Pararatsastus

Avointa, esteetöntä ja elämyksellistä liikuntaa.

Lajina ratsastus on kaikille samanlainen: Erityisryhmien ratsastuksessa eli pararatsastuksessa ratsastuslajia ei muuteta, mutta opetus, varusteet ja olosuhteet voidaan järjestää tilanteen mukaan sopiviksi. Tavoitteena on tukea ratsastajaa erilaisilla toimintatavoilla ja apuvälineillä siten, että ratsastaminen onnistuu turvallisesti ja ratsastaja voi kehittyä omien mahdollisuuksiensa mukaisesti. Ratsastus- ja hevostaitojen opettelemisen rinnalla tulevat mielenvirkistys ja kunnon kohottaminen. Ratsastus voi olla kunto-, hyöty- tai terveysliikuntaa. Myös valmentautuminen ja kilpaileminen on mahdollista aina huippu-urheilutasolle ja Paralympialaisiin asti.

Pararatsastus on ollut osana Suomen Ratsastajainliiton (SRL) toimintaa vuodesta 1992 ja Kansainvälisessä Ratsastajainliitossa (FEI) vuodesta 2006. Kehitysvammaisten ratsastajien omat kilpailut siirtyivät SRL:on vuonna 2011. Kansainvälinen Special Olympics -toiminta kuuluu Suomen Paralympiakomitealle.

Lisätietoja

Lajitietoa löytyy näiltä pararatsastuksen verkkosivuilta. Vasemmasta reunasta löytyville sivuille ja niiden alasivuille on koottu tietoja eri osa-alueista. Kansainvälisten kilpailuiden sekä SM-kilpailuiden tiedotteet löytyvät SRL:n etusivun uutisista.

Pararatsastuksen kilpailu- ja valmennuskalenteri löytyy KIPA-kilpailupalveluohjelmasta TÄÄLTÄ

SRL:n pararatsastuskomitea ylläpitää "SRL pararatsastus" Facebook-ryhmää (www.facebook.com/groups/SRLpararatsastus). Ryhmän kautta tiedotetaan pararatsastuksen ajankohtaisista asioista ja siellä on mahdollisuus keskustella, ideoida ja vaihtaa ajatuksia lajiin liittyen. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan!