Olympiaratsukko Henri Ruoste ja Kontestro Db Tokiossa - ”Pieni silmänräpäys ja puhutaan kotimatkasta”

24.7.2021

Henri Ruoste kilpaili Kontestro Db:llä olympialaisten kouluratsastuksen ensimmäisenä kisapäivänä, lauantaina. Ruosteen suoritus rikkoutui heti ensimmäisen ravilisäyksen päätteeksi, kun Kontestro säikähti jotain radan takana kulmassa. Ratsukko esitti Grand Prix -ohjelman loppuun, mutta hevosen jännittyneisyys laski tuloksen yli kymmenen prosenttia normaalia huonommaksi. Ruoste ja Kontestro jäivät ryhmässä C yhdeksänneksi tuloksella 64,674 prosenttia, eikä henkilökohtaiseen finaaliin ole mahdollisuuksia yltää.

Henri Ruoste ja Kontestro Db. Kuva Suomen Olympiakomitea / Jesse Väänänen.

 

Ruoste tuli luottavaisena radalle. 11-vuotias Kontestro tuntui verryttelyssä parhaimmalta tähän asti Tokiossa. Onnistuessaan Ruoste tiesi heillä olevan edellytykset finaaliin. Hevonen on tähän asti suorittanut eri kilpailupaikoilla varmasti ja rohkeasti, eikä ole katsellut ympäristöä.

Heti ensimmäisen ravilisäyksen lopussa kulmaa kohti tullessa hevonen kuitenkin ensin jännittyi ja seuraavalla hetkellä pysähtyi ja kääntyi toiseen suuntaan.

”Tämä oli jotain, mitä en osannut odottaa. Varsinkaan noin hyvän verryttelyn jälkeen.”

”Asiat muuttuvat hevosten kanssa nopeasti. Pieni silmänräpäys ja enää ei puhuta finaalista vaan puhutaan kotimatkasta.

Saaliseläimen luontainen vaisto sanoo ”pakene” sen kohdatessa jotain uhkaavaa. Kokeneilla kisahevosilla se tulee harvoin noin voimakkaana esiin.

Ruoste epäilee, että syynä oli kulman takana seisseen televisiokameran päälle viritetty märkä ja areenan valoissa kimalteleva muovisuojus. Se oli laitettu vasta, kun kisapaikalla alkoi toisen ryhmän aikana sataa. Mitään muuta areenalle ei ratsukoiden kahden tutustumiskäynnin jälkeen olla lisätty.

”Konsta ei sen jälkeen halunnut mennä lähellekään niitä kameroita. En tiedä mitä se siellä näki, niitä on välillä vaikea ymmärtää.”

”Noin isoja virheitä ei pitäisi tietenkään tapahtua tällaisessa tilanteessa. Jos hevonen pelästyy noin paljon, on GP-rata todella vaikea paikka saada sitä rauhoittumaan. Ohjelmassa mennään todella kovalla sykkeellä. Asiat tulevat peräjälkeen ilman, että välissä ehtii nollata tilannetta. Siihen nähden ei voi sanoa, että olen tyytyväinen, mutta radalla oli muutamia hyviä kohtia. Tämä oli kaikkea muuta kuin mitä odotin.”

Ruoste tiesi saman tien, mitä hevosen säikähdys tarkoitti. Mielessä kävi asioita, mitä hän ei halua sanoa ääneen. Jos hevosen pakoreaktio olisi jäänyt siihen, olisi ratsukolla ollut pienen pieni mahdollisuus vielä finaaliin, mutta se haihtui, kun jännittyneisyys ja epävarmuus jatkuivat.

”Radan loppu oli vain sitä, että yritin päästä maaliin mahdollisimman virheettömästi. Siellä [radalla] oli joitain hyviä hetkiä, mutta myös niin paljon sellaista, mitä ei pitäisi olla.”

”Omassa mielessä kävi ensin pettymys. Sitten koitin saada palaset kasaan niin hyvin kuin mahdollista. Lopputuloksen pelastaminen oli nyt liian vaikeaa.”

Ensimmäisen päivän jälkeen kärkitulokset tekivät Jessica von Bredow-Werndl ja TSF Dalera Saksasta (84,379%), Kyra Kyrklundin valmentama tanskalainen Cathrine Dufour ja Bohemian (81.056%) ja hollantilainen Edward Gal ja Total Us (78,649%). Joukkuekilpailun tilannetta on vaikea arvioida, koska osalla maista suorituksensa on tehnyt vasta ensimmäinen kolmesta ratsukosta.

 

Kuva Equestrian Media Services / EMS

 

Henri Ruosteen kommentit Suomen Olympiakomitea

 

Kilpailua voi seurata Yle Areenasta ja TV2:lta. Kouluratsastuksen selostajana Marko Björs.

Kouluratsastuksen tapahtumapaikkana on Equestrian Park, jossa järjestettiin vuoden 1964 olympialaisten ratsastuskilpailut.

