Saana Nieminen ja Linda Lampinen lähtevät huomenna 120 km MM-matkalle

1.9.2023

Saana Nieminen ja Linda Lampinen osallistuvat 2.9. matkaratsastuksen nuorten ja junioreiden maailmanmestaruuskilpailuihin Castelsagrat´ssa, Ranskassa. Joukkueenjohtajana ja valmentajana on kokenut arvokisaratsastaja Alina Huovinen Garcia.

Saana Nieminen ja Linda Lampinen.

 

Viimeiset päivät ennen kisaa on menty ”sormet ristissä ja odotettu kisapäivää”. Ratsukot ovat perillä Castlesagrat´ssa, ja Suomen joukkue osallistui eilen avajaisseremoniaan.

”Saana lähtee hakemaan hyvää kisaa ja kokemusta, ei niinkään tulosta. Lindan kanssa katsotaan, valmistautuminen ei ole mennyt ihan toivotulla tavalla, mutta ”Ella” on hyvä hevonen ja Linda taitava ratsastaja”, kertoo Alina Huovinen Garcia.

”Tänne on luvassa sateita, ja se tarkoittaa, että reitillä on mutaa ja asfalttia, sekä mäkiä eli nousuja ja laskuja.”

Koko Suomen tiimi.

Sastamalainen Nieminen, 18, sijoittui vuosi sitten nuorten ja junioreiden EM-kilpailussa 10:nneksi hevosella O Bajan Batla. Ratsukko voitti vuoden 2022 valiomerkin Suomessa, ja Nieminen palkittiin kakkostilasta nuorten matkaratsastajien kansainvälisellä maailmanlistalla. Nyt kisakumppanina on Huovinen Garcian omistama 12-vuotias tamma Shagya Buzavirag.

17-vuotias Lampinen Jämsäkoskelta on arvokisojen ensikertalainen. Hän ratsastaa isoäitinsä Ritva Lampisen kasvattamalla ja omistamalla 10-vuotiaalla tammalla La Esperanzalla.

Nuoret matkaratsastajat lähtevät lauantaiaamuna klo 7.00 paikallista aikaa 120 km kisamatkalle lämpimässä ja sateisessa säässä. Kilpailumatka on jaettu neljään 28-34 kilometrin pituiseen osuuteen, joiden lopussa on aina eläinlääkärin suorittama hevostarkastus. Vain hyväkuntoinen, terve ja virkeä hevonen saa jatkaa kilpailua.

Sekä kestävyyttä että nopeutta vaativa matkaratsastus on yksi ratsastuksen vanhimmista kilpalajeista ja kansainvälisesti suosittu ja arvostettu laji. Sekä hevosen että ratsastajan tulee olla erittäin hyväkuntoisia. Tunteja kestävässä, maratoniin verrattavissa olevassa kilpailussa nesteytys ja hevosen viilentäminen ovat tärkeässä roolissa. Ratsukoilla onkin omat huoltojoukot matkan varrella ja tauoilla.

 

2.9. Matkaratsastus CH M Y,J-E 120 km, Castelsagrat, Ranska
Suomen joukkue
Saana Nieminen – Shagya Buzavirag
Linda Lampinen – La Espenranza
Joukkueenjohtaja Alina Huovinen Garcia