Missä mennään HIHS 2019? 12 tiivistä viikkoa jäljellä - aikataulussa ollaan

31.7.2019

Elokuun alusta alkavat toden teolla Helsinki Horse Show´n käytännön järjestelyjen viimeistelyt. 35. vuoden kokemuksella Helsinki Horse Show´n tapahtumajohtaja Tom Gordin voi sanoa, että tämän vuoden tapahtuman järjestelyt ovat hyvin aikataulussa.

-Lipunmyynnissä, expon tilojen myynnissä ja kumppanien hankinnassa olemme jopa hieman viime vuotista edellä. Viime vuosi oli meille hyvä, pääsimme taloudellisesti plussalle ja useimmat tunnusluvut, kuten tilastot ja gallupit, olivat meille rohkaisevia. Nyt haasteena on yltää samaan tai jopa parantaa.

Kävijöiden viihtyminen on järjestäjälle tärkeässä asemassa.  Yksi tärkeistä viihtyvyyteen vaikuttavista seikoista on mahdollisuus ruokailla ja seurustella huippu-urheilusta nauttimisen ohessa.

-Haluamme tarjota yleisölle ja muille kohderyhmille ainutkertaisen elämyksen absoluuttista huippu-urheilua ja yhteisöllisyyttä.

Kasvisruokien valikoima laajenee

Jäähallin useiden ravintolapisteiden tarjonta laajenee. Sekä Restel että tapahtumajärjestäjä haluavat tarjota jäähallissa juuri hevostapahtuman yleisölle sopivan kattauksen syötävää ja juotavaa.

-Luvassa on entistä enemmän vaihtoehtoja, myös kasvisruokien tarjonnassa. Juhlavammin ja hienostuneemmin nauttimaan pääsee Ringside Table- ja VIP-puolilla, hyvässä kaveriporukassa tai asiakkaiden kanssa.

Maailmancupin palkintosumma jo hurjat 200 000 euroa

Helsinki Horse Show pärjää erittäin hyvin kansainvälisen ratsastajainliiton, FEI:n, vuosittain tekemissä osakilpailujen välisissä vertailuissa. 35. tapahtuman järjestäjät eivät jää lepäämään laakereillaan vaan pyrkivät aina kehittymään.

-Radat ja pohjat ovat niiden mukaan kärkiluokkaa. Toissa vuonna meillä oli ”maailman paras pohja”, ja viime vuonna korkeimmilla pisteillä ”parhaat radat”, kiitos lahjakkaan brasilialaisen ratamestarin Guilherme Jorgen, Gordin kertoo.

Rahapalkintojen vertailuissa Helsinki on jo noussut keskikastiin, ja yllättäen maailmancupissa jopa kärkikastiin. -Tänä vuonna palkintosummaa maailmancupin luokassa on korotettu huikeaan 200.000 euroon, Gordin toteaa tyytyväisenä.

Rahapalkintojen kokonaispottia on korotettu vain hieman FEI:n määräämällä summalla. -Olemme sen sijaan kohdistaneet entistä enemmän palkintorahoja juuri maailmancupin luokkaan ja vähentäneet vastaavasti alempien luokkien palkintoja. Uskon, että ainakin huippuratsastajat ovat tähän tyytyväisiä, Gordin arvioi.

Helsinki Horse Show on maamme suurin sisäareenatapahtuma ja ainoa korkeimman viiden tähden kansainvälinen ratsastuskilpailu. Suurtapahtuman kohokohdat ovat Land Rover Grand Prix ja Longines FEI Jumping World Cup™. Helsingin maailmancupin osakilpailu kerää maailman kärkiratsastajia tähdet Helsingin Jäähallille 23.-27.10. kisaamaan yli 400.000 euron rahapalkinnoista ja tärkeistä mc-pisteistä matkalla World Cup Finaaliin Las Vegasiin huhtikuussa 2020. 

Helsingissä kilpailevat maailmantähdet julkaistaan 24.9. Ohjelmasta ja tapahtumasta löydät tietoa: www.helsinkihorseshow.fi