Ikäluokkaratsukot aloittivat kisakauden Ypäjällä

21.2.2021

Ypäjän Hevosopisto halusi poikkeusolosuhteidenkin keskellä tarjota ratsastajille mahdollisuuden päästä kilpailemaan tiiviin harjoittelukauden jälkeen, jotta ratarutiini ei pääse tyystin katoamaan.

Ponien joukkueohjelman ykkönen Mila Pietarila ja Avalon. Kuva Annika Mäki. 

 

Sunnuntaina ikäluokkaratsastajat kilpailivat kansallisella tasolla Ypäjällä. Kilpailut vietiin läpi koronaturvallisuus huomioiden, eli yleisöä ei paikalle laskettu ja kilpailupaikalla oli rajoitettu ratsastajien mukana saapuvien henkilöiden määrää. Hevosopistolla noudatetaan tiukkaa maskisuositusta ja turvaväleistä huolehdittiin.

 

Kaikkiaan viikonloppuna starttasi liki 90 ratsukkoa kahden päivän aikana. Sunnuntaina ohjelmassa olivat ikäluokkien Winter Cupin 2. osakilpailut kullekin ryhmälle. Cupin ensimmäinen osakilpailu järjestettiin marraskuussa ja kolmas on luvassa huhtikuussa hallikauden päätteeksi.

 

Maajoukkuevalmentaja Marko Björs seurasi ratsukoiden suorituksia kilpailuissa viikonlopun ajan ja oli tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen.

 

- Ratsukoiden suoritukset olivat näin kauden avauskilpailussa mielestäni hyviä. Moni ratsukko on juuri vaihtanut ikäryhmää, joten vaatimustasokin nousee samalla. Ratarutiinia ei saa kuin ratsastamalla kilpailuohjelmia, joten esimerkiksi maajoukkueleireillä olemme viime aikoina keskittyneet juuri kokonaisten ratojen suorittamiseen yksittäisten tehtävien sijaan. Yksityiskohtia on hiottu aikaisemmin syksyn ja talven aikana, nyt asioiden pitää onnistua perättäin.

 

Päivän vaativin luokka järjestettiin nuorille ratsastajille ja ohjelmana oli Prix St. George. Viimeistä vuottaan nuorten luokissa kilpaileva Louise Jönsson ratsasti Daynan ylivoimaiseen voittoon. Tuloseroa kirjattiin voittajan ja toiseksi sijoittuneen Eerika Hakalan ja American Beautyn välille noin neljä prosenttiyksikköä. Nuorten ratsastajien luokkia voi kilpailla sen kalenterivuoden loppuun, jona ratsastaja täyttää 21.

 

Poniratsukoita kilpaili kaikkiaan 24 ja Turun Ratsastajien Mila Pietarila – Avalon päihittivät puolen prosentin erolla poniluokkia parin viime kauden ajan hallinneen, Rauman Ratsastajia edustavan Roosa Salon ja Sir Maximus Welsh Warriorin. 

 

- Kilpailuissa ratsukko onnistui noin 80 prosenttisesti sillä tasolla, mihin he pystyvät. Kotona tietyt asiat ovat sujuneet aavistuksen korkeammalla tasolla, mutta kilpailuissa oli nyt hyvä nähdä missä olemme valmentautumisen suhteen menossa muihin ratsukoiden nähden, analysoi voittajaratsukon kotivalmentaja Hanne-Mari Kiuttu, joka toimi Ypäjällä myös usean luokan tuomarina. 

 

Lapsiratsastajissa kaksoisvoittoon ratsasti Vihdin Ratsastajien Coco Roine hevosilla Sambaya ja Kameo. 

 

Junioriratsastajien luokan voittotulokset olivat tasan, joten lopputulosprosentin mediaani oli ratkaiseva. Luokan kolme tuomaria sijoittivat kukin eri ratsukon omaksi voittajakseen, mutta tänään voittajaksi selvisi laskettuina Pinja Järvinen – Fahrenheit (Helsingin ratsastajat) saivat lähteä kotimatkalle voittajina. Inna Jurvainen – Escondido sijoittuivat luokassa toisella sijalle.

 

Lisää tietoa kilpailusta LINKKI

Livelähetys  LINKKI

Kokonaistulokset  LINKKI


LEHDISTÖTULOKSET, vain sijoittuneet  

YPÄJÄN HEVOSOPISTO OY
FEI henk.koht. ohjelma 2018 Henkilökohtainen
3 lähtijää ja 1 sijoittuu
1) Sanna Koskiluhta, VAASAN HUBERTUS RY – Liptona III 

Helppo A | FEI Ponien joukkueohjelma 2021
24 lähtijää ja 6 sijoittuu
1) Mila Pietarila, TURUN RATSASTAJAT RY – Avalon 68.714%, 2) Roosa Salo, RAUMAN HEVOSYSTÄVÄT RY – Sir Maximus Welshwarrior 68.238%, 3) Saana Hannula, RATSASTUSSEURA AINO RY – Dacapo de l'Aube 67.714%, 4) Iida-Maria Koponen, PORVOON MUSTANG - BORGÅ MUSTANG RY – Caramba 90 RP 66.476%, 5) Ruut Mantela, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – Hillside Arwen 614 NF 66.381%, 6) Rita Vaarala, LAKEUDEN RATSASTAJAT RY – Snow Princess 65.810%

Helppo A | FEI Lasten joukkueohjelma 2020
9 lähtijää ja 3 sijoittuu
1) Coco Roine, VIHDIN RATSASTAJAT RY – Sambaya 75.225%, 2) Coco Roine, VIHDIN RATSASTAJAT RY – Kameo 75.000%, 3) Gea Patricia Salminen, SUOMEN FRIISILÄISHEVOSYHDISTYS RY – Oeds V 72.000%

Vaativa B | FEI Junioreiden joukkueohjelma 2021
13 lähtijää ja 4 sijoittuu
1) Pinja Järvinen, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – Fahrenheit 44 66.111%, 2) Inna Jurvainen, KOTIMÄEN RATSASTAJAT RY – Escondido 66.111%, 3) Vilma Lehtinen, DRESSAGE TEAM TRAVERS RY – Lancome Sjælstofte 65.960%, 4) Anni Plith, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – Midt-West Zalando 65.454%

Prix St Georges | FEI Prix St Georges 2021 nuorten ratsastajien joukkueohj.2021
14 lähtijää ja 4 sijoittuu
1) Louise Jönsson, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – Dayna 70.000%, 2) Eerika Hakala, TURUN SEUDUN RATSASTAJAT RY – American Beauty 66.373%, 3) Nora Svensk, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – Lykkesholms Billy 64.118%, 4) Sanni Heliste, HELSINGIN RATSASTAJAT RY – San Heinrich 63.578%

Hevosopiston julkaisuvapaa tiedote