Marraskuun kuukauden vapaaehtoinen sponsored by Back on Track: Mari Lieskoski

17.11.2022

Ratsastajainliitto palkitsee syksyllä 2022 kerran kuukaudessa yhden monista ratsastusyhteisössä ansioituneista vapaaehtoisista luottamus- ja/tai toimihenkilöistä Kuukauden vapaaehtoinen sponsored by Back on Track -palkinnolla. Vapaaehtoiset ovat lajimme suola ja elinehto, jota ilman ratsastus ei olisi samanlaisena olemassa. Marraskuun kuukauden vapaaehtoinen on Mari Lieskoski Tähtiseura Luhtajoen Ratsastajista ja Etelä-Suomen aluejaostosta.

Marraskuun kuukauden vapaaehtoinen on Mari Lieskoski. Kuva palkitun kotialbumista: Aada Hannula

 

”Minulla ratsastuksen seuratoiminta lähti alkujaan liikkeelle oman pojan ratsastusharrastuksesta. Vilkkaana poikana hänen oli tosi vaikea osallistua mihinkään harrastukseen. Kaverin vinkistä päätettiin kokeilla ratsastusta, ja samassa huomasin seisovani kentän laidalla aivan haltioituneena siitä, että siellä se istuu, hymy huulilla ja aivan rauhassa. Näin musta tuli kentänlaidalla seisova poniäiti. Tässä uudessa roolissa poniäitinä autoin tallilla muitakin lapsia, sillä olin itse lapsena käynyt tallilla hoitamassa hevosia. Tuolloin elettiin sellaisia vuosia, että mulla ei ollut mahdollista ratsastaa, mutta nautin täysin sydämin ponien ja aasin hoitamisesta. No, joka tapauksessa, sieltä kentän laidalta minut houkuteltiin mukaan Luhtajoen Ratsastajien toimintaan ja lopulta jopa hevosen selkään. Olen siis toiminut kauemmin seuratoimijana seurassa kuin ratsastanut. Ehkä omasta taustasta johtuen koen, että meillä on ratsastusyhteisössä mahdollisuus tarjota monenlaista muutakin harrastamista hevosten kanssa, kuin ratsastaminen.

 

Ehkä omasta taustasta johtuen koen, että meillä on ratsastusyhteisössä mahdollisuus tarjota monenlaista muutakin harrastamista hevosten kanssa, kuin ratsastaminen.

 

Olen osallistunut vapaaehtoistoimintaan koko aikuisikäni ajan; toiminut Yhden Vanhemman Perheiden liitossa hallituksessa sekä erilaisissa yhdistyksissä. Toisille antaminen ja yhdessä järjestäminen on iso osa minun elämääni. Kaikkiin näihin vapaaehtoisuuksiin, ratsastus mukaan lukien, on liittynyt lapset ja nuoret. Ajattelen vähän sellaisella ”kylä kasvattaa” -mentaliteetilla tätä, kaikkien meidän seuran aikuisten tehtävänä on omalla esimerkillä ja nuorten ohjaamisella kasvattaa nuorista upeita aikuisia. Se tarkoittaa, että me olemme niitä luotettavia aikuisia, joihin voi tarvittaessa nojata tai antaa mahdollisuus rymistää täysiä päin niitä rajoja, joita me ollaan asetettu. Meidän tehtävänä on luoda nuorille mahdollisuuksia onnistua ja epäonnistua. Mahdollisuuksia kokeilla omia rajoja ja taitoja selvitä omista tunteista. Näitä harjoitellaan mm. kilpailuissa, heppakerhoissa ja muissa seuran toiminnoissa. Lapset ja nuoret liittyvät vahvasti myös työelämääni, jossa työskentelen sosiaalialan avopalveluissa ja osan työviikostani teenkin sosiaalipedagogista hevostoimintaa.

Olen toiminut Luhtajoen ratsastajissa kahdeksan vuotta, niistä suurimman osan puheenjohtajana. SRL:n Etelä-Suomen aluejaostossa (ESRA) olen toiminut neljä vuotta. Ensin nuorisovastaavana, jonka aikana perustimme nuorisotiimin ja nyt viimeisen vuoden seura- ja harrastevastaavana. Olen iloinen niistä ihmisistä, jotka olen elämääni saanut ratsastuksen vapaaehtoistoiminnan kautta niin seurassa kuin aluejaosossakin.

 

Vapaaehtoistoiminta on antanut ja antaa todella paljon. Olen saanut osallistua monenlaisiin koulutuksiin ja olen saanut paljon uusia taitoja niiden ansiosta. Olen saanut uskomattoman hyviä ystäviä ja kavereita, sekä tunteen, että kuulun tähän meidän heppajengiin.

 

Vapaaehtoistoiminta on antanut ja antaa todella paljon. Olen päässyt moneen erilaiseen kisaan mukaan, niin toimitsijana, kuin katsojana. Vapaaehtoistoiminnan myötä olen matkustellut, saanut järjestää ja osallistua moniin tapahtumiin. Olen saanut osallistua monenlaisiin koulutuksiin ja olen saanut paljon uusia taitoja niiden ansiosta. Olen saanut uskomattoman hyviä ystäviä ja kavereita, sekä tunteen, että kuulun tähän meidän heppajengiin. Olen päässyt tutustumaan erilaisten tallien ja seurojen toimintaan. Erityisen paljon saan kuitenkin siitä, että saan olla osa näiden lasten ja nuorten kasvussa.  Opettaa heille eläimistä ja luonnosta välittämistä, vastuullisuutta, yhdessä tekemistä ja ehkä antaa muutaman evään edessä olevaan elämään.”

 

Mari Lieskoski

Luhtajoen Ratsastajista ja SRL:n Etelä-Suomen ratsastusjaostosta

 

 

 

Mari Lieskosken vapaaehtoistausta:

8 vuotta Luhtajoen Ratsastajat ry, puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, taloudenhoitaja, nuorisovastaava, sennutyöryhmä

4 vuotta SRL Etelä-Suomen ratsastusjaosto, nuorisovastaava, seura- ja harrastevastaava.

1v. Joensuun yksinhuoltajat ry, hallituksen jäsen

6 vuotta Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry, hallituksen jäsen

8 vuotta Eriparivanhemmat ry, tapahtumavastaava, taloudenhoitaja, varapuheenjohtaja, puheenjohtaja, sihteeri, nettipalstan valvoja, tukihenkilö

 

Kuukauden vapaaehtoinen sponsored by Back on Track -palkinto on Suomen Ratsastajainliiton valitseman vapaaehtoisen toimijan palkitseminen. Palkinto annetaan yhteistyössä Ratsastajainliiton yhteistyökumppani Back on Trackin kanssa. Ratsastajainliitto ja Back on Track jakavat toimintansa arvoissa vapaaehtoistoiminnan arvostamisen ja ratsastusyhteisön yhteisöllisyyden tukemisen. Palkittu vapaaehtoinen palkitaan Back on Track -lahjakortilla ja hän saa Kuukauden vapaaehtoinen sponsored Back on Track -diplomin.