Eläinten avuksi –apuraha myönnettiin kilpahevosten hyvinvoinnin tutkimukseen
7.10.2019
Eläinten hyvinvoinnin tutkimukseen suunnattu apuraha myönnettiin tänä vuonna hevosten kuolainten aiheuttamien vammojen selvitykseen. Apurahan myöntäjä on Juliana von Wendtin säätiö - tieteen edistämiseksi ilman eläinkokeita.
Eläinlääkäri Kati Tuomolan hankkeelle myönnettiin 2000 euron tuki.
Tuomola valmistelee eläinlääketieteellistä väitöskirjaansa Helsingin yliopistossa.
Tuomola on selvittänyt ravihevosten suuvaurioita. Hevosen suussa olevia vammoja ei useinkaan pysty ulkoapäin huomaamaan. Vasta suun avaamalla paljastuvat kuolainten jättämät ruhjeet. Hevosen kokemusta ajossa ja ratsastuksessa ei vielä ymmärretä riittävästi, eikä myöskään erilaisten kuolainten terveysvaikutuksia tunneta. Hankkeen edetessä seurataan myös ratsuhevosten kuolainvaurioita kenttäratsastuskilpailujen yhteydessä.
Hevosia pidetään luotettuina ystävinä ja arvokkaina urheiluvälineinä.
Hevosen suuhun laitettavat kuolaimet ovat yleinen keino hallita isokokoista eläintä. Tuomolan tutkimus on antanut ensimmäisiä viitteitä kuolainten kivuliaista vaikutuksista. Tutkimuksen avulla ohjastajat ja valmentajat voisivat valita sopivan kuolaimen ja oppia käyttämään niitä hevosta vahingoittamatta.
Kuolaimiin liittyvät vauriot ovat hevosten hyvinvointia vaarantava tekijä. Hevosilla kilpaillaan rahapalkinnoista ja ravihevoset ovat mukana vedonlyönnissä. Tietämys vaurioista on tärkeää, jotta niitä voitaisiin ennaltaehkäistä ja parantaa kilpailevien hevosten hyvinvointia.
Ajankohtaista
- 15.1.2026Ratsastajainliiton organisaation valtakunnalliset työryhmät 2026
- 14.1.2026Ratsastajana ja hevosalan osaajana Omniaan
- 13.1.2026Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 9.1. päätöksiä
- 13.1.2026Hevosalan yhdistänyt Hevosgaala pitää välivuoden vuonna 2026
- 12.1.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 3
- 8.1.2026Saana Nieminen edelleen korkeimmalla ratsastuksen maailmanlistoilla
- 8.1.2026Pararatsastuksen lajiseminaari 15.1.
- 8.1.2026Hevosten hyvinvoinnin valvonta -ohje julkaistu
- 7.1.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 2
- 2.1.2026Seuran SRL-jäsen, olethan jo käynyt Jäsenhuoneessa?