Piia Pantsu 13. Paussa ennen maasto-osuutta

1.6.2010

Piia Pantsu on Ypäjä Karusolla 13. sijalla kouluratsastusosuuden jälkeen kovimman tason kansainvälisessä kenttäkilpailussa Paussa, Ranskassa. Johdossa on Iso-Britannian Pippa Funnel hevosella Ensign.

Pippa Funel ja Ensign, kuva PSV / Jean Morel.

Funnel on ollut jo pitkään yksi kenttäratsastuksen hallitsevia nimiä, hän ratsasti Ateenan olympialaisissa pronssille ja otti EM-kultaa vuosina 1999 ja 2001. Toista sijaa pitää Australian Matt Ryan hevosella Bonza Puzzle ennen Ranskan Nicolas Touzaintia hevosella Hildago De L'ile.

Kilpailu käydään muutoinkin erittäin kovassa seurassa. Pantsu jätti kouluosuudella taakseen mm. hallitsevan maailmanmestarin, Zara Phillipsin, jonka oli tyytyminen Red Baronillaan 15. sijaan pykälää ennen maanmiestään Mary Kingia, tuoretta EM-hopeamitalistia.

Paun kenttäkilpailu on neljän tähden koitos, samalla tasolla kilpaillaan myös olympialaisissa ja maailmanmestaruuksissa. Tänä vuonna koko maailmassa järjestetään vain kuusi neljän tähden kilpailua, yksi niistä oli legendaarinen Badminton, jonka Pippa Funnel on voittanut kolmesti.

Kilpailu jatkuu maastorataesteillä huomenna lauantaina ja ratkaistaan rataesteillä sunnuntaina. Erittäin vaativan maastoesteradan pituus on 6365 metriä ja sen aikana ylitetään 30 estettä noin 45 hypyllä, miniminopeus etenemiselle on 570 metriä minuutissa.

Pantsun tavoitteena Paussa on saada olympiakvaali Hong Kongiin, missä kilpaillaan Pekingin kesäolympialaisten ratsastuslajeissa. Suoritettuaan nyt kouluradan hyväksytysti, Pantsun on selvittävä maastoesterata alle 20 virhepisteellä ja 120 sekunnin marginaalilla enimmäisaikaan, joka on 11 minuuttia 10 sekuntia. Rataesteiltä saa tulla enintään 4 pudotusta eli enintään 16 virhepistettä. Onnistuminen vaaditaan jokaisella osa-alueella.

Olympialaisten kenttäratsastukseen pääsee mukaan kymmenen maan joukkueiden ohella 25-35 yksittäistä ratsukkoa. Olympiapaikoista kamppaillaan FEI:n erillisessä olympiarankingissa, joka umpeutuu toukokuun alkuun mennessä.

Pantsulla on listalla vasta yksi tulos, toinen sija maailmancupin osakilpailusta Puolan Strzegomissa heinäkuun alussa, joten Pausta haussa olevat rankingpisteet ovat hänelle kvaalin ohella kullan arvoisia. Pau on tämän vuoden viimeinen olympialaisten rankingkisa Euroopassa, mikä pistää ratsastajalle kovat paineet onnistua. Seuraavat mahdollisuudet koittavat vasta kevätkaudella.

CCI**** PAU, 26.-28.10.2007
Kilpailun aikataulu, ajat Ranskan aikaa
Lauantai 27.10. klo 13.30-17.30 - Kestävyyskoe
Sunnuntai 28.10. klo 15-16.30 - Rataestekoe

Tulokset koulukokeen jälkeen muutettuna virhepisteiksi, lähti 35 ratsukkoa:
1) Pippa Funnell / Ensign, GBR 41.6 
2) Matt Ryan / Bonza Puzzle, AUS 42.2 
3 ) Nicolas Touzaint / Hildago De L'ile, FRA 42.4 
…13) Piia Pantsu / Ypäjä Karuso, FIN 49.6

Lisätietoja, täydet tulokset: www.event-pau.fr
Pantsun kotisivut: http://www.piiapantsu.fi/