Olympiakomitea kannustaa koronarokotteen ottamiseen
14.9.2021
Olympiakomitea suosittelee kaikkia 12 vuotta täyttäneitä ottamaan koronarokotteen. Hankkimalla rokotesuojan jokainen voi suojella omaa ja muiden terveyttä sekä auttaa yhteiskuntaa avautumaan.
”Haluamme varmistaa suomalaisille mahdollisuuden jatkaa liikuntaharrastuksiaan ja päästä katsomoihin nauttimaan urheilutapahtumista terveysturvallisesti. Mitä nopeammin riittävä rokotekattavuus saavutetaan, sitä nopeammin pääsemme ilman rajoituksia treenaamaan ja urheilukatsomoihin”, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen toteaa.
Koronarajoitusten pitkittyminen on vaikeuttanut etenkin joukkue- ja ryhmäharrastusten sekä sisälajien järjestämistä. Urheiluyhteisö on jo pitkään odottanut helpotuksia urheilutapahtumien järjestämiseen. Katsojamääriä tulee voida nostaa, kun rokotekattavuus kasvaa.
”Kannustamme jokaista hankkimaan kahden rokotuksen suojan mahdollisimman pian. Nyt syksyllä on korkea aika palata takaisin harrastusten pariin”, Salonen sanoo.
”Rokotteen ottaminen on mielestäni kansalaisvelvollisuus, jonka täyttämällä voimme mahdollistaa turvallisen liikunnan harrastamisen ja tapahtumien aukeamisen yleisölle. Urheilussa tärkeää on yhteisöllisyys ja tunnelma, jota ei voida saavuttaa ilman yleisöä”, kiteyttää painonnoston olympiaedustaja ja Suomen Olympiakomitean hallituksen urheilijajäsen Anni Vuohijoki.
Ajankohtaista
- 2.7.2026EM-valintoja
- 2.7.2026Stripe tunnistautuminen & KIPA:n kautta tapahtuvat maksut (ohje seuroille)
- 1.7.2026U25 EM-kilpailu valjakkoajossa
- 1.7.2026Etelä-Karjalan Urheiluratsastajat ry järjestää perinteiset kansalliset kouluratsastuskilpailut Lappeenrannan raviradalla 2.-5.7.
- 30.6.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 27
- 29.6.2026Tutustu Folksamin tekemään ratsastuskypärätestiin
- 26.6.2026”Parempi kuin Aachen…”
- 26.6.2026Hae liiton valmennusrenkaisiin kaudelle 2026-2027!
- 26.6.2026Kansallisten arvokilpailuiden viimeinen hakupäivä on 15.8.2026
- 25.6.2026Ohjeistus ratsukon kohtaamiseen pyöräillessä