MM Herning – ”Laukkaohjelmaan olen todella tyytyväinen”

12.8.2022

Pararatsastaja Jessica Kerttunen ja Westside eivät päässeet parhaimpaansa toisena kisapäivänään MM-areenalla Herningissä, Tanskassa. Henkilökohtaisessa ohjelmassa tuli pieniä rikkoja ravissa, jotka laskivat tulosta 63.658 prosenttiin maksimipisteistä. Laukkaohjelmaan Kerttunen oli tyytyväinen.

Jessica Kerttunen ja Westside. Kuvat Hanna Heinonen.

 

”Laukkaohjelmaan olen todella tyytyväinen. Se oli rento mutta samaan aikaan siinä oli ponnua ja eteenpäinpyrkimystä ja kaikkea sitä, mitä halutaan.”

”Raviohjelmassa oli niitä ihan hyviä pätkiä, mutta se ei ollut kyllä ihan samanvertainen kuin mitä ensimmäisenä päivänä. Vähän harmi. Kolmen sekunnin ajan ylitys sisään menossa oli ihan ajatusmoka”, Jessica Kerttunen kuvailee suoritustaan.

Lähtöajan ylittämisestä vähennettiin alkutervehdyksen pisteestä 0,5 prosenttia kaikilta tuomareilta.

”Oli ajatuksissa käydä kiertämässä areena toiseen suuntaan läpi ja lähteä sitten radalle. Olisi pitänyt vain mennä se laukassa.”

 

 

”Raviohjelman rikko tuli juuri loppuun, kun piti ottaa keskiravista takaisin koottuun raviin. Se oli sellainen, jota en nähnyt tulevan. Hevonen kiihtyi niin paljon, ettei saanut enää pidettyä jalkojaan kasassa. Itse olisi pitänyt raviohjelmassa olla hieman täsmällisempi ja paremmin hereillä. Sieltä pienet virheet tulivat. Lähdin radalle sillä asenteella, että kaikki tai ei mitään. Ei voinut oikeastaan mitään muuta.”

Kilpailut päättyvät pararatsukon osalta tähän. MM-finaaliin, jossa esitetään vapaaohjelma musiikilla, pääsee ryhmän IV kahden ensimmäisen luokan yhteenlasketuista tuloksista kahdeksan parasta. Kerttunen oli 14. ensimmäisessä ohjelmassa ja 16. tänään. Kokonaisuudessaan matka on ollut Kerttusen mielestä erittäin onnistunut.

”Ensimmäinen päivä oli niin hyvä, olen todella tyytyväinen siihen. Näistä pienistä asioista oppii, kasvoimme ratsukkona. Pystyn nyt vaikuttamaan siihen paremmin. Kuumuuskaan ei haitannut meitä. Ei uskoisi, että Westside on 19-vuotias.”

 

Kirjoita kuvateksti tähän

 

”Ratsukolla ei ollut mitään hävittävää, vain voitettavaa. Riskillä oli mentävä ja otettava suorituksessa kaikki irti”, maajoukkuevalmentaja Janne Bergh totesi.

Suomessa sipoolaista Kerttusta odottavat työt ja syyskuussa jatkuvat opiskelut. Hän lukee ympäristö- ja elintarviketaloutta ja työskentelee turvatarkastajana Helsinki Vantaan lentokentällä.

 

Esteratsastuksessa on huomenna välipäivä. Huomenna suomalaisista pararatsastajista on vuorossa ryhmässä III ratsastava Sanna Koskiluhta ja Liptona III. Hänen luokkansa alkaa klo 12 Suomen aikaa ja Koskiluhdan lähtöaika on klo 12.27.

Esteratsastusta voi seurata Yle Areenasta ja TV2:lta. Kilpailu näytetään myös maksulliselta nettistriimiltä ClipMyHorseTv.

 

Tulokset 12.8.2022
Pararatsastus
Ryhmä IV
, henkilökohtainen ohjelma, henkilökohtaiset mitalit, lähti 19, sijoittui 11.
1) Sanna Voets – Demantur RS2 N.O.P., NED 78.415%
2) Demi Haerkens -EHL Daula, NED 73.970
3) Kate Shoemaker – Quiana, USA 75.415
… 16) Jessica Kerttunen – Westside, FIN 63.658
Täydet tulokset: LINKKI

 

Ratsastajainliiton MM-kisasivusto, jossa joukkueen esittelyt, aikataulut, televisioinnit ja nettistriimit, selostukset kilpailujen kulusta: LINKKI 
Järjestäjän sivusto: https://herning2022.com/en
 

Aikataulu Suomen aikaa, muutokset mahdollisia
Lauantai 13.8.
klo 12.00 Pararatsastus, ryhmä III, joukkuekilpailu, joukkuemitalit

Sunnuntai 14.8.
klo 15.00 Esteratsastus, henkilökohtainen finaali, 3. osakilpailu
klo 10.00 Pararatsastus, ryhmät IV, II ja I, vapaaohjelma musiikilla, 8 parasta, henkilökohtaiset mitalit
klo 15.15 Pararatsastus, ryhmät III ja V, vapaaohjelma musiikilla, 8 parasta, henkilökohtaiset mitalit


Seuraa ratsastusta
Yle TV2
14.8. klo 20.20-21.15 Esteratsastuksen henkilökohtainen finaali. Selostus Maija Kautto
Ohjelmaopas: LINKKI
Yle Areena
Ratsastuksen MM-kilpailujen lähetyksiä tulossa katsottavaksi Yle Areenalla 6.8. alkaen: LINKKI
ClipMyHorseTv: LINKKI
 

 

6.-14.8. MM Herning 2022
Suomen joukkue
Kouluratsastus

Emma Kanerva – Greek Air (asuinpaikka Saksa)
Mikaela Soratie – Hot Casanova (Alankomaat)
Stella Hagelstam – Mount St John Kom Fairytale (Helsinki)
Anna Tallberg – Grevens Zorro (Tanska)
Valmentaja Rien van der Schaft
Joukkueenjohtaja Elisabet Ehrnrooth

Pararatsastus
Sanna Koskiluhta – Liptona III, ryhmä III (Vaasa)
Jessica Kerttunen – Westside, ryhmä IV (Sipoo)
Valmentaja Janne Bergh
Joukkueenjohtaja Tanja Takkula

Vikellys
Yksinvikellys, naiset
Anna Kivistö (Tampere)
Hevonen Atterupgaards Marlene II
Juoksuttajat Oona Pekkala

Jessica Laxén (Helsinki)
Hevonen Quin Af Oesterholm
Juoksuttaja Nanna Klinge

Joukkue - AG Team
Matilda Mankinen (Vantaa)
Pinja Nykänen (Kerava)
Siiri Niemelä (Kellokoski)
Neea Kostiainen (Järvenpää)
Minttu Välitalo (Järvenpää)
Vuokko Toivanen (Jokela)
Amanda Mankinen (Vantaa)
Hevoset Laki
Juoksuttajat Anni Järvelä
Joukkueenjohtaja Emma Pakkanen

Chef de Mission Jutta Koivula