Tulokset 24.7. Equestrian Park, Tokio
Grand Prix, joukkue- ja henkilökohtainen kilpailu, tilanne ensimmäisen päivän jälkeen
1) Jessica von Bredow-Werndl / TSF Dalera, GER 84,379%
2) Cathrine Dufour / Bohemian, DEN 81,056%
3) Edward Gal /Total Us, NED 78,649%
…26) Henri Ruoste / Kontestro Db, FIN 65,674%

Tulokset ensimmäisen päivän jälkeen: LINKKI


Henri Ruoste

s. 1982
Puoliso saksalainen Senta Kirchhoff, yksi lapsi
Seura Turun Seudun Ratsastajat
Talli Gut Bertingloh, Menden, Saksa
Maailmanlistalla 38. sijalla hevosella Kontestro Db.

 

Kontestro Db

s. 2010, ruuna
isä Contendro I, emä Ester Db, emänisä Cassini II
Hevosen kasvattajat Ronny ja Ria de Beule-van Holle ja omistajat Conquestrean JEA, Equeco GmbH ja Henri Ruoste

 

Ruosteen arvokilpailuedustus:
15. EM Rotterdam, 2019, Rossetti
28. EM Herning, 2013, Jojo AZ

 

Henri Ruoste hankki kouluratsastuksessa maapaikan 31.12.2019. Valittiin Tokion olympialaisiin 9.3.2021.

Hän ratsasti helmikuussa 2021 CDI5* Dohassa Grand Prix -vapaaohjelman suomenennätystuloksen 81,265 % hevosellaan Kontestro DB. Ratsukon Grand Prix´n ennätystulos on 75.348 %.

 

Ruosteen kansainväliset kilpailutulokset: LINKKI 
FEI:n sivut Ruosteesta: www.fei.org/bios/Person/10010716/Henri_RUOSTE/1
Ruosteen omat kotisivut: www.ruoste-dressage.com

Kuva Equestrian Media Services / EMS.

 

Tokion olympialaisten kouluratsastuksen aikataulu

Aikaero Japaniin on -6 tuntia.

Sunnuntai 25.7. klo 11.00-16.15 (17.00- 22.15 paikallista aikaa)
Grand Prix joukkue- ja yksilökilpailu päivä 2. (30 ratsukkoa)

 

Tiistai 27.7. klo 11.00-16.15 (17.00- 22.15 paikallista aikaa)
Grand Prix Special - joukkuekilpailun finaali (24 ratsukkoa)
Joukkuekilpailun mitalien jako

 

Keskiviikko 28.7. klo 11.30-15.00 (17.30-21.00 paikallista aikaa)
Kouluhevosten eläinlääkäritarkastus
Henkilökohtainen finaali - Grand Prix Freestyle (18 ratsukkoa)
Henkilökohtaisten mitalien jako
 

Lisätietoa

Ratsastajainliiton Tokio 2020 -sivusto: www.ratsastus.fi/tokio-2020/
FEI:n Tokyo 2020 -sivusto: www.fei.org/events/tokyo-2020-olympic-games
Tokion olympialaisten kotisivu: Tokyo 2020 Olympics - Home of the Next Summer Games

Lähtölistat ja tulokset: LINKKI
Tutustu Suomen olympiajoukkueeseen: b6f8d703-tokio2020-joukkue-esite_lowres.pdf (olympiakomitea.fi)

 

Yle lähettää kattavan paketin ratsastusta Tokiosta suorana Yle Areenassa sekä TV2:ssa

Areenan ja TV2:n lähetykset
- suluissa TV2 alustava suunnitelma, muutokset mahdollisia ja tilanne elää päiväkohtaisesti
- ajat Suomen aikaa

Kouluratsastus
- selostaja Marko Björs
su 25.7. klo 11.00-16.15 (TV2 live suunniteltu 11.30-12.30)
ti 27.7. klo 11.00-16.40 (TV2 suunniteltu kooste 16.30-1800)
ke 28.7. klo 11.30-15.25 (TV2 päivällä mahdollisesti liveä, koostelähetys klo 17.00-18.00)

Kenttäratsastus
- selostaja Kati Hurme
31.7. klo 22.00 kouluratsastuksen 2. päivä, kooste TV2-kanavalla
1.8. klo 1.45-5.10 maasto, (TV2 osin suorana, koostelähetys klo 22)
2.8. klo 11.00-16.25 (myös TV2 suorana iltapäivällä)

Esteratsastus
- selostaja Markus Backlund
3.8. mukana TV2 koostelähetyksessä klo 22.30, henkilökohtainen karsintakilpailu
4.8. henkilökohtainen finaali klo 13.00-15.40 (TV2 live 14.30-15.30)
7.8. joukkuefinaali klo 13.00-15.30 (TV2 livessä ratkaisun hetket)

Kuva Equestrian Media Services / EMS.