Jokakeväiset hevosten EHV-herpesvirukset aiheuttavat kuumeilua ja muita oireita
11.3.2022
EHV-1 ja EHV-4 -herpesvirusten aiheuttamat hengitystieinfektiot ovat melko tavallisia erityisesti keväällä. Niitä on jälleen liikkeellä, ja onkin hyvä muistuttaa hyvästä käsihygieniasta ja vaatteiden, kenkien ja varusteiden puhdistamisesta tallien välillä liikuttaessa. Herpesvirukset leviävät pääasiassa pisaratartuntana, mutta voivat levitä myös sierainliman likaamien käsien, vaatteiden tai tavaroiden välityksellä. Siksi hyvä hygienia on tärkeä sairauden ehkäisemiseksi.
Varsinkin EHV-4 on erittäin yleinen ja se sairastuttaa pääasiassa nuoria hevosia. EHV-4 -infektion oireita ovat muun muassa sierainvuoto, kuume ja ruokahaluttomuus. EHV-1 voi aiheuttaa hengitystieoireiden lisäksi tiineillä tammoilla luomisia. Tyypillisesti tamma luo tällaisessa tapauksessa silloin, kun tiineys on jatkunut yli viisi kuukautta. EHV-1 aiheuttaa myös vastasyntyneiden varsojen kuolemaan johtavaa tautia.
EHV-1 -tartunta voi aiheuttaa neurologisia oireita, jotka vaihtelevat lievistä takaosan liikkeiden koordinaatiohäiriöistä raajojen täydelliseen halvaantumiseen. Vaikeimmin oireilevilla hevosilla tauti voi olla parantumaton. Viime keväinen poikkeuksellinen EHV-1 -epidemia Euroopassa johti muutamien hevosten kuolemaan. Luomiset, varsojen vakavat sairastumiset ja neurologiset oireet ovat hengitystiemuotoa harvinaisempia. Tartuntojen itämisaika on 2–8 vuorokautta.
Sipoolaisella tallilla, Nevas Gård, on todettu hermostoherpes EHV1 virukseen sairastunut hevonen. Talli tiedotti tapauksesta Facebook-sivullaan. Positiivisen näytteen antaneella hevosella nousi kuume, mutta siellä ei ole havaittu neurologisia oireita. Muilla tallin hevosilla on ollut lievemmät oireet, lämmönnousua, takajalkojen turvottelua, sierainvuotoa ja yskää.
Tallilla toimitaan hoitavan eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Talli ja sen hevoset ovat karanteenissa niin kauan, kunnes viimeinen kuumeillut hevonen on ollut kolme viikkoa terveenä.
Lisätietoa EHV-1 ja EHV-4 -viruksista Ruokaviraston sivuilla.
Ajankohtaista
- 9.9.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 37
- 9.9.2026Hevoset valtaavat keskisuomalaiset museot vuonna 2027
- 5.9.2026Olympiarahaston pääoma yli 4 miljoonaa euroa – suomalainen urheilu rakentaa omaa Kulttuurirahastoaan
- 2.9.2026TIEDOTE Afrikkalainen sikarutto: ohjeita hevosalan toimijoille tartuntavyöhykkeellä
- 1.9.2026Ratsastusterapia tutuksi -teemaviikko alkanut
- 31.8.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 36
- 25.8.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 35
- 21.8.2026Vuoden 2025 hallituksen vastaus työryhmän raporttiin 12.8.2026
- 20.8.2026Tervetuloa SRL:n jäsenhinnalla ratsastajaraveihin Vermoon 9.9.
- 20.8.2026Horse & Rider amatöörisarjan, BOWA Junioricupin Legimia Lapsiratsastajien Cupin sekä Hankkija Ponisarjan finaalit Porvoossa