Puhtaasti paras -verkkokoulutus urheilijoille ja heidän tukihenkilöilleen
10.5.2021
Puhtaasti paras on Suomen Urheilun eettisen keskuksen verkkokoulutus, jonka avulla niin urheilijat, urheilijan tukihenkilöt kuin kaikki muutkin urheilutoimijat voivat oppia ja varmistaa tietonsa antidopingasioista. Koulutuksen sisältö perustuu antidopingsäännöstöihin, jotka ovat tulleet voimaan 1.1.2021.
Lajiliitot, urheiluseurat ja oppilaitokset pystyvät käyttämään verkkokoulutusta itsenäisesti omissa urheilija- ja valmentajakoulutuksissaan. Verkkokoulutuksen avulla pystytään esimerkiksi varmistamaan kisoihin lähtevän joukkueen tai oman seuran urheilijoiden tietämys antidopingasioista tai sitä voidaan käyttää osana valmentajakoulutusta. Lajiliitto voi pyytää SUEKilta listan kaikista oman lajinsa koulutuksen suorittaneista henkilöistä. Koulutuksen suorittamisesta saa myös diplomin, jolla voi osoittaa suorittaneensa koulutuksen.
Verkkokoulutus kokonaisuudessaan suositellaan tehtäväksi vähintään kahden vuoden välein. Uusi antidopingsäännöstö tuli voimaan vuoden 2021 alusta ja sen myötä vanhat suoritukset nollaantuivat ja kaikkien tulee tehdä uusi päivitetty koulutus kokonaisuudessaan.
Verkkokoulutuksen löydät osoitteesta: https://suek.fi/
Ajankohtaista
- 5.9.2026Olympiarahaston pääoma yli 4 miljoonaa euroa – suomalainen urheilu rakentaa omaa Kulttuurirahastoaan
- 2.9.2026TIEDOTE Afrikkalainen sikarutto: ohjeita hevosalan toimijoille tartuntavyöhykkeellä
- 1.9.2026Ratsastusterapia tutuksi -teemaviikko alkanut
- 31.8.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 36
- 25.8.2026Ratsastuksessa tapahtuu viikolla 35
- 21.8.2026Vuoden 2025 hallituksen vastaus työryhmän raporttiin 12.8.2026
- 20.8.2026Tervetuloa SRL:n jäsenhinnalla ratsastajaraveihin Vermoon 9.9.
- 20.8.2026Horse & Rider amatöörisarjan, BOWA Junioricupin Legimia Lapsiratsastajien Cupin sekä Hankkija Ponisarjan finaalit Porvoossa
- 19.8.2026Haku auki Ratsastajainliiton maksuttomaan seurakehittämisvalmennukseen 13.9.2026 asti!
- 18.8.2026Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiön opiskeluapurahan haku on auki lukuvuodelle 2026–27