MM-valjakot, koulukoe puolivälissä

1.6.2010

   Kansainvälistä ratsastusta
   CH-M-A-1, yksikkövaljakoiden MM Pratoni Del Vivaro Italia, 21.9.

   Simonsén on seitsemäs
   kun puolet MM-valjakoista on  ajanut koulukokeen

Yksikkövaljakoiden MM-kilpailu Italiassa käynnistyi torstainakoulukokeella, kun 37 yhteensä 74 osallistujasta suoritti osuutensa. Kaksi ensimmäistä suomalaista, Michaela van Assendelft ja Fakir sekä Ben Simonsén ja Artemis, ajoivat ensimmäisenä päivänä. Ben Simonsén ajoi virheettömän kokeen ja hän on seitsemäntenä. Michaela van Assendelft ei ollut tyytyväinen suoritukseensa. Hän unohti ajettavan tien kerran ja sai siitä rangaistuspisteitä, lisäksi tuli yksi rikko lisätyssä ravissa. Hänen sijansa on nyt 21. Kuvassa yllä Artemis, Ben ja groomi Essi Forssell koulukokeessa MM-kisassa. 

Perjantaina koulukokeen ajavat Suomen Sanna Tirkkonen ja Candy Boy, kuvassa vasemmalla vieressä, klo 9.30 sekä Arja Mikkonen ja SG Oberon, kuvassa alla vasemmalla, klo 14.00 paikallista aikaa. Van Assendelft, Mikkonen sekä Simonsén muodostavat joukkueen ja Tirkkonen kilpailee henkilökohtaisesta mitalista.

- Ensimmäisenä päivänä perillä Artemis oli veltto, mutta piristyi sitten niin räjähtävään kuntoon, että jouduin verryttelemään sitä poikkeuksellisen paljon. Ennen koulukoetta sekä ratsastin että ajoin sillä. ja tuntui, että energiaa olisi riittänyt vielä viidelle muullekin kuskille. Taktiikka kuitenkin osui oikeaan. Artemikselle on koulukokeissa vaikeinta seistä hiljaa pysähdyksissä, ja nyt kaikki neljä pysähdystä olivat erinomaiset. Jos olisin jättänyt verryttelyn vähemmälle, olisin voinut menettää hirmuisen määrän pisteitä pelkästään pysähdyksissä, sanoi Simonsén.

Perjantaina Simonsén keskittyy maratonradan kävelyyn, ja käy katsomassa suomalaisten kuskien verryttelyn sekä suoritukset. - Ajan Artemiksella heti aamulla kun on vielä viileää. Sitten se käy päivällä useamman kerran jaloittelemassa varjossa ruohoa syöden. Ajamme siltä myös jo kasvunsa aloittaneen talvikarvan pois, jotta se jaksaisi maratonilla mahdollisimman hyvin. Muuten vietän koko päivän maratonradalla ajosuunnitelmaa tehden, kertoi Simonsén.

Kilpailun järjestäjä on panostanut maratonradan esteisiin paljon, ne ovat kauniita ja huolella rakennettuja. Radalla on kahdeksan estettä, joissa viimeistä lukuun ottamatta kaikissa on kuusi porttia. - Rata on raskas ja erittäin riskialtis. Siinä on paljon nousuja ja laskuja sekä portteja kaltevalla maalla, jolloin valjakon kaatumisriski on erittäin suuri. Lisäksi radassa on tiukkoja, nopeita kaarteita kaltevalla pinnalla. Lauantain kilpailusta tulee erittäin vaativa, analysoi Simonsén.

Tulokset
Väliaikatulos, koulukoe kun 37 / 74 valjakosta on suorittanut osuutensa:

1) Fred Merriam / Gaitwood Lightwing USA -41,00, 2) Paul Sidwell / Weirbank John Britannia 42,80 3) Marie Kahrle / Ferlin Ruotsi -45,20 4) Sara Clingham / Highmoor Firecracker Irlanti ja André Herman / Impacto Belgia -49,20 6) Franz Schiltz / Euro Luxemburg -50,40, 7) Ben Simonsén / Artemis Suomi ja Carole Dailley / Sinatra 18 Kanada -51,40 …21) Michaela van Assendelft / Fakir Suomi -61,40. Kuvassa yllä.

Koulukokeen lopputulokset ovat käytettävissä klo 18 jälkeen perjantaina. Lauantaina ajetaan maraton ja sunnuntaina 24.9. kilpailu ratkeaa tarkkuusajokokeessa.

Lisätietoja:
MM-järjestäjän sivut www.fise.it / singles driving ch
Taustatietoja SRL:n valjakkojaoston sivulta: www.ratsastus / kilpailutoiminta / valjakkoajo
Muuta valjakkotietoa: www.hoefnet.nl ja www.valjakko.net

Kuvien copyright: Kuva Italiasta Anna Vähäkuopus
muut kuvat Anna Vähäkuopus & Patrik Andersin
Kuvien käsittely Marcus Westermark