Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 20.5. päätöksiä

21.5.2021

Liiton hallitus kokoontui torstaina 20.5. Teams-etäkokoukseen. Marjukka Manninen avasi kokouksen, jossa kaikki hallitusjäsenet olivat paikalla.

Toiminnanjohtaja Jukka Koivisto kertoi, että liiton taloustilanne on hyvä. Jäsentilanne on alkanut palautua kilpailutoiminnan käynnistyttyä, ollaan vain noin 900 jäsentä jäljessä viime vuoden lähes vastaavasta ajankohdasta. Polku tallin käytävältä ratsastusseuran jäseneksi vaatii kehittämistä.

Kilpailutoiminnan kiihtyminen näkyy selvästi liiton toimistolla, jonne tulee paljon yhteydenottoja. Rekrytointitilanne on edelleen valmistelussa ja haku saadaan auki todennäköisesti kesällä.

PM-kilpailut Ypäjällä 30.6.-4.7.
Liitto ja Hevosopisto ovat päättäneet järjestää yhteistyössä Nordic Baltic Championships 2021 kilpailut Ypäjällä kesä-heinäkuun vaihteessa. Kilpailut käydään kaikissa ikäluokissa kolmessa lajissa: esteratsastus, kouluratsastus ja pararatsastus. Tapahtuma järjestetään ilman yleisöä.

Vastuullisuusohjelma
Tallitoiminnan kehittäjä Minna Peltonen esitteli liiton vastuullisuusohjelmaa. Hallitus kävi keskustelun valmistelutilanteesta, ohjelman pääpainopistealueista ja jatkotoimenpiteistä. Asia on tärkeä ja se saa jatkossa paljon painoarvoa. Vastuullisuusohjelma linkittyy strategiaan ja hyvään hallintotapaan, jotka kaipaavat myös uudistamista. Syyskokouksen yhteyteen suunnitellaan vastuullisuusohjelman esittelyä ja työstöä.

Special Olympics – juhlavuoden palkittavat 
Special Olympics -toiminta on tänä vuonna ollut 10 vuotta osana liiton toimintaa. Hallitus päätti Special Olympics -juhlavuoden palkittavista. 

Kenttäratsastuksen edustusoikeudet kansainvälisissä 1* kilpailussa
Päätettiin, että yhden tähden kansainvälisiin kilpailuihin lähtevät ratsukot tarvitsevat tänä vuonna maajoukkuevalmentajan luvan. Jatkossa kenttäsäännöt päivitetään vastaamaan muiden lajien sääntöjä, joten kansainväliset kvaalit ja valintakriteerit poistetaan lajisäännöistä.

Muutokset Talent Cupin karsintasääntöihin 
Päätettiin, että vuonna 2021 Talent Cupin aluekarsintoihin ei vaadita millään SRL:n alueella kilpailusääntöjen mukaisia tuloksia. Tämä sen vuoksi, että kilpailutoiminta on ollut talven aikana normaalia vähäisempää, eivätkä kaikki kilpailun kohderyhmään kuuluvat ratsukot ole voineet hankkia vaadittuja tuloksia.  

Muutokset pararatsastuksen kvaalisääntöihin 
Hallitus päätti pararatsastuskomitean esityksestä muutoksesta kvaalisääntöihin: Osallistuminen paraluokkiin/-kilpailuihin on mahdollista alue- ja kansallisten luokkien osalta ilman sääntöjen edellyttämiä kvaaleja. SM-kilpailuiden kvaalivaatimuksista tehdään päätös myöhemmin. 

Muutokset kouluratsastuksen Pohjola-sarjasääntöihin 
Hallitus vahvisti kouluratsastuskomitean esityksestä tarkennukset vuoden 2021 Pohjola-kilpailujen sääntöihin. Tarkennukset koskevat sarjapisteitä tilanteissa, joissa luokkia joudutaan jakamaan.

Seniorien valintakomitean kokoonpanon muokkaus, kenttäratsastus 
Päätettiin valita Seppo Laine Sanna Siltakorven tilalle seniorien valintakomiteaan, koska Sanna Siltakorpi on esteellinen. Komitea on valittu ennen kuin tuli tieto siitä, että seniorien EM-kilpailu järjestetään. Nuorten ikäluokkien kohdalla komitea pysyy ennallaan. 

Kouluratsastuksen nuorten ikäluokkien EM-valintakriteerien mahdollinen muuttaminen 
Hallitus vahvisti kouluratsastuskomitea esityksestä, valintakriteereistä poistetaan vaatimus kansainvälisestä tuloksesta, mutta 68 % tulosrajasta kansalliselta tasolla pidetään kiinni EM-kilpailujen osalta. Myös Pärnun kesäkuun kv. kilpailun tulokset otetaan huomioon valinnassa. 

Matkaratsastuksen SM-kilpailuiden ja aluemestaruuksien kvaalit
Hallitus päätti matkaratsastuskomitean esityksestä, että SM-kilpailut ja aluemestaruudet kilpaillaan tänä vuonna, vaikka kilpailuja on ollut vähän. Kvaalien voimassaoloa jatketaan 24 kuukaudesta 36 kuukauteen.

Päätös tuomarista kenttäratsastuskilpailuissa Lempäälässä 3.-4.7.
Päätettiin, että poikkeuksellisesti kansainvälinen 2* kenttäkilpailu voidaan viedä läpi B-tuomarilla, koska A-tuomaria ei saada paikalle.  

Toimihenkilöoikeudet:
Sironen Janna, KoRa, estetuomari C-PJ
Leppäkorpi Laura, TaRi, kenttätuomari B
Puonti Tiina, Win Win, valmentaja, aso I
Rosenström Maria, HR, valmentaja, taso I
Kammonen Jenni, E-PUR, valmentaja, taso II (este)

Uusi jäsenseura: 
Lux Riders ry, Lux, ESRA 

Seuran nimenmuutos: 
Jockey Riding Club ry, JCC => Riding Club Evitskog ry, RCE 

Uusi jäsentalli: 
Sarin talli, ratsastuskoulu, Pohjois-Suomi 


Paikalla kokouksessa olivat:

Hallitus:
Marjukka Manninen, puheenjohtaja
Kari Kallonen
Aki Karhapää  
Terhi Koipijärvi  
Osmo Metsälä  
Carina Nyholm 
Salla Varenti 

Toimisto:
Jukka Koivisto
Jutta Koivula (urheiluasiat)
Minna Peltonen (vastuullisuusohjelma)
Katri Klinga, kokouksen sihteeri

Parituntinen kokous jatkui laajemmalla suunnittelukokouksella, johon osallistui hallituksen jäsenten lisäksi alueiden ja toimiston väkeä. Kokouksessa käytiin läpi nykytilannetta ja suunniteltiin vuotta 2022. Seuraava hallituksen kokous järjestetään torstaina 21.6.