Olethan selvillä hevosten dopingmääräyksistä – erityislupia ei myönnetä kilpaileville hevosille
20.3.2026
Kansainvälisen ratsastajainliitto FEI:n hyväksymä antidoping-eläinlääkäri ja hevosten lääkeainetestauksesta vastaava Liisa Harmo muistuttaa, että Suomessa ei myönnetä kilpaileville hevosille erityislupaa minkään lääkeaineen kohdalla.
Julkisuudessa on liikkunut huhuja esimerkiksi siitä, että PPIDn eli Cushingin taudin hoitoon voi pyytää eläinlääkäriltä erityislupaa, mikä ei pidä paikkaansa. Myös Altrenogesten eli Regumaten käyttö on kielletty ruunilla ja oreilla. Molempien lääkeaineiden löytyminen hevosen elimistöstä johtaa rangaistuksiin.
Ratsastajainliitto noudattaa kaikissa Suomessa järjestettävissä kilpailuissa eläinsuojelulain ja Suomen Ratsastajainliiton sääntöjä, asetuksia, määräyksiä ja ohjeita, jotka on synkronisoitu pääosin yhteen Kansainvälisen Ratsastajainliiton, FEIn, sääntöjen kanssa. FEIn sääntöjä noudatetaan kaikissa kansainvälisissä kilpailuissa myös Suomessa. Lisäksi Suomessa kiellettyjen aineiden listaan on lisätään myös antibioottien käyttö.
Hevosia testataan vuosittain säännöllisesti kansainvälisissä ja kaiken tasoisissa kotimaisissa kilpailuissa. Vastuuhenkilö on hevosen ratsastaja / valjakkoajaja ja alle 15-vuotiaan ratsastajan / valjakkoajajan kohdalla hänen holhoojansa. Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunta (EKADT) on asiantuntijaelin, joka käsittelee ilmi tulleet tapaukset ja antaa niistä lausunnon.
SRL:n lääkintämääräysten mukaan kaikkia SRL:n alaiseen kilpailutoimintaan osallistuvia hevosia koskee lääkityskirjanpitovelvoite. Lue lisää Ruokaviraston sivuilta.
Urheilijan ja hevosen vastuuhenkilön tulee tuntea, ymmärtää ja noudattaa hevosten lääkityksestä annettuja sääntöjä ja ohjeita.
Ajankohtaista
- 21.9.2026Hujo käsitteli talouden sopeuttamistoimia – nykyiset kapteeni- ja valmentajasopimukset katkaistaan syyskuun lopussa
- 18.9.2026SRL hallituksen kokous 17.9.2026
- 18.9.2026Arvokilpailuvalintoja, nuorten hevosten MM, kenttäratsastus
- 18.9.2026Pararatsastuksen luokittelutilaisuus 27.-28.11.
- 17.9.2026Ympäristöopas kilpailujärjestäjille julkaistu
- 16.9.2026Tule mukaan Working Equitation -tuomarikoulutukseen 16. - 17.10.2026
- 14.9.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 38
- 11.9.2026SRL:n hallitus kokoontui – talouden tasapainottaminen työn keskiössä
- 9.9.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 37
- 9.9.2026Hevoset valtaavat keskisuomalaiset museot vuonna 2027