroosin muodostama pari edusti Suomea 23. – 25.9. Tanskan Vemmelevissä järjestetyissä kisoissa.
Aholaa ja Kalliomaata lukuun ottamatta kaikkien Suomen edustajien oli määrä startata Anne Laattalan juoksuttamalla Bagira-tammalla. Bagira ei kuitenkaan läpäissyt eläinlääkärin tarkastusta, joten tyttöjen osallistuminen oli hetken vaakalaudalla. Lopulta Meri Järvenpää ja Viivi Koivu kilpailivat Emma Kalliomaan ja Liia Aholan kanssa samalla hevosella, Maarit Laitisen juoksuttamalla Revanschilla. Katja Holopaiselle ja Grönroosin siskoksille löytyi tanskalainen lainahevonen, Rådbjergs Pari Town.

Maajoukkueen tavoittelemat mitalisijat jäivät hevosten vaihtumisen takia haaveiksi, vaikka Paula Grönroos ylsikin kuuden parhaan seniorivikeltäjän joukkoon. Suurelle osalle Suomen edustuksesta Tanskan kilpailut olivat myös ensimmäiset Pohjoismaiden mestaruudet. Kilpailussa oli osallistujia Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta ja tietenkin isäntämaa Tanskasta.

Tulokset

Teksti: Viivi Koivu

Kuva: Liia Ahola