Olympiakomitea: Ajankohtaista tietoa koronavirustilanteen vaikutuksesta liikuntaan ja urheiluun

12.3.2020

Suomen Olympiakomitean tiedote liikunta- ja urheiluverkostolle 12.3.2020

AJANKOHTAISTA TIETOA KORONAVIRUSTILANTEEN VAIKUTUKSESTA LIIKUNTAAN JA URHEILUUN 

Suomen hallitus on tänään päättänyt suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.  

Olympiakomitea noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön ja ulkoministeriön linjauksia ohjeistaessaan lajiliittoja kilpailu- ja leiritapahtumien järjestelyjen ja urheilijoiden liikkumisen suhteen koronavirus covid-19 -epidemiatilanteessa.  

Tapahtumat

Olympiakomitea suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka tai siirretään myöhempään ajankohtaan.

Matkustaminen

Suomen hallituksen suosituksen mukaan muista kuin välttämättömistä työmatkoista on syytä luopua ja lomamatkoja siirtää. Huippu-urheilijat hakevat valmentautumisen kannalta välttämättömiä olosuhteita maailmalta. Tällöin matkustaminen voidaan katsoa välttämättömäksi urheilijan ammatin harjoittamiseksi. Ennen matkustamista riskiarvio on kuitenkin perusteltua tehdä paikallisen terveydenhuollon kapasiteetti ja taso huomioiden. Lisäksi matkustamisesta on tehtävä matkustusilmoitus.

Harrastetoiminta

Perusterveet lapset, nuoret ja nuoret aikuiset eivät kuulu covid-19-infektion riskiryhmään. Urheiluseurojen harrastetoiminta näille kohderyhmille voi jatkua, mutta ennaltaehkäiseviin toimiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Jos urheilijalla, valmentajalla tai huoltajalla on lieviäkin sairauden oireita, on hänen pysyteltävä kotona.

Tokion olympialaiset

Kansainvälinen Olympiakomitea tekee asiassa yhteistyötä Maailman terveysjärjestön (WHO) kanssa ja informoi Suomen Olympiakomiteaa tilanteen kehittymisestä. KOK:n tämänpäiväisen (12.3.2020) lausunnon mukaan tilanne ei tällä hetkellä anna aihetta muuttaa suunnitelmia Tokion olympiakisojen järjestämisestä heinä-elokuussa. KOK seuraa tilannetta ja tiedottaa muutoksista välittömästi. Olympiakarsintojen osalta kansainväliset lajiliitot etsivät ratkaisuja.

Taustaa

Koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii tai aivastaa. Virus voi tarttua myös tahrautuneiden käsien tai pintojen kautta. Arkielämässä virus ei todennäköisesti säily pinnoilla pitkään elävänä. Vältä suuria väkijoukkoja ja läheistä kosketusta henkilöön, jolla on hengitystieinfektio. Julkisilla paikoilla ja väkijoukoissa pidä vähintään metrin etäisyys muihin erityisesti, jos joku yskii tai aivastaa.

Jos sinulla on lieviäkin hengitystieinfektion oireita, kannattaa pysytellä kotona.  Älä mene töihin, kouluun tai harrastuksiin. Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Kansalaisten tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta riskiryhmien kanssa asioidessa. Riskiryhmiin kuuluvat ikääntyneet ja henkilöt, joilla on perussairaus.

Suomen Olympiakomitea tekee tiivistä yhteistyötä Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa koronavirustilanteen seurannassa. Epidemiatilanne muuttuu jatkuvasti ja kansainväliset tutkimusryhmät tuottavat viruksesta päivittäin uutta tietoa. 

Olympiakomitean vastuuhenkilö asiassa on ylilääkäri Maarit Valtonen. Huippu-urheiluyksikön asiantuntijat ja lajiryhmävastaavat palvelevat lisäksi lajeja ja urheilijoita asiaan liittyvissä kysymyksissä.

LISÄTIETOA THL:N SIVUILLA