Keskusteluilta ratsastuskilpailuiden järjestäjille

10.9.2022

Ylläpitääkseen ja kehittääkseen aktiivista ratsastuskilpailuiden järjestämisen kulttuuria Ratsastajainliitto järjesti 6.9. Teams-tapaamisen ratsastuskilpailuiden järjestäjille. Aiheen ajankohtaisuudesta ja merkityksestä kertoo osallistujamäärä, 98 henkilöä.

Kaiken tasoiset ratsastuskilpailut ovat tärkeitä niin Ratsastajainliitolle kuin sen jäsenille. Ratsastuskilpailujen takaa löytyy erilaisia yhteisöjä, seuroja, luottamushenkilöitä ja yritystoimintaa. Kilpailuiden järjestäminen on esimerkiksi seuroille vakiintunut varainhankinnan keino, mutta myös mahdollisuus yhdessä tekemiseen ja yhteisöllisyyteen. Monelle ratsastuksen harrastajalle ja ammattilaiselle kilpailut antavat tasoon katsomatta syyn harjoitella, haastaa itseään, hakea rajojaan sekä saavuttaa tavoitteitaan, olivatpa ne millä tasolla tahansa.

Keskusteluillan tavoitteena oli kuulla kilpailujen järjestäjien ja järjestämisesti kiinnostuneiden ajatuksia ja kerätä niistä merkittävimmät kehittämiskohteet. Keskustelun runko syntyi ilmoittautumisten yhteydessä kerätyistä toiveista aiheiksi. Keskustelua käytiin turvallisuudesta, kilpailuolosuhteista, kannattavuudesta, sääntömuutoksista, toimihenkilöistä ja vapaaehtoisista sekä kilpailukalenterista.

 

Turvallisuus puhuttaa

Keskustelu aloitettiin turvallisuudesta, joka on toiminnan keskiössä niin ihmisten kuin hevostenkin kannalta. Monet kilpailuiden järjestäjät totesivat, että sääntömääräisten eläinlääkärin ja lääkärin läsnäolot kilpailuissa tulevat väistämättä kalliiksi, jollei tehtäviin ole käytettävissä vapaaehtoisia. Käytiin keskustelua siitä, olisivatko vaatimuksia keventävät sääntömuutokset mahdollisia ilman, että turvallisuudesta tingittäisiin.

Ratsastajainliiton suuntaan esitettiin toive mahdollisesta yhteistyökumppanista, jonka palveluja hyödyntämällä kilpailujen järjestäjät voisivat päästä kustannuksiltaan edullisempaan ratkaisuun. Lisäksi esille tuotiin huoli erityisesti estekilpailuiden verryttelyjen turvallisuudesta.

 

Myös hiekka- ja nurmipohjat sopivat kilpailemiseen

Kilpailupaikkojen olosuhteet puhuttavat niin urheilijoita kuin kilpailuiden järjestäjiäkin. Menestyäkseen ratsastus tarvitsee laajan harrastajapohjan, jonka tarpeisiin olisi pystyttävä järjestämään myös matalamman tason kilpailuja. Samalla ratsastajien esittämät vaatimukset olosuhteista kasvavat. Pienempien kilpailun järjestäjien on vaikea vastata kasvaviin vaatimuksiin. Tärkeänä nähtiin, että kaiken tasoisilla kilpailuilla säilyy olemassaolon edellytykset.  Tähän keskusteluun on saatava mukaan myös urheilijat ja valmentajat. Keskustelussa todettiin, että silti kaikkien kilpailupaikojen olosuhteiden ja kaluston tulee olla hyvällä ja turvallisella tasolla. Lisäksi peräänkuulutettiin ratsastuskenttien monipuolista hyödyntämistä, mukaan lukien nurmi- ja hiekkapohjaiset kentät.

 

Kilpailujen järjestämisen pitäisi tuoda voittoa, ei tappiota

Keskustelijat olivat huolissaan kilpailujen järjestäjien kustannuksista ja toiminnan kannattavuudesta. Yleisesti todettiin, ettei kustannusten nousua voi suoraan siirtää osallistujamaksuihin. Keskustelussa nostettiin esiin kilpailuiden järjestämistä matalammalla tasolla ilman rahapalkintoja tai palkintojen suhteuttamista kilpailun osallistujamäärään.

Ratsastajainliiton vuokrattavissa olevan kaluston hinta ja etenkin sen rahtikulut aiheuttivat runsasta keskustelua. Kauempana Etelä-Suomesta sijaitsevat järjestäjät kokivat alueellista eriarvoisuutta. Helppoja vastauksia kannattavuuden parantamiseksi ei löytynyt.

 

Sääntömuutoksia perusteltava paremmin

Sääntömuutoksista varmasti eniten puhutti tämän vuoden sääntöuudistus, jossa aikaratsastuksesta luovuttiin 90 cm ja sitä alemmissa luokissa. Tämän muutoksen koettiin parantaneen ratsukoiden turvallisuutta, mutta toisaalta mahdollisesti karsineen lähtijämääriä matalan tason luokissa. Keskustelussa todettiin, että sääntömuutosta voitaisiin perustella ratsastajille vielä paremmin ja viestiä sen tarkoituksesta tehokkaammin. Varsinkin pienillä kilpailun järjestäjillä oli huoli tulevaisuudesta, jos osallistujamäärät vielä laskevat.

Lisäksi todettiin, että osa sääntömuutoksista aiheuttaa kilpailuiden järjestäjille lisäkustannuksia. Pienten lajien edustajat ja matalamman tason kilpailuiden järjestäjät toivoivat, että sääntöjä voitaisiin tarkastella toimihenkilöiden määrän vaatimuksen näkökulmasta.

 

Toimihenkilöistä on pidettävä huolta

Toimihenkilöt ja vapaaehtoiset mahdollistava ratsastuskilpailuiden järjestämisen. Keskustelussa kiinnitettiin huomioita siihen, että toimihenkilölisenssin suorittaneet ovat jakautuneet alueellisesti epätasaisesti, ja osa toimihenkilölistalla olevista ei toimi aktiivisesti. Pohdittiin, tulisiko toimihenkilöiden olla mukana tietyssä määrässä kilpailuja, jotta oikeudet säilyisivät. Lisäksi toivottiin, että eri lajien lisenssikoulutukset olisivat selkeästi eriytettyjä. Keskusteluun nostettiin myös toimijoiden käyttäytyminen ja kaikkien toimihenkilöiden työn kunnioittaminen.  Kohteliaat käytöstavat luovat yhteisön, johon halutaan kuulua. Huutaminen ja toisten haukkuminen ei kuulu kilpailuissa sallittavaan käytökseen.

 

Keskustelu tilaisuudessa oli vilkasta, ja muun muassa kilpailukalenteriin liittyviä kysymyksiä ehdittiin vain sivuta. Todettiin, että eri lajien välillä on eroja kilpailukalenterin suunnittelussa. Kenttäratsastuksen kilpailukalenterin suunnittelussa kenttäkomitea käy aktiivista keskustelua kilpailunjärjestäjien kanssa, jotta kilpailukalenterista tulee lajia palveleva. Esteratsastuskilpailuiden järjestäjät puolestaan kokivat, että kilpailujen päällekkäisyys syö osallistujia. Yhteisesti todettiin, että kilpailukalenteriin liittyviin kysymyksiin tulee vielä palata lajikohtaisesti.