Kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut – Anselmi Laiho viidentenä kahden osakokeen jälkeen
Suomen joukkueen eilisen johtotuloksen tasaisella kouluratsastuskokeella tehnyt Axel Lindberg ja Bonapartis saivat tänään rataestekokeesta kahden esteen pudotuksen myötä kahdeksan virhepistettä pistesaldoonsa. Ratsukon sijoitus maastokokeeseen lähdettäessä on yhdestoista. Nuorten ja junioreiden mestaruusluokassa puolestaan Anselmi Laiho onnistuivat yhdestä pudotuksesta huolimatta pitämään eilisen viidennen sijansa.Kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut – Axel Lindberg kärjessä koulukokeen jälkeen
Kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut ovat käynnistyneet tänään Ruotsin Össjössä kouluratsastuskokeella. Vahvimman aloituksen teki kolmen tähden tasolla kilpailtavassa senioreiden mestaruuskilpailussa Axel Lindberg Bonapartiksella. Ratsukon kouluosakokeen tulos oli 29,9 virhepistettä, jolla Lindberg jatkaa kilpailun kärjessä huomiseen esteosakokeeseen.HIHS matkalla maailman parhaimmaksi – ”Kivi ei todellakaan jousta”
Esteratsastuksen maailmancupin osakilpailun Helsinki International Horse Show´n uudistuminen ja siirtyminen Messukeskukseen nosti esiin tarpeen varmistaa maailmanluokan kilpailukenttä uudella alustalla. 40-vuotisen tapahtuman laajeneminen kahdelle kisa-areenalle vaatii myös lisää korkealaatuista kuituhiekkaa Belgiasta. Oikeanlaisen seoksen löytäminen vei Helsingissä vierailleilta huippuasiantuntijoilta kolme päivää.SRLn talouskatsaus 31.8.2025
Ratsastajainliiton hallituksen tavoitteena on ollut sopeuttaa liiton taloutta vaiheittain vuosina 2023-2025 ja siten mahdollistaa tulevat investoinnit palveluiden sekä järjestelmien kehittämiseen. Samalla luodaan pohjaa systemaattiselle urheilu- ja valmennusjärjestelmän kehittämiselle sekä panostuksille tuleviin arvokilpailuprojekteihin, kuten maailmanmestaruuksiin Aachenissa vuonna 2026 ja olympialaisiin ja paralympialaisiin Los Angelesissa vuonna 2028.20.-21.9. Matkaratsastuksen nuorten ratsastajien MM-kilpailu, Buftea, Romania
Matkaratsastuksessa nähdään ensimmäistä kertaa nuorten joukkue mukana MM-kilpailussa. Nuoret matkaratsastajat ovat tehneet ajoittain loistavaakin tulosta omassa ikäryhmässään ja myös avoimissa luokissa. Sastamalalaiset Saana Nieminen ja Viljami Häggblom ovat valmentautuneet Espanjassa arvokilpailuratsastaja Alina Huovinen Garcian luona. Linda Lampinen valmentautuu ja kilpailee Jämsänkoskelta käsin. Kilpailu käynnistyy 20.9. aikaisin aamulla, kun ratsukot lähtevät tarkalleen 126,5 kilometrin matkalleen Bufteassa, Romaniassa.18.-21.9. Valjakkoajon MM-kilpailut poneille, Le Pin au Haras, Ranska
Valjakkoajon ponien MM-kilpailuissa Le Pin au Harasissa, Ranskassa kilpailee kolme suomalaista, poniyksiköissä Raisa Takkinen ja Kooihuster Harro ja Deilina Bishop-Westerund ja Wikners Dragon Fly. Ponipareissa on mukana Mia Ventoniemi kasvateillaan HS Luzille Miris ja Lizalie Miris. Joukkueenjohtajana toimii Mici van Assendelft ja maajoukkueen valmentajana Axel Olin. Kolmiosaiset kilpailut alkavat 18.9. poniyksiköisen koulukokeella.