Hevosten koronavirusta liikkeellä – virus leviää ulosteiden välityksellä
17.1.2022
Hevostalleilla on liikkeellä hevosten koronavirusta (ECoV), joka kuluu koronavirusten ryhmään. ECoV ei tartu ihmisiin eikä muihin eläinlajeihin. Virus aiheuttaa hevoselle yleisimmin suolistotulehduksen, mutta vakavammatkin komplikaatiot ovat mahdollisia.
Taudin yleisimpiä oireita ovat syömättömyys, väsymys ja kuume. Myös valkosolujen määrän aleneminen on yleistä. Viidesosalla sairastuneista hevosista havaitaan ähkyä tai ripulia. Neurologisia oireita, kuten kehän kiertoa, pään painumista, koordinaatiovaikeuksia tai kouristuksia, on havaittu harvoin. Myös oireettomat infektiot ovat mahdollisia.
Tauti leviää ulosteiden välityksellä. Tartunta tapahtuu helposti suoraan ulosteen likaaman pinnan kautta tai välillisesti tallin rakenteiden, välineiden tai ihmisten käsien ja vaatteiden välityksellä. Sairastunut hevonen erittää virusta ulosteissaan 3-4 päivän kuluttua sairastumisestaan ja aina 1-3 viikon ajan.
Sairastunut hevonen on hyvä eristää. Ihmisten tulee pitää huolta käsien ja hoitotarvikkeiden pesusta, vaatteiden vaihdosta tallivierailuilla ja huolellisuudessa lannan käsittelyssä. Hevosen koronavirusta vastaan ei ole olemassa rokotetta.
Hevoseläinlääkäri Liisa Harmo muistuttaa, että kevät on erityisesti hevosten virustautien leviämisaikaa. Virukset leviävät myös pisaratartuntana. Harmo muistuttaa kaikkia huolehtimaan hyvästä hygieniasta, pidättäytymään koskemasta vieraita hevosia ja tarkkailemaan hevosensa vointia. Säännöllinen kuumeen mittaus on myös suositeltavaa. Oireista hevosta ei saa kuljettaa valmennuksiin tai kilpailuihin.
Lisätietoa Ruokavirasto
Ohjeet ulostenäytteiden ottoon
Ajankohtaista
- 13.5.2025SRL:n aluevalmennuspaikkojen haku on avattu 3.4.
- 12.5.2025Ratsastuksen viikkotiedote 20
- 12.5.2025Hevosten kilpailumatkat Pohjoismaissa ja Virossa
- 12.5.2025Suomen Ratsastajainliiton maajoukkue- ja aluevalmentajien haku 2025-2027
- 9.5.2025Kannustimet hevostallien hiili- ja ympäristöjalanjäljen pienentämiseen -webinaarin tallenne
- 9.5.2025Hevosopisto Oy:n yhtiökokous pidettiin
- 9.5.2025Vinkkejä hevostallien muovinkierrätykseen -webinaari
- 7.5.2025Ratsastuksen viikkotiedote 19
- 6.5.2025Hei urheilija - sinun äänesi on tärkeä!
- 2.5.2025"Stressi aiheuttaa vaurioita hevosen suussa"