EEF vuosikokous Dublinissa– yhteisiä tavoitteita ja Suomen ääni kuuluviin
23.9.2026
Edustin Suomen Ratsastajainliittoa European Equestrian Federationin eli EEF vuosikokouksessa Dublinissa 22.9.2026 Horse Sport Irelandin isännöimänä. EEF 40 jäsenliitosta 38 oli edustettuna.
Kokous vahvisti näkemystäni siitä, että monet Suomessa käsittelemämme kysymykset ovat yhteisiä koko Euroopassa. Ratsastuksen harrastajapohjan vahvistaminen, ratsastuskoulujen ja talliyrittäjien toimintaedellytykset, hevosten hyvinvointi sekä avoin hallinto nousivat keskusteluissa keskeisiksi.
Suomen kannattaa olla mukana vaikuttamassa näihin asioihin. Kansainväliset linjaukset vaikuttavat myös meidän arkeemme, ja Suomen erityispiirteet tulevat huomioiduiksi vain, jos tuomme ne itse esiin. Samalla yhteistyö tarjoaa tietoa, osaamista ja kumppaneita yhteisten tavoitteiden edistämiseen.
Päätökset ja talous
Vuosikokous vahvisti EEF tilinpäätöksen sekä hyväksyi seuraavan talousarvion ja toimintasuunnitelman. Kesäkuun 2026 lopussa päättyneen tilikauden kokonaistulot olivat noin 1,8 miljoonaa euroa ja ylijäämä noin 200 000 euroa. Oma pääoma oli noin miljoona euroa.
Kokous päätti yksimielisesti siirtyä kalenterivuoden mukaiseen tilikauteen. Siirtymävaiheen seuraava tilikausi on poikkeuksellisesti 18 kuukautta.
EEF puheenjohtajaksi kaudelle 2026-2030 valittiin Quentin Simonet Ranskasta. Hallitukseen valittiin Philine Ganders-Meyer Saksasta, Emil Flam Norjasta ja Marilena Mladin Romaniasta.
Harrastamisen perusta ja hevosen asema
Keskusteluissa korostui tarve panostaa ratsastuksen ruohonjuuritasoon ja saavutettavuuteen. Huippu-urheilu on tärkeä osa lajia, mutta sen tulevaisuus rakentuu laajan ja elinvoimaisen harrastajapohjan varaan.
Pidän tärkeänä, että tämä näkyy myös liiton päätöksenteossa. Ratsastuskoulujen, talliyrittäjien, seurojen ja harrastajien toimintaedellytykset vaikuttavat siihen, miten lajin pariin pääsee ja miten siinä voi jatkaa. Saavutettavuus tarkoittaa käytännössä muun muassa kustannuksia, etäisyyksiä ja mahdollisuutta päästä hevosten lähelle.
Myös hevosenpidon tarvitsema tila ja tulevat olosuhdehaasteet edellyttävät ennakointia. Suomessa tämä tarkoittaa esimerkiksi vaikuttamista siihen, että tallit, ratsastusalueet ja turvalliset kulkureitit huomioidaan kuntien maankäytössä.
Lajin yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä eli sosiaalisesta lisenssistä keskusteltaessa keskeinen viesti oli ennakoivan toiminnan tarve. Jos osallistumme keskusteluun vasta puolustautuessamme, olemme myöhässä. Meidän tulee itse kertoa hevosen arvosta liikunnan, hyvinvoinnin, kasvatuksen ja yhteisöllisyyden lähteenä.
Viestinnän on perustuttava tekoihin. Hevosten hyvinvoinnin tulee näkyä päivittäisessä toiminnassa, ja epäkohtiin on pystyttävä puuttumaan rohkeasti. Näen, että luottamusta rakennetaan juuri avoimuudella ja kyvyllä kehittää omaa toimintaa.
Palvelevat liitot ja Euroopan kilpailukyky
Hallinnon läpinäkyvyys, oikeudenmukaisuus ja liittojen toimintakyky olivat keskeisiä teemoja. Näkemys liittojen tehtävästä tuottaa jäsenilleen aitoa arvoa nousi vahvasti esiin. Sama odotus on noussut esiin Suomessa: jäsenten tulee tietää, mitä liitto tekee, mihin varoja käytetään ja millä perusteilla päätöksiä tehdään.
Myös EEF ja FEI hallintokulttuuria on kehitettävä avoimemmaksi ja palvelevammaksi. Kaikkien jäsenliittojen äänen tulee kuulua niiden koosta riippumatta.
EEF haluaa tarjota kansallisille liitoille nykyistä enemmän konkreettisia palveluja esimerkiksi koulutusten ja osaamisen jakamisen muodossa. Pidän tätä hyödyllisenä suuntana myös Suomelle. Yhteisen asiantuntemuksen hyödyntäminen voi parantaa toimintamme laatua ja säästää rajallisia resurssejamme.
Samalla tavoitteena on vahvistaa Euroopan kilpailukykyä tilanteessa, jossa erityisesti Aasian ja Lähi-idän vaikutus lajiin kasvaa. Euroopalla on vahvaa osaamista ja mahdollisuus näyttää esimerkkiä hevosten hyvinvoinnissa, koulutuksessa, hallinnossa ja yhteisissä standardeissa. Tämä asema edellyttää kuitenkin jatkuvaa uudistumista ja sitä, että toimimme itse esittämiemme periaatteiden mukaisesti.
Pohjoismainen ja baltialainen yhteistyö
Keskustelin kokouksen yhteydessä erityisen tiiviisti Pohjoismaiden ja Viron ratsastajainliittojen edustajien sekä Ukrainan edustajan kanssa. Muut Baltian maat eivät olleet paikalla.
Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteinen kanta on, ettei FEI tule sallia venäläisten ratsukoiden osallistumista FEI alaiseen toimintaan eikä FEI alaisten kilpailujen järjestämistä Venäjällä.
Suomen aktiivinen osallistuminen tämän kannan edistämiseen on tärkeää. Yhteistyössä pystymme vaikuttamaan vahvemmin kuin yksin, ja suorat keskusteluyhteydet auttavat yhteisten tavoitteiden viemisessä eteenpäin.
Sain myös kutsun osallistua Tallinna Horse Show’hun lauantaina 4.10 ja jatkaa siellä keskustelua yhteisistä tavoitteista ja yhteistyömahdollisuuksista Viron liiton kanssa.
Näkökulmat Suomen työhön
Vien kokouksesta hallituksen keskusteluun erityisesti harrastamisen perustan vahvistamisen, hevosen yhteiskunnallisen arvon esiin tuomisen sekä jäsenille tuotettavan hyödyn. Talouden ja hallinnon tulee tukea näitä tavoitteita ja mahdollistaa pitkäjänteinen toiminta.
Myös kansainvälisen osallistumisen on oltava tavoitteellista ja kustannuksiltaan harkittua. Sen hyöty syntyy siitä, että pystymme vaikuttamaan Suomea koskeviin asioihin ja hyödyntämään saatua tietoa sekä yhteistyösuhteita kotimaassa. Jäsenistölle on kerrottava selkeästi, mitä asioita edistämme ja mitä yhteistyöllä saadaan aikaan.
Sonja Lesch
Puheenjohtaja
Suomen Ratsastajainliitto
Ajankohtaista
- 21.9.2026Hujo käsitteli talouden sopeuttamistoimia – nykyiset kapteeni- ja valmentajasopimukset katkaistaan syyskuun lopussa
- 18.9.2026SRL hallituksen kokous 17.9.2026
- 18.9.2026Arvokilpailuvalintoja, nuorten hevosten MM, kenttäratsastus
- 18.9.2026Pararatsastuksen luokittelutilaisuus 27.-28.11.
- 17.9.2026Ympäristöopas kilpailujärjestäjille julkaistu
- 16.9.2026Tule mukaan Working Equitation -tuomarikoulutukseen 16. - 17.10.2026
- 14.9.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 38
- 11.9.2026SRL:n hallitus kokoontui – talouden tasapainottaminen työn keskiössä
- 9.9.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 37
- 9.9.2026Hevoset valtaavat keskisuomalaiset museot vuonna 2027