Heli Kivimäki-Mannerista Hevosopiston toimitusjohtaja

29.11.2021

Ypäjän Hevosopiston toimitusjohtajaksi on valittu järvenpääläinen maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja MBA (University of Wales) Heli Kivimäki-Manner, 50. Hän toimii parhaillaan hautomokonserni DanHatch Finlandin toimitusjohtajana, ja on aiemmin toiminut eläinlääkintä- ja maatalous- ja rautakauppaliiketoiminnan parissa. 

Uuden toimitusjohtajan valinnassa mukana ollut Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto pitää valintaa onnistuneena.

”Olen tyytyväinen lopputulokseen. Tulevalla toimitusjohtajalla on vahva tausta johtajana ja työhönsä relevanttia kokemusta maatalouden alalta. Hänellä on myös hyvä talousalan työkokemus. Kivimäki-Manner on lisäksi toiminut hevosalan luottamustehtävissä”, Jukka Koivisto toteaa.

”Uskon, että uudessa työssäni riittää haasteita mutta odotan innolla tulevaa ja sitä, että pääsemme aloittamaan työt”, Heli Kivimäki-Manner iloitsee.

”Hakiessani paikkaa ajattelin, että tunnen hevosalan riittävän hyvin ja lisäksi minulla on kokemusta ja annettavaa liiketoiminnan kehittämiseen. Toimitusjohtajana haluan toimia strukturoidusti ja haluan että minulla on mutkaton keskusteluyhteys henkilökunnan kanssa. Koen toimitusjohtajan olevan ikään kuin valmentaja, joka luotsaa porukkaa yhteiseen suuntaan. Asioita tehdään yhdessä yhteisen päämäärän eteen.”

Kivimäki-Manner on hevosharrastaja ja kasvattaja. Hän on tällä hetkellä Suomenratsujen ry:n hallituksen jäsen ja Suomen Hippos ry:n suomenhevosoriiden lausuntoryhmän jäsen. Hän aloittaa uudessa tehtävässään ensi vuoden alussa